Perushyvä

 Siis nää sun piirustukset on sellaisia… perushyviä. En tiedä, millaisia maalauksia teet, varmasti tiedät että miten valo näkyy objektissa, maalauksessa valo on kumminkin värillistä, hiilipiirroksissa — no tiedäthän. Sun töissä ei ole juurikaan valoa. Ja nää on siis ihan hyviä, mutta.

Sydän jättää pari lyöntiä välistä, enkä nyt liioittele yhtään. Rullaan nopeasti ja välinpitämättömästi teospaperini, kiiruhdan rynttäämään ne lokerooni ja juoksen käytävälle itkemään. Perushyväperushyväperusperusperusperusperushyväperushyvä ihan ok ihanokokokokokookoo perus perus PERUS SAATANA EN MINÄ OLE PERUS en halua olla samalla viivalla muiden kanssa, en minä voi, minä haluan olla Erinomainen ja Loistava. Perfektionismini huutaa ja potkii, taisteluviettini aktivoituu, minä karjun ja huudan, haluan äkkiä päästä näyttämään että minusta on perus kaukana. Olisin jopa mieluummin kuullut, että piirrokseni ovat paskoja. Sitten olisin itkenyt ja huutanut itsekseni, mutta nopeammin hyväksynyt sen yhden ihmisen mielipiteeksi, joka ei todellakaan kaada maailmaa. Mutta että perushyvä. Sellainen tasapaksu, neutraali, tunteita pahemmin herättämätön, seinäruusu, harmaa.

Perus-etuliite sopii muutamille sanoille, esimerkiksi perustulo, perusturva, peruskoulu, peruspäiväraha. Ja sitten se ei sovi seuraavanlaisiin ollenkaan, kuten perussuomalainen, perussuomalaisuus, perusarki ja perushyvä.

En juuri koskaan saa huonoa palautetta. Ja tämä on valitettavasti totta. Aikaisempina opiskeluvuosina piirustuksenopettajallani ja minulla oli kumma yhteys, hän käsitti yhdestä vedosta paperilla mitä olin tekemässä. Ehkä vähän liioittelin nyt, mutta sitä luokkaa yhteisymmärryksemme oli. Nykyisin piirustuksenopettajani on Stiina Saaristo, joka kuuluu piirtäjien parhaimmistoon, ja on uskomattoman tarkka, vaativa ja sellainen taiteilija, jota arvostan todella suuresti. Huono palaute, tai keskinkertainen tässä tapauksessa sai minut hetkeksi raiteiltaan. Minulle taiteessa on kyse itseilmaisusta, minä tarvitsen sitä samalla tapaa kuin ruokaa ja happea päivittäin. Tähän tulen palaamaan myöhemmin, mutta nyt oli kerrottava tämä, jotta ymmärtäisitte paremmin.

Jokaisen (perfektionistin) tulisi joskus kuulla jostain tekemästään sellaiset sanat kuin ”ihan ok” tai ”perushyvä”. Se on harvinaisen kasvattava kokemus. Sitä vihaa, kunnes sen kyseenalaistaa, sitten sen haluaa muuttaa. Minä en tunne välimuotoja, ainoastaan hyvän ja huonon. Huonon ymmärrän subjektiivisena mielipiteenä, hyvässä leijailen pidempään. Koska sellainen minä olen, olen ylpeä taiteestani, ja ylpeä siitä että olen ylpeä.