Asuntounelmia

Erityisesti tykkään siitä miltä vanha puu tuoksuu ja miltä se näyttää kun aurinko paistaa sisään: ikkunalaudat, portaikot ja parketit. Ja se ,miten se portaikko narisee tai miltä rintamiestalojen verannan viileä ilma tuntuun ja kaikuu. Jos verannalla sattuu vielä olemaan pelargonia ruukussa ,olen melkein valmis kirjoittamaan kauppakirjat ilman minkään näköistä kuntotarkastustodistusta. Asuntohumala iskee noilla pienillä asioilla. Olen sillä tavalla nostalginen, että mikä tahansa ennen 70-lukua rakkennettu vetoaa minuun tavalla tai toisella. Kaakeliuunit ja 60- luvun tiilitakat, kylmät verannat ja lasiset väliovet, sellaiset pohjapiirrokset joissa lapset pääsevät juoksemaan ympyrää: keittiö-olohuone-eteinen- makuuhuone-keittiö kierroksella, kun ikkunasta näkee vanhan omenapuun tai yhdellä seinällä villiviini on kivunnut vuosikausia ylöspäin,liuskekiviterassit ja pihasaunat joihin mennään kiveämätöntä polkua pitkin, tai taloyhtiön saunat joissa on se puupanelointi 60-luvulta puoleen seinään ja se oikea saunan tuoksu.

Olen ihan mahdoton asunnonostaja. Olen mielessäni ostanut jo ainakin 100 asuntoa milloin mistäkin.Sitten viikon päästä olen taas eri mieltä. Halusinko siis asua kerrostalossa vai maalla, rintamamiestalossa vai raitiovaunukiskojen varrella. Ikävä kyllä ,tai onneksi ,mies on yleensä eri mieltä viimeisimmistä löydöistäni. Hän epäilee hometta tai haluaisi jotain tilavampaa ja uudempaa, koska:” Eihän me oikeasti ymmärretä mitään remontoinnista.” Hän on kai oikeassa ,mutta silti ajattelen millaisen räsymaton laittaisin siihen verannalle ja kuinka ihanaa olisi saada ne pelargoniat siihen ikkunalaudalle  ja kuinka ne voisi ehkä jopa omassa kellarissa talvettaa.

Jos on olemassa etuovi.com-riippuvuus minulla on takuulla se. Ihastun harva se päivä vaikka mihin ja reittioppaan avulla googlailen onko se mitenkään järjellisen matkan päässä työpaikoista. Ja sitten erehdyn hakemaan muiden ihmisten mielipiteitä alueesta googlesta ja päädyn aina johonkin vauva.fi -palstan keskustelupalstalle vuodelta 2003 ,jossa kukaan ei sano ikinä mitään positiivista ja keskustelu harhautuu nopeasti siihen onko hyviä ja huonoja kouluja oikeasti olemassa ja missä on kaupungin vuokratalot kyseisellä alueella ( eli mihin ei kannata ainakaan muuttaa).Joku on sitä mieltä ,että kun katsoo missä kokoomuksen äänestäjät asuvat, niin sinne kannattaa muuttaa ja toinen on sitä mieltä ,että jos haluaa lapsilleen mahdollisimman normaalin lapsuuden kannattaa vältellä huippukoulujen ja kalliiden asuntojen alueita ( ” lapsesta tulee ylisuorittaja tai hemmoteltu). Keskustelujen lukeminen on todella outoa viihdettä. Suosittelen ,vaikka ei olisi mihinkään muutamassakaan. Googleen vain asuinalue ja  sana ” kokemuksia” tai ” asuinalueena”.

Mies esittelee vuorostaan jotain modernimpaan ratkaisua, jossa on enemmän neliöitä kuin missään kaupungin kerrostalon asunnossa. En pysty yhtään kuvittelemaan itseäni kivilinnaan. Sanon että:”Mutta sehän on tosi uusi. Eihän siellä ole kukaan oikein ehtinyt asuakaan vielä.” Nämä perustelut kyllä kuullostavat ehkä vähän oudoilta. Olen vähän vanhanaikainen. Ylipäätään termit joita etuovi.comissa vilisee kuten: ”toimiva, vaativaan makuun, moderni, helppoa asumista,käytännöllinen, tyylikäs, upeasti saneerattu, modernisoitu”, saavat aina minut klikkaamaan pois. En halua vetimettömiä kaappeja ,betonitasoja, korkeita ”valoisia” olohuoneita ,joissa on kahden kerrroksen ikkunat,kuutta makuuhuonetta ja kuntosalia enkä omaa spa-osastoa. ( Onneksi tähän ei ole varaakaan).Otan mieluummiin kaiken vähän retrona, narinan ja tuoksun kanssa ja menen yleiseen saunaan tai uimahalliin. En halua keskelle peltoa kivitaloon, mutta ehkä metsän viereen jossa on paljon naapureita, että lapsellakin on ehkä joitain kavereita lähellä. Joinakin päivinä haluan sitten siihen ratikan viereen kuuntelemaan liikennettä. Valmiina lähtemään milloin mihinkin. Kaikkeahan ei voi saada. Joka päivä haluan vähän eri asiaa. Jos joku niistä toteutuu olen varmaankin sitä mieltä , että :”Onneksi kävi näin!”

Kaikki mahdollisuudet avoinna. Sehän on puolet onnea. Näin sanottiin Michael Cunninghamin kirjassa Tunnit. Tehtiin siitä hyvä elokuvakin vuosia sitten. Päätöksen jälkeen kun vapaus häviää ja se on vähän vaikea ajatus. Siksi kai me aina vaan pohditaan. Ehkä mekin jonakin päivänä sitten yllätetään itsemme  ja painetaan sitä ”Lukitse” -vaihtoehtoa. Tavallaan sekin ,ettei päätä mitään on päättämistä. Sitten asutaan tässä vuosi, kaksi , kymmenen. Eikä sekään kai ole huono vaihtoehto. Aina aikaisemmin ollaan voitu mennä vain ajatuksella:  ” Jos ei viihdytä,niin voihan sieltä aina muuttaa pois”. Sitten kun on lapsia ,niitä ei haluaisi kauheasti muutella paikasta toiseen, että niilllä olisi se oikea koti ja kotipaikka eikä tarvitsisi alkaa tutustumaan aina uusiin kavereihin ja katuihin ja kouluihin. Siksi porras on jo vähän isompi.

 

Silloin tällöin luen naistenlehtien juttuja ihanista kodeista ja mietin millaiselta tuntuisi asua niissä. Ihania sohvia, portaikkoja, arabian astioita hyllyssä,parvekkeita ja jalkalamppuja. Jutuissa  ei koskaan ole mitään varjoja. Asunnot ovat kuin hohtavia palkintoja, jonka eteen on tehty vaikka millaista työtä , hankintoja ja uhrauksia. Ja onhan se asunto yleensä isoin asia mitä ihminen voi hankkia. Sisustusjutuissa huoneet ovat aina moitteemia ja näyttää kuin siellä asuvilla ihmisillä ei olisi yhtään ylimääräistä tavaraa missään.  Ei edes niissä suljetuissa kaapeissa. Ainoat ihmiset, jotka ovat viimein onnistuneet marittamisessa täydellisesti. Asuntounelmia. Olen sillä tavalla outo ,että ajattelen aina :mitä salaisuuksia niissä taloissa on? Vähän kuin niistä naistenlehtien jutuista missä julkkiset antavat parisuhdehaastatteluja , jossa kehuvat toisiaan ja ovat kuin yhtä sielu ja sitten ne eroavat seuraavana kesänä ja antavat haastattelun kuinka elävät nyt itseään ja lapsiaan varten ,eivätkä etsi uutta kumppania. Ja vuoden päästä on taas uusi parisuhdehaastattelu ,kun onni  on löytynyt yllättäen ja taas on kaksi ihmistä , jotka täydentävät täysin toisiaan. Minulla on kumma pelko , että mitä jos sitä jonain päivänä asuisikin siinä täydellisessä kodissa.Alkaisiko sitten ilmaantua pintaan kaikkia odottamattomia kriisejä ja ongelmia kuin kirjoissa. Niissä mitkä aina alkavat niin että :”Hänellä oli ihana perhe ja koti kunnes…”.Ajattelisin varmaan ,että täydellinen koti olisi melkein kutsunut yllättävät ongelmat esiin.Mutta minulla onkin liian vilkas mielikuvitus.

 

Mutta niistä asunnoista vielä: Ehkä se on sitä nostalgiaa ,että muistaa millaisissa asunnoissa itse on asunut lapsena tai millaista oli mummolassa ja kaikkia niitä yksityiskohtia  sellaisista paikoista , joissa muistaa olleensa onnellinen. Tavoittelee jotain sellaista ,jossa on osa mennyttä ja muistoja ja vanhaa aikaa ja niitä vanhoja ihmisiäkin.Yksityiskohdissa ,niissä oven rivoissa ja kaappien vetimissä ja verannoissa. Mihin on helppo kuvitella itsensä uudelleen.