Syksyn suurin fani

Syksy, etenkin alkusyksy on lempivuodenaikani ja tunnen joka syksy valtavia inspiraatiopuuskia, joissa aloitan uusia harrastuksia, teen urasuunnitelmia, ostan uusia vaatteita, tutustun uusiin ihmisiin ja uskon pystyväni mihin vaan. Kunnes parin kuukauden päästä olen lopettanut lähes kaikki harrastukset, olen edelleen samassa työpaikassa, olen kylllästynyt jo vaatteisiin ja samat ihmiset ovat ympärilläni kuin ennenkin. Vaikka inspiraatiohetkien ajatukset ja ideat ovat kaukana realismista, nautin tästä ajasta ja itsestäni epärealistisena unelmoijana, jolle maailma on jälleen auki. Joskus joku näistä ideoistani toteutuukin ja tuokin jotain oikeaa, todellista sisältöä elämääni ja löydän itsestäni uuden puolen. Syksyllä en ota itseäni ja elämääni niin vakavasti, annan sille luvan muuttua ja uudistua, päästän vanhasta irti ja annan uuden tulla. Leikin ajatuksilla, suunnitelmilla ja unelmilla. (Pidän vielä enemmän englanninkielisestä fraasista toying with the idea).

Syksyllä on kesän sosiaalisten rientojen ja lomien jälkeen taas lupa keskittyä itseen ja arkeen. Jostain syystä kesällä tuntuu, että pitäisi koko ajan olla tekemässä jotain mahtavaa ja olla sosiaalinen, mutta syksyn tullessa en tunne enää huonoa omaatuntoa siitä, etten aina halua nähdä ihmisiä. Vielä ei ole kylmä, mutta ei niin lämmintäkään, että pitäisi olla ulkona, vaan voin rauhassa selata avoimen yliopiston tai työväenopiston kurssitarjontaa ja pohtia, haluaisinko sittenkin aloittaa jonkin uuden kielen opiskelun, jatkaa tanssiharrastusta vai sittenkin opiskella politiikkaa. Ostan muotilehtiä ja pohdin, olisiko tänä syksynä lempivärini smaragdinvihreä, viininpunainen vai sinapinkeltainen. Koska olen taas enemmän sisätiloissa, pohdin miten sisustaisin kotiani uudelleen ja pitäisikö vihdoin hankkia pimenevien iltojen myötä myös toinen valaisin makuuhuoneeseen.

Vaikka eletäänkin vasta alkusyksyä tai syyskesää paremminkin, on inspiraationpuuskani tuonut mukanaan jo pari työhaastattelua, useita uusia tuttavuuksia ja ainakin yhden uuden harrastuksen. Haistan jo ilmassa syksyn tuoksun ja keksin taas itseni uudelleen. Onkohan muita syksyhulluja liikkeellä?

 

syksy.jpg

 

Kommentit (2)
  1. Fremde Freundin
    27.8.2013, 18:11

    Hei,
    hyvä uusi blogi. Mitä blogeja luet itse?

    1. Hei Fremde Frendin, kiitos kommentista. Itseasiassa olen enemmän blogisurffailija, joka surffailee siellä täällä enemmänkin kuin seuraa jotain tiettyä blogia jatkuvasti. Välillä etsin sisustusblogeista inspiraatiota, ruokablogeista hyviä reseptejä viikonlopuksi tai luen ihmissuhteisiin ja yhteiskuntaan keskittyviä postauksia peilatakseni omia ajatuksia. Ehkä pitäisi alkaa paremmin seuraamaan jotain tiettyjä blogeja, kenties.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *