Epäily ja muut tunteet joita äitiys toi
Joinain päivinä tuntuu ,että on aikuinen tai oikeastaan , että esittää aikuista. Niinkuin sellaisena päivänä ,kun menee tutustumaan päiväkotiin tai vie lapsen neuvolaan. Sellaisia paikkoja missä pitää itse käyttäytyä kuin kunnon vanhempi ja aikuinen. Eikä vaikka pelleillä ylimääräisiä.
Olen varmempi omista mielipiteistäni ja muutenkin itsevarmempi. Ei tarvitse miettiä mitä mieltä joku on musta , koska kotona on kuitenkin se oma lauma jolle olen tärkeä. Joku nainen sanoi naistenlehden haastattelussa tehneensä oman lauman kun sai lapsia. Ennen sitä hän oli aina kokenut ulkopuolisuutta. Ihan totta. Tosin oma laumakin voi jättää ,kun lapset kasvavat ,jos hoitaa oman osuutensa huonosti.( Ja joskus kai siltikin jos lapset päättävät vaikka muuttaa maailman ääriin).
Ei ole ollut kertaakaan FOMOa lapsen syntymän jälkeen.
Kun joinain hankalina päivinä on olo , että ”Nyt en jaksa enää mitään!” ja kello on vasta 12. Ja sitten kuitenkin vaan pitää jaksaa. Vasta nyt arvostaa sitä ,että ennen lapsia oli vapaus kaatua sohvalle työpäivän jälkeen ja todeta ettei jaksa. Jaksamisella on ihan toinen merkitys nykyään. Ehkä se on sitä vastuun ottamista.
Empatia muita, erityisesti vieraitakin lapsia kohtaan lisääntyi. Samoin empatia vaikka puiston juoppoja kohtaan. Mietin että nekin on ollut jonkun lapsia ja samalla vaikea ajatus siitä ,että vaikka tekisin kaiken niin hyvin kuin osaisin ei koskaan voi tietää mihin lapsi päätyy ja mitä ongelmia sille kehittyy ,kun se on omillaan. Sitten täytyy vain toivoa.
Kun näkee perjantai iltana jonkun nuoren, huolettoman ja kivaan hameeseen pukeutuneen naisen pyöräilevän ohi tukka kiharrettuna ja huulipunaa huulilla ,miettii että :” Vitsi kun oisi noin nuori ja menossa vaikka ensitreffeille ihanaan iltaan.” Tietää ,että se aika on nyt joillekin muille. Ei niin etteikö sitä voisi lähteä miehen kanssa illalliselle juuri niin ,mutta se uutuus ja jännitys ja tapahtumattomat asiat kuuluu nuorempien elämään.
Huomaa ettei osaa oikein arvioida onko itseä nuoremmat 5,10 vai 15 vuotta nuorempia. Ja hahmottaa sen ,ettei oikein enää tiedä mistä paljon nuorempien elämä koostuu. Paljon varmasti samoista asioista kuin omakin , mutta iso osa some-elämästä yms. on itselle niin epäkiinnostavaa ettei siihen jaksa paneutua.
On empaattisempi muiden lisäksi myös nuorempaa omaa itseään kohtaan, eikä niin hävetä sen hölmöilyt enää.
Epäily todellisuutta kohtaan. Lapsen syntymä oli vaan niin kumma juttu, että en vieläkään oikein ymmärrä sitä tavallisena tapahtumana.
Alkaa nähdä enemmän yhtäläisyyksiä meissä kaikissa.
Ärtymys ja turhautuneisuus. Kun tekisi mieli sanoa koko perheelle että: ”Jättäkää mulle nyt edes yksi neliö tilaa! Sille minulle joka olen kaiken tämä äitihomman ulkopuolella!” Tekisi mieli merkitä olohuoneen nurkkaan oransseilla liikennetötteröillä alue ,jonka yli ei saa tulla ja jonne ei saa edes puhua kun haluan olla rauhassa. Kunpa tämä toimisikin.
Hämmennys siitä kuinka jotkin luonteen piirteet tai ominaisuudet näyttää periytyvän , vaikka toivoi ,että juuri ne puolet ei periytyisi. Mutta lapsessa ne puolet ei näytäkään niin ongelmallisilta kuin omassa itsessä ,vaan jopa ihan hyviltä puolilta.
Miettii että on vain vaiheita ja virtaa, ajassa, historiassa ja luonnossa. Ja siinä mukana vain kulkee seuraavaa aaltoa odottaen.
