Yhden ja kahden lapsen äidit
”Kahden lapsen äidit on aina vähän väsyneen näköisiä”. Näin muistan hieman huolissani miettineeni kun meidän toinen lapsi ei ollut vielä saapunut. ”Tuleekohan mustakin samanlainen?” No kyllähän musta tuli!
Muutos oli aika iso siihen millaista yhden lapsen kanssa oli ollut. Isoin muutos oli tietysti se ettei aika lisääntynyt toisen lapsen myötä vaan sitä oli kaikkeen paljon vähemmän: Ei ollut aikaa olla vauvan kanssa niin paljon kuin esikoisen kanssa oli aikanaan ollut. Eikä ollut aikaa olla samalla lailla esikoisen kanssa kuin ennen vauvaa. Ja koska melkein kaiken liikenevän ajan halusikin käyttää lasten kanssa olemiseen jäi oma tila ja aika miehen kanssa tietysti tosi pieneksi.
Yhden kanssa oli ihana koluta kuin turisti kaikki leikkikerhot ja uimahallitkin lävitse. Katsomassa mitä kaikkea siellä vauvamaailmassa tapahtuu mistä en ollut aiemmin ollut yhtään kiinnostunutkaan. Oli kiinnostavaa katsella miten lapsi reagoi kaikkeen uuteen ja mitä kaikkea se oppi hiljalleen. Oli ihanaa kun pystyi kulkemaan jotain kadun pätkää vaikka tunnin jos lapsi löysi sieltä oksia ihmeteltäväksi tai tahtoi käydä katsomassa jokaista parkkeerattua autoa tien varressa. Kahden kanssa oli paljon vaikeampi jäädä ihmettelemään mitään kun vaunussa olevalla alkoi iskeä nälkä ja tylsyys. Yhden kanssa heiteltiin kesällä loputtomasti pieniä kiviä järveen ja ihmeteltiin kuinka pitkälle ne menivät ja millaisia rinkuloita niistä syntyi. Kahden kanssa aika menee nyt enemmän siihen että katsoo ettei kumpikaan heitä toista vahingossa kivellä päähän.
Ensimmäisen kanssa äitiysloma tuntui todella lomalta. Oli rauhallista kävellä vaunujen kanssa päiväkävelyä kun lapsi nukkui ja katsella rantoja. Kahden kanssa on sen verran väsynyt että jos lapset saa samaan aikaan päiväunille niin itsekin nukahtaa samantien .( Äitiyden kultainen mitali kaikille joiden lapset nukkuvat yhtä aikaa päiväunet.) Kahden kanssa ei ole enää lomalaisen olo, mutta ei tämä työtäkään oikein ole.
Yhden lapsen äitinä jaksoin kihartaa tukkaa ja laittaa siistit ja istuvat vaatteet päälle vaikken kotoa olisi lähtenytkään minnekään. Kahden lapsen kanssa vanhat hiihtohanskat ja toppahousut on ihan hyvä yhdistelmä kun aamulla lähdetään liikkeelle.
Liikkeelle lähtö kahden lapsen kanssa onkin ehkä se kaikkein kamalin puoli tässä kahden lapsen äidin hommassa! Aina jollekin (kaikille) tulee tuskan hiki ja joku (kaikki) itkeskelee ennen kuin tarvittavat tavarat ovat mukana ja kaikki päällysvaatteissa. Onneksi huuto lakkaa yleensä kuin taikaiskusta siinä vaiheessa kun päästään ulko-ovesta pihalle.
Yhden kanssa itkuun pystyi myös aina vastaamaan heti. Kahden kanssa välillä molemmat itkevät ja huutavat samaan aikaan ja joku jää aina vähän paitsioon. Tästä tulee aina tuskainen olo itselle. Ja kahden lapsen kanssa on joinain päivinä ollut niin paljon huutoa että itsekin alkaa iltaan mennessä tiuskimaan. En olisi ikinä uskonut tätä yhden lapsen äitinä.
Onneksi molempien kanssa voi edelleen tehdä asioita vain kaksin. Kahden vuoden ikäerolla kun kiinnostuksen kohteet ja keskittymiskyky ei ole samaa luokkaa on helpottavaa kun voi lähteä vain toisen kanssa puuhaamaan jotain. Äitistressin taso on myös huomattavasti vähäisempi kun on vain yksi lapsi alueella.
Ensimmäisen kanssa on ylipäätään ihmeellistä vain katsoa kuinka se kasvaa ja muuttuu päivä päivältä. Ja ihmetellä ihan vain sitä että se on olemassa. Toisen kohdalla katsoo enemmän sitä miten ne kaksi oppivat olemaan toistensa kanssa ja mitä yhteisiä asioita ne joka päivä keksivät lisää. Välillä menee nahinaksi, läpsimiseksi ja tönimiseksi. Ja kaikilla menee hermot. Seuraavana päivänä ne kikattelevat yhdessa kun toinen työntelee toista kärryillä ympäri asuntoa ja vanhempi lohduttaa toista kun se toinen kompastuu juoksuleikissä.
Kaikessa hankaluudessaaankin mietin että onneksi niitä on kaksi. Ajattelen että niille on iso suoja elämässä siitä että niillä on toisensa. Varmaksi ei voi sanoa mutta todennäköisesti ne ovat aina toistensa elämässä ;enemmän tai vähemmän. Ja kun niitä on kaksi ,niillä on ylipäätään enemmän ihmisiä elämässä kun tulee molempien kavereita ja kavereiden perheitä elämään sitten vähän myöhemmin. Olisin ehkä enemmän huolissani lapsen tulevaisuudesta jos meillä olisi vain yksi lapsi. Ei myöskään tarvitse miettiä mistä saisi järjestettyä seuraa lapselle eikä tarvitse itse osallistua pikkuautoleikkeihin kovin aktiivisesti kun lapsia on kaksi leikkimässä. Matkustaminen tällä seurueella on tässä vaiheessa myös vielä aika työlästä ,mutta ainakin lapsilla on aina matkassakin seuraa. On yllättänyt kuinka ne tekevät kaikkea mieluummin kaksin. Kumpikaan ei halua yksin leikkipuistoon tai kylpemään . Homma on selvästi tylsempää ilman sitä toista tyyppiä. Vaikka se menisikin taas hetken päästä nahinaksi.
Ja vaikka kahden lapsen äitinä olen todellakin ollut se väsyneen näköinen nainen tukka sekaisin ja hiihtohanskat kädessä kaupungilla niin hiljalleen tämäkin kai kääntyy voiton puolle. Jonakin päivänä sitä huomaa että voi olla toisessa huoneessa kun lapset leikkivät yhdessä toisessa huoneessa eivätkä juuri sillä hetkellä tarvitse muuta seuraa tai erotuomaria.
Tällaista se oli meillä.Jossain muussa perheessä saattaa olla paljon seesteisempää ja rauhallisempaa. Tai ihan muut asiat hankalia. Eniten varmaan vaikuttaa lasten ikäero ja temperamentit. Isompi ikäero varmasti helpottaa monia asioita mutta pienemmällä ikäerolla lapsilla on ehkä enemmän yhteisiä puuhia.Jotain voittaa ja jotain häviää.