Yksinolosta

Luin aikaisemmin twitterissä keskustelun siitä, ettei sinkkuutensa mainostaminen julkisesti ole mitenkään seksikästä, että ihmetyttäviä ovat ne sinkut, jotka kommentoivat julkisesti olevansa sinkkuja. Tietysti epätoivoisuus mainittiin, ja siinä vaiheessa päätinkin olla sanomatta yhtään mitään. Myönnän, kyllä minuakin nyppii toisinaan avoimesti toisena päivänä hellyydenkipeät ja toisena päivänä amatsoonit ikisinkut, toki myös facebookin ”kullan kanssa keitettiin tänään perunoita” -tyypit ja pelkät läpätilässynlääkirjoittelut. Ääripäät. Twitterkeskustelun seuraaminen herätti mielessäni satoja kysymyksiä, mutta listasin alle oleellisimmat:

  1. Miksi sinkut teilaavat aina sinkkuja arvostelevat?
  2. Miksi parisuhdestatuksista valittavat tekevät sitä itse samanmoisesti?
  3. Miksi asetetaan oletuksia toisen ihmisen toiminnalle hänen ollessaan joko sinkku (= epätoivoinen) tai parisuhteessa (= keksi tähän sopiva määritelmä joka nyt ei minulta luonnistu)
  4. Miksi näitä asioita pohditaan niin paljon, mitä sillä on edes väliä, kukin tehköön niin kuinka lystää, kirjoittakoon onnestaan niin paljon kuin sielu sietää, tai vaihtoehtoisesti siitä kuinka valmisti itselleen kynttiläillallisen (= minä) ja vei itsensä leffaan (= minä). Tai epäonnestaan, mistä vaan, kun mitään ei ole pakko lukea.
  5. MIKSI TOISET IHMISET PIITTAAVAT TÄSTÄ OIKEASTI NIIN PALJON?

Olen neljättä vuotta sinkkuna. Ja todella tyytyväinen elämääni näin. Ties kuinka monesti olen kohdannut epäuskoa sanoessani asian, joskus saanut ymmärtäviä katseita vasta mainitessani, että kyllä mulla kaikennäköistä sutinaa tässä on vuosien aikana ollut, aivan riittävissä määrin. On erikoista, että 22-vuotias nainen elää yksin. Kaikkialla sanotaan, että ei se ole, vedetään tilastot mukaan ja todistetaan vääräksi, mutta todella monen muun parikymppisen naisen mielestä asia on näin. Saan osakseni sääliviä katseita, olen kuullut tahtomattani varmasti satoja kertoja ”kyllä se onni sieltä tulee vastaan silloin kun sitä vähiten odottaa – ihan oikeesti, usko mua!” ja ihan oikeasti tunnen, että minussa oletetaan olevan jotain vikaa. Ehkä valitsen sanani väärin, esimerkiksi kertoen haluavani lapsia (???). Ehkä vastaan väärin kysyttäessä ”no mites sun suhdekuviot” -kysymykseen nauraen ja hyväntuulisesti, että mitäs ne semmoiset on. Ehkä minut koetaan liian nuoreksi (tai vain kokemattomaksi) toteamaan urakeskeisyydestäni, opiskelun tärkeydestä, ja siitä ettei minusta ole keskittymään kahteen asiaan samanaikaisesti täysillä. Tai ehkei mitään näistä, ehkä vain kuvittelen koko jutun.

Pahinta, mitä olen joutunut kuulemaan, on se etten voisi ymmärtää suhteessa olevia ihmisiä. Että itse olen tunneköyhä, sydämessäni tilaa on vain egolleni. En enää jaksa välittää sinkkuuskommenteista, siitä epätoivon määrästä, mistään. Eniten minua arvelluttaa se, että olenko todella toisten silmissä jotenkin tunnevammainen, egoistinen tai yksinkertaisesti vain kylmä ämmä. Tällaiset asiat tosin eivät korreloidu suoraan sinkkuuteen, myönnettäköön, mutta sivuavat sitä kumminkin. Ja minäkö en ymmärtäisi sellaisesta rakkaudesta? Ymmärrän siitä tarpeeksi – minusta tulee lapsellinen, hölmö ja kaikki muut tärkeät asiat sivuunjättävä kun kuvittelen rakastuvani. Ja eihän rakkautta saavuteta ennen tällaisten höpsöttelyvaiheiden ohimenemistä. Tiedän rakkaudesta sen verran, että minulle se ei sovi tähän elämänvaiheeseen ollenkaan. Senkin tiedän, että rakastan paljon – esimerkiksi taiteen tekemistä, perhettäni, ystäviäni, itseäni. Toki se rakkaus on ”erilaista” mutta rakkautta se on kumminkin, ja se on tärkeintä.

Eräs minua vanhempi viisas nainen sanoi aikanaan, että minun ei pitäisi sotkea itseäni suhteisiin tässä elämänvaiheessa. Hän on kuulumisiani kysellessään vastannut ”hyvä” suhdekuviokysymyksen jälkeen. Enkä minä häntä aikanani kuunnellutkaan, enkä väitä nytkään sinkkuusneuvonnan tulevan ulkopuolelta, ennemminkin olen oppinut itseni paremmin. Tiedän tilanteeni ja sen että minulla on liian heikko sydän sellaisiin. ”Sinä et vain ole vielä kohdannut sitä oikeaa, älä sano.”

Parisuhteesta olisi hyötyä muutamassa asiassa:

  1. Joku muu voisi siivota ja tehdä ruokaa kun olen rättiväsynyt.
  2. Joku hieroisi mun niskat just nyt.
  3. Seksin määrä olisi stabiili.
  4. En nyt keksi tähän enempää.

Sinkkuna olon hyvistä puolista kirjoittanen myöhemmin, nyt täytyy oikeasti venytellä tätä niska-hartia-seutua, sattuu ihan liikaa.

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.