Muutto

En osaa sanoa mikä on suhtautumiseni muuttoon. Lapsena en muuttanut koskaan. Aikuisena olen muuttanut uuteen kotiin noin neljä kertaa. Siinä välissä on saattanut olla jonkinlaisia asumisen välimuotoja, mutta puhun nyt virallisista muutoista.

Ajatuksena muuttoon sisältyy uuden alkua monessakin merkityksessä. Uuteen kotiin muuttaminen tietyllä tavalla puhdistaa; pääsee vanhan kodin huonoista muistoista ehkä eroon. On konkreettisesti uusi paikka jossa yrittää aloittaa uutta elämää puhtaammalta pöydältä. Vanhojen pölyjen pöllyttämistä.

Kun joku kysyy uutta osoitettani, en ensimmäisen kahden viikon aikana muistanut sitä kokonaan tai olin epävarma asuntoni numerosta. Virallisille tahoille ilmoittaessani uutta osoitetta kävin tarkistamassa asunnon numeron ulko-ovestani.

Uusi kotikatu, uusi lähikauppa ja uusi talo. Kotikatu-sanassa on jotain hellyttävää. Tällä kadulla minä asun, tämän kadun varrella minä kävelen lähes päivittäin. Talo on vieras, enkä ole nähnyt juurikaan naapureita. Joku soittaa yläkerrassa kitaraa.

Se on hassua miten nopeasti ihminen rutinoituu uusiin asioihin. Bussilinja jolla nykyään pääsen lähes kotiovelle on sellainen linja jolla en ollut koskaan ennen kulkenut. Reitti jonka nyt kävelen päivittäin aamulla kauemmalle bussipysäkille on nyt jo ihan tuttu. Tiedän kauanko siinä menee kun kävelee ripeästi. Tiedän mihin aikaan bussi saapuu ja tiedän milloin se on yleensä myöhässä. Osaan useamman eri reitin kotiin, oikotienkin. Niin nopeasti oppii uusia reittejä ja tottuu niihin. Niinkuin kaikkeen muuhunkin.

Suhteet Parisuhde Ajattelin tänään

Minä olen minä enkä kukaan muu

Totuus on, ettei mulla ole tarjota mitään sellasta mitä joku ei olisi jo kirjoittanut tai ajatellut. Silti mun pää on usein niin täynnä ajatuksia joita en saa jäsenneltyä edes omaan päiväkirjaani vaikka yritän ja yritän. Siksi mä päätin, että ei kai mun ajatuksen ole yhtään sen vähäpätöisempiä kuin muidenkaan. Kirjoitanpa sitten tänne julkisesti (eli itselleni) tai yksityisesti (eli itselleni), sama kai se on.

Täytän tänä vuonna 29. Ikääntyminen on aina ahdistanut mua. Mun elämästä meni monta vuotta sumussa, ja tuntuu kuin yrittäisin rakentaa elämää ja minua uudestaan. Opettelen sellaisia taitoja joista oon haaveillu ja yritän tehdä sellaisia asioita joista oon vuosia haaveillu. Ja kaikki nämä on ihan pieniä asioita mutta mulle ne aiheuttaa haasteita. En tehnyt uudenvuodenlupauksia, vaan tavoitteita. Listaan tulee lisää kohtia pitkin vuotta, mutta tähän mennessä siihen on listautunu seuraavat asiat:

  1. Opettele ylläpitämään kodin siisteyttä
  2. Opettele tiskaamaan astiat mahdollisimman pian
  3. Opettele tutustumaan ihmisiin
  4. Näe ihmisiä
  5. Lue kirjoja
  6. Kuuntele musiikkia
  7. Käy keikoilla
  8. Juokse
  9. Opettele räkäsemään niin ettei ne limat oo kaulaliinalla
Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään