Syntyvyyskeskustelusta unohtuneet näkökulmat

Osuipa taas silmiini uutinen, jossa päiviteltiin liian matalaa syntyvyyttä (tällä kertaa Virossa). Sama ihmettely vain jatkuu täällä Suomessakin, vaikka syntyvyyden lasku on täysin looginen seuraus siitä, että ihmiset saavat itse päättää lapsilukunsa. Siis saavat aidosti itse päättää – ilman sitä sosiaalista ja moraalista painostusta, joka vielä ehkäisyn yleistymisen jälkeenkin piti lapsilukua muutaman vuosikymmenen ajan korkeammalla kuin mitä se luonnollisesti olisi. Luonnollisella tarkoitan ihmisen luonnollista taipumusta kehittää elämäänsä helpommaksi. Eivät ihmiset luonnostaan halua raataa kaskipelloilla, tapella jousipyssyineen karhujen kanssa tai muutenkaan elää sellaista raskasta elämää, jota entisaikaan elettiin. Koko yhteiskuntamallimme suorastaan perustuu raskaan elämän välttelylle. Miksi siis ihmiset haluaisivat myöskään entisajan malliin olla raskaana, synnyttää ja imettää sekä hoivata vaativia ihmislapsia – ainakaan kovin montaa kertaa? Monella kun on mielin määrin muitakin ilon, hoivan ja mielenkiinnon kohteita.

Syntyvyyskeskustelusta tuntuu täysin unohtuneen se fakta, että raskaana oleminen, synnyttäminen ja yötä päivää imettäminen ovat aivan jäätävän raskaita hommia. Kun kysytään syitä lapsettomuudelle tai vähälapsisuudelle, en ole nähnyt yhdessäkään uutisessa vastausvaihtoehtoa ”raskauden, synnytyksen ja imetyksen fyysinen raskaus”.  Toki nykyaikainen lääketiede pystyy onneksi useimmiten estämään äitien ja vauvojen kuolemat ja pahimmat vammat, mutta silti lapset eivät putkahda äitien syliin samalla tavalla kuin isien syliin, noin vain ilmestymällä. Toki on heitä, joille raskaus on helppoa ja jotka ovat ”kuin luotu synnyttämään”. Useimmista lapsista maksetaan kuitenkin kovaa hintaa yleisen huolen ja synnytystuskien lisäksi yli vuoden kestävillä kivuilla, säryillä, pahoinvoinnilla, unettomuudella, hormonaalisella mieliala-infernolla ja usein myös pysyvillä raskauksista ja synnytyksistä jääneillä vammoilla ja vaivoilla. Voisiko olla niin, että suurin syy syntyvyyden laskuun on se, ettei naisten ole enää pakko uhrata parhaita vuosiaan huonosti voimiseen?

Virolaisesta matalaa syntyvyyttä koskevasta kyselystä oli jätetty pois myös se vaihtoehto, että nainen ei halua perhettä tai parisuhdetta koettuaan lähisuhdeväkivaltaa tai seksuaalista väkivaltaa. Kaiken kaikkiaan ainoat syyt lapsettomuudelle nähdään yleensä olevan vain nykyihmisten itsekäs halu tehdä omia juttuja, toimeentulon epävarmuus tai parisuhteen puuttuminen – ja parisuhteettomuudestakin yleensä syytetään ihmisiä (naisia), jotka eivät vain mene yhteen jonkun kanssa ja ryhdy hankkimaan lapsia. Mutta totuus on, että eivät ihmiset ole sen itsekkäämpiä kuin ennenkään – nyt heillä vain on mahdollisuus valita. Valita lapsettomuus, tai valita ero huonosta suhteesta jo ennen lasten tekoa. Valinnan vapauden ansiosta vältetään monta surkeaa elämänkohtaloa, mutta sivuvaikutuksena on, että jonkin verran myös toivottuja lapsia jää saamatta, jos hedelmällinen ikä ehtii mennä ohi sitä oikeaa (puolisoa, aikaa) etsiessä.

