Kaikille ei-niin-kauniille tytöille

Onneksi en ollut ylä-asteella kaunis.

Olisin varmasti vaatinut itseltäni vähemmän.

Olisin ajatellut että kaikkien kuuluukin tykätä minusta.

Ja olisin ajatellut että poikaystävä ehdokkaita olisi ;jos ei jonoksi asti ,niin ei kuitenkaan niin vähän, että niitä pitäisi erityisesti haeskella.

Olisin saattanut tehdä niitä listoja joita jotkut tytöt koulussa tekivät: ”Poikia joista voisin olla kiinnostunut”. Top 3 tai Top 10.

Minulla olisi ehkä ollut poikia kavereina joista puhuisin nimenomaan kavereina :

”Me ei seurustella.”

”Ollaan vaan ystäviä.”

”Pojat on niin paljon rennompia kuin tytöt.”

Ei-niin-kauniilla  tytöillä ei koskaan ollut poikia kavereina ,eikä ei -niin-komeilla pojilla ollut koskaan tyttöjä kavereina. Se ylä-asteen eliitin erityisoikeus.

Jos olisin ollut kaunis olisin varmaankin käyttänyt vähemmän aikaa lukemiseen, kuvittelemiseen ,haaveiluun  ja tarkkailemiseen.

Olisin vaihtanut välillä poikaystävää ja kertonut suhteen käänteistä dramaattisesti tyttökavereilleni.

Olisin varmaankin vaihtanut myös parasta ystävää ajoittain, koska no: tarjontaa kauniilla ja suosituilla olisi vain ollut ystävienkin suhteen enemmän.

Olisin käynyt juhlissa, koska tottakai minut olisi kutsuttu.

Tuskin olisin keskittynyt derivointien vääntämiseen, runoihin, soittamiseen tai maailman tuskaan.

Olisin oppinut kiharoista , ripisväreistä, farkkutyyleistä.

Olisin oppinut odottamaan että minua viihdytetään ja kohottamaan kulmiani tietyllä tavalla kun en olisi tyytyväinen.

Koska näin ei ollut opin tarkkailemaan muita, viihtymään yksinkin, pitämään kiinni ystävistäni, ajattelemaan että jos joskus rakastun ja vieläpä; jos vastoin kaikkia todennäköisyyksiä siihen vastattaisiin: en päästäisi