Sitten kun olen vanha
Kun on oikein tuskaantunut olo ja kaikki aina keskeytyy eikä ajatustakaan saa loppuun asti mietin mitä teen sitten kun olen vanha ja …vapaa. Jossakin niistä romaaneista joita olen viime aikoina lukenut päähenkilö puhuu vanha rouvan kanssa. Rouva kertoo että hänen lapsensa ovat jo aikuisia ja kotoa pois muuttaneet . Päähenkilö sanoo: ”Sittenhän sinä olet vapaa”. Ja rouva hymyilee tyytyväisenä ja ehkä vähän ovelasti. Se hymyilyttää minuakin.
Sitten kun olen vanha ja vapaa asun vanhassa puutalossa sellaisessa joita nykyään sanotaan mummoloiksi ,vaikka mummot taitavat nykyään asua useammin uudemmissa rivitaloissa tai kerrostaloissa, kuten me kaikki muutkin. Mutta yksi sellainen mummola minulle sitten siis, kiitos. Jossain mistä ikkunasta ulos katsoessa näkee peltoa tai metsää. Ja ehkä yhden naapuritalon vähän kauempana. Keittiön ikkunan vieressä on pitkä puupöytä ja pitkät penkit ( ei tuoleja missään nimessä että saa valua penkillä kuten haluaa). Ikkunaruudut ovat sellaisia vanhoja jotka aaltoilevat ja eristys on vähän mitä on niin että äänet ulkoa kuuluvat sisään. Istuskelen siinä pöydän ääressä ja tuijottelen ulos. Ehkä joku lintu vilahtaa välillä pihalla. Tai sitten marjapensaat vain huojuvat tuulessa. Ehkä kirjoitan jotain tai vain juon kahvia ja annan ajatusten sukeltaa pinnan alta näkyviin ja taas pois.
Kuuntelen siellä Radio Suomea ja ehkä seinäkellon nakutusta. Istun epämuodikkaalle, 80-luvun väriselle muhkealle sohvalle joka on juuri hyvä lukemiseen. Talossa on sokkeloisia huoneita ja kaikissa niissä on kirjahyllyjä. Vähän epäjärjestyksessä. Niin ettei itsekään voi olla varma mitä kaikkea siellä olikaan. Ehdottomasti sellainen kokoelma kirjoja jotka eivät kaikki ole klassikoita vaan sellaisia kirjoja mitkä ovat unohtuneet jo kauan sitten. Ja mielellään myös vanhoja aikakauslehtiä , mitä vanhempia sitä parempia. Valittuja Paloja nyt ainakin. Niitä oli aina mökillä huussissakin. Etenkin vanhat mainokset luen niistä tarkasti. Mietin miten aika on muuttunut.
Kun en jaksa enempää lukea mietin mitä pihatöitä seuraavaksi tekisin. Käyn kolistelemassa lapion ja kottikärryjen kanssa ulkona ja jos saan jonkin pienen asian valmiiksi olen kovin tyytyväinen. Lämmitän pihasaunaa. Syön jotain sellaista mitä en kehtaisi muille tarjota päivällisenä kuten munia , juustoa ja viiniä. En potisi pahaa omaa tuntoa viinistäkään. Soittaisin ehkä jollekin tai sitten en. Katsoisin iltauutisia ja päivittelisin maailman tapahtumia.
Olisin joko väsynyt kaikkiin ihmisiin ja kiukustuisin joutuessani ihmisten ilmoille tai sitten tuntisin myötätuntoa kaikkia kohtaan ja toivoisin voivani jollain pienellä eleellä voivani auttaa puolituttujakin. Kummatkin näistä mahdollisuuksista väreilevät horisontissa.
Luin viime viikolla Eeva Kilven Sinistä ja Punaista muistikirjaa. Niissä on vanhenevan naisen ajatuksia ja huomioita arkisista asioista , ihmissuhteista, menneistä ajoista ja odotuksista. Ajattelin että hyvässä lykyssä olen vähän samanlainen sitten joskus vanhempana. (Oikeastaan tunnen jo nyt välillä olevani sata vuotias.) Luulen että sitten vanhana siellä talossa muistelen tätä aikaa ja sitä kuinka paljon kaikkea oli koko ajan käsillä. Ja ikävöinkin sitä. Nämä ovat ikkunoita ajasta toiseen.