Kun pohditaan, mitä yhteiskunta voisi tehdä, jotta syntyvyys nousisi, mieleen tulee vain yksi ratkaiseva asia. Olisi luotava sellainen yhteiskunta, jossa on toivoa ja turvaa. Kukaan ei halua synnyttää lapsia toivottomaan tulevaisuuteen, moni ei myöskään määräaikaisten työsuhteiden luomaan taloudelliseen epävarmuuteen. Vähiten lapsia saavat pienituloiset ihmiset, ja se saattaa kertoa monesta asiasta. Siitä, että ihmisillä ei mielestään ole varaa lasten elatukseen, tai sitten siitä, että näiden ihmisten mielestä elämä ei ole niin hienoa, että se kannattaisi lahjoittaa eteenpäin. Tämä toki pätee kaikissa tuloluokissa, jos ihmistä masentaa. Miksi synnyttää lisää ihmisiä maailmaan, jossa on aika rankkaa, väritöntä, epäystävällistä ja kamalaa, jos ei ole toivoa paremmasta? Itselleni toivoa loisi tieto siitä, että ilmaston lämpeneminen on pysäytetty, ravinnon ja juomaveden saanti turvattu ja lapseni ja lapsenlapsenikin voivat vielä uida luonnonvesissä ja hengittää puhdasta ilmaa. Tällä hetkellä tuo kaikki on epävarmaa. Siksi 50-luvulla kehitysuskoon syntynyt ja 80-luvun nousukaudella lapsia saanut ei voi ymmärtää nykyajan nuorten aikuisten tilannetta: hän on saanut perustaa perheensä maailmaan, jossa on uhkia, mutta ennenkaikkea toivoa.

Tärkein syntyvyyskeskustelusta unohtunut näkökulma onkin tämä: miten uskomatonta on, että kaikesta huolimatta niin moni nainen yhä haluaa synnyttää lapsia ja niin moni mies tulla isäksi! Miten vahva biologinen voima taustalla täytyy olla, ja miten valtava halu rakastaa. (Edit: Tai kyynisemmin: vain itsekäs halu pienentää omaa riskiä yksinäiseen vanhuuteen.) Naisten harteilla lepää lisääntymisen suhteen valtava fyysinen vastuu, mutta se tuo myös mahdollisuuksia, kuten lapsen saaminen yksin. Olen seurannut sivusta, miten naisen lapsen halu saattaa olla niin vahva, että se ohjaa pois parisuhteesta, jossa mies ei halua lapsia, ja saa käymään läpi raskaat ja kalliit hedelmöityshoidot ja vauva-ajan aivan yksin. En voi kuin ihailla näiden naisten leijonaemon voimaa! Yksi tärkeä ja yksinkertainen yhteiskunnallinen muutos syntyvyyden lisäämiseksi voisikin olla tämä: hedelmöityshoitojen sujuvoittaminen julkisella puolella ja niiden tarjoaminen myös yli 40-vuotiaille naisille. Ihan vain näin 42-vuotiaana vauvan äitinä tätä mietin.

Toinen tärkeä asia olisi mielestäni painopisteen siirtäminen syntyvyyskeskustelusta siihen, miten paljon maailmassa on kodittomia lapsia ilman hoivaa. Luin hiljattain artikkelin adoptioäiti Merja Putkistosta, jonka mielestä adoptiovanhemmuuteen tulisi rohkaista paljon enemmän, ja siitä pitäisi tulla aivan normaali vaihtoehto biologisen äitiyden rinnalle. Olen aivan samaa mieltä! Odotusaika adoptioäitiydessä on pidempi, mutta silti suurin kynnys monelle saattaa olla se, ettei asiasta juuri tiedetä tai puhuta, ei ainakaan samassa määrin kuin biologisesta vanhemmuudesta ja hedelmöityshoidoista. Ehkä tulevaisuudessa olemme paljon avoimempia tämänkin asian suhteen. Ehkäpä joku omista tyttäristäni päättää biologisen vanhemmuuden sijaan valita adoptioäitiyden! Sepä vasta lämmittäisi tämän mummon vanhaa sydäntä.