Lomalomalomalomalomaloma

Yritin eilen kirjoittaa itsestäni esittelytekstiä tinderiin. Sellaista, joka kertoisi yhdessä lauseessa koko minuuteni, ja totesin koko homman täysin mahdottomaksi. Kaveri ehdotti miettimään adjektiivia, joka minua kuvaisi, totesin että oon tämmönen kakkapylly. Yritin eilen kertoa jotain itsestäni muutenkin, päädyin kertomaan että olen lomalla, että tein liikaa syksyllä ja nyt on levättävä. Yritin eilen miettiä haluanko jäädä kaverille nukkumaan vai lähdenkö vanhempieni luokse, ja päädyin lähtemään sillä en osannut päättää, ja se oli helpompaa. Yritän nyt keksiä mitä tekisin loppuillasta, enkä tosiaan tiedä.

Loma sulattaa mun aivot. Lomamoodi saa mut hulluksi. Ja hullun laiskaksi.

Onneksi olen sopinut loppuviikolle menoa, ja onneksi ne ovat sellaisia tosi kivoja, ystäviin liittyviä. Yksikin päivä tehden ei-mitään tekisi jo hallaa. Tai teenhän mä, pieniä asioita. Kovin pieniä. Vähän liiankin pieniä, naurettavan pieniä. Ei asiaksi lasketa sitä että VITSIT, VEIN TÄNÄÄN ROSKAT. VITSIT, PELASIN YATZYA VITUN MONTA KERTAA PUTKEEN. SÖIN PULLAA. ISTUIN AUTOSSA! Vai lasketaanko, itse olen ainakin laskenut ne kerrat kun olen ovesta poistunut ulkomaailmaan, ja ne kerrat ovatkin yhden käden sormilla laskettavissa.

Nyt mietin että pitäisiköhän skipata siivoaminen ja mennä suoraan siivoamispalkkioon, Gilmoren tyttöihin. Joku roti nyt Anni, ei elämä näin pyöri. Et sä ole tällainen joka vain nuhjuaa ja möllöttää. Sä olet kiireinen ja tehokas, supernaisvoimainen ja käsittämättömän kyvykäs toimija. Kyvykäs toimija.

Lopuksi suosittelen vaihtamaan joululaulut Lucy Roseen. Hänestä kuulin juuri, ja hänen upeuttaan haluan heti jakaa ympäri maailmaa. Koska sellainen minä olen, kyvykäs maailmanparantajatoimija.

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään Höpsöä