Kähinää ja kateutta

Joinakin päivinä meidän lapset tappelee roskistakin. Kähinä alkaa aamutuimaan vaikka siitä mikä piirretty tulee telkkarista. Illalla viimeisenä saatetaan nahistella siitä ,kuka pääsee sylikyydillä ensin sänkyyn. Muita tappelemiseen aiheita ovat esimerkiksi omistussuhteet kiviin tai keppeihin ,joita on löytynyt maasta, se kuka saa istua milläkin penkillä pöydän ääressä, kuka saa painaa ensimmäisenä hissin nappulaa ( klassikko), kuka ehtii juosta ensin ovelle,ja ylipäätään mikä vain esine ,kuten raejuustopurkin kansi saattaa herättää hirveää kateutta toisessa koska: ” Se oli minun lempikansi”. Aiheet on välillä niin älyttömiä etten pysty muuta kuin tuijottamaan nahistelijoita. Yleisesti ottaen sellaista asiaa ei olekaan ,josta ei voisi nahistella.

Meillä on siis kaksi lasta ,kahden vuoden ikäerolla. Sellainen perinteinen ratkaisu. Toista kun alettiin pohtimaan mietittiin että olisi kiva ,että ikäero ei olisi kovin suuri. Ajatus oli ,että niillä olisi samoja kiinnostuksen kohteita ja leikkiseuraa toisistaan. Olisi joku ,jonka kanssa kasvaa ja päivitellä joskus vanhempiensa virheitä. No, seura on nyt sitten paikalla aina ;halusi tai ei. Joskus sitä miettii ,että mitä sitä ihminen tekisi kaiken päivää ,jollei olisi sisarusta kenen kanssa nahistella. Tai mihin sitä ihminen vihamiehiä tarvitsee ,kun on oma sisarus.Toisinaan muksut muistuttavat sarjakuvien pyörrettä, jossa vilahtelee käsiä ja jalkoja ja pöly lentää ,kun ne nujuavat lattialla. Silloin sitä varsinkin miettii ,mitä ne lapset tekevät kotona iltaisin ,joilla ei ole sisarusta. Varmaan kaikkea järkevää.

Hankalinta on aina ollut kun molemmat itkevät yhtä aikaa. Molempia on hankala saada mahtumaan syliin samaan aikaan ja todella varhain ne eivät halunneet ollakaan yhtä aikaa sylissä ,vaan tuuppivat ja tönivät vain toisiaan. Siinä sitten täytyy aina arpoa kummasta tyynnyttelyn milläkin kertaa aloittaa.

Toki lapset leikkivätkin yhdessä ja kikattelevat ja halailevat.Ovat huolissaan toisistaan :jos  toiselle käy jotain tulevat heti kertomaan. Eivät vaikuta niin patologisilta  persoonilta ,että mitään todella vakavaa koittaisivat toisiaan kohtaan tehdä. Pienempi seuraa isompaa kuin häntä ja apinoi kaikkea mitä toinen tekee kuin varjo. Siitä se nahinaa yleensä alkaakin. Tai siitä , että painiskellaan leikkimielisestä tai mennään hippaa ja sitten otteet pikkuhiljaa kovenevat ja toinen alkaa vingahtelemaan. Paitsi ulkona. Ilmeisesti ulkona on niin paljon enemmän virikkeitä ,että lapset saattavat leikkiä hyvinkin somasti kodin seinien ulkopuolella. Ulkoillaan siis paljon. En ollut arvannut ,että vanhemmuuteen liittyy näin paljon ulkoilua. Ja tehdään kaikkea muuta ,kuten käydään tapaamassa kavereita tai kirjastossa tai museossa ,koska siellä asiat menevät usein paremmin kuin kotona. Olen yllättävän monenlaisiin paikkoihin mennyt lasten kanssa ihan vain tästä syystä.

Toisinaan joku kaveri tai joku  bloggari kertoo odottavansa toista lasta ja kyselee vinkkejä kahden lapsen arkeen. Onnittelen tietysti aina ,mutta hiljaa mietin ” Brace yourself” . Vapaa suomennos: Valmistaudu ( ,mutta sillä pahaenteisellä äänen painolla lausuttuna). Ihmettelen aina ,kun tuon tyyppisiin blogiteksteihin tulee vain kommentteja: ”Hyvin se menee ! Ihanasti  leikkivät sitten kahdestaan!  Ovat erottamattomat!” .  Tästä olen päätellyt ,että kukaan ei halua sanoa odottaville äideille mitään pelotteluna ,tai sitten kaikilla muilla vain on lapsia ,jotka pystyvät jakamaan keppinsä ja kivensä.  Ehkä ne perheet ovat niitä ,joihin saattaa tulla kolmas tai neljäskin lapsi. Tai ehkä niissä perheissä äidillä on vain paremmat hermot.Niitä perheitä näkee välillä joissain julkisilla paikoilla viettämässä kesäpäivää sopuisasti neljänkin pikkulapsen kanssa . Samaan aikaan kun itse koitan saada omani rauhoittumaan taas jostain kähinöinnistä. Tuijotan niitä perheitä aina liian pitkään.

Minulla ja veljelläni  on myös tuo perinteinen kahden vuoden ikäero ja parhaalla ystävälläni ja hänen veljellään. Muistan että meillä molemmilla oli todella raivokkaita riitoja lapsena. En oikein muista leikinkö veljeni kanssa pienenä kaksin. Todennäköisesti, koska muuta ei ole raportoitu. Veljessä oli kyllä se hyvä puoli ,että koska hänellä oli kavereita ja minulla oli kavereita ,teimme paljon asioita isommassa porukassa lapsena. Kuten jalkapallon tai pesäpallon peluuta tai mitä nyt milloinkin. Niistä minulla on paljon hyviä muistoja. En ole aikuisiällä ollut mitenkään erityisen läheinen veljeni kanssa ,mutta olemme ihan hyvissä väleissä. Viime aikoina olen yllättäen viettänyt aiempaa enemmän aikaa veljen kanssaan. Sitä alkoi huomaamaan kaikenlaisia asioita ,mihin ei ollut aiemmin kiinnittänyt huomiota. Kuten se ,että meillä on paljon samanlaisia kiinnostuksen kohteita ja ajatuksia ,vaikka emme ole niistä puhuneet. Samankaltaiset  asiat myös huvittavat  tai ärsyttävät meitä. Muistamme samoja triviaaleja juttuja lapsuudesta ja päivittelemme välillä vanhempiemme puheita ja tekemisiä heidän selkänsä takana. Veljessä on myös sen verran samaa näköä ,että välillä mietin hänen kanssaan jutellessani näyttävätkö minun silmäni samanlaisilta ,kun katson kohti tai teenkö vastaavia eleitä tai ilmeitä kuin hän ,kun selitän jotain. Omia piirteitä toisessa ihmisessä. Kummallista. Tuttua ja outoa.

Lapsista ei oikein koskaan voi tietää tuleeko niistä läheisiä toisilleen vai toteavatko ne vain joskus kysyttäessä: ” On mulla veli, mutta ei olla oikein tekemisissä.” Sellaiset kommentit ohimennen kuultuna aina surettavat vähän. Vaikka ei mitään tietäisikään toisen menneisyydestä. Kuullostaa tilaisuudelta , jota ei ole käytetty. Toivon tietysti että omat lapset olisivat myöhemminkin läheisiä. Sisarus on kai se todennäköisin tyyppi ,kehen on yhteydessä koko elämän. Toivon ,että lapset oppivat ,vaikka liittoutumaan meitä vanhempia vastaan . Joskus yhteinen vihollinen lähentää. Voisivat sitten vaikka juonia ,kuinka vanhemmat saadaan luistamaan telkkariajasta ja hampaiden pesusta. Tai myöhemmin :kuinka ne saadaan muuttamaan vanhainkotiin.

Tähän loppuun nyt pitäisi kai kirjoittaa kuinka kiitollinen olen molemmista ja kuinka ihania ne on, mutta olen tehnyt tänään taas pitkän päivän YK:n rauhanneuvottelijan tyyppisissä töissä ,joten olen liian väsynyt siihen. Pukaritkin jo nukahtivat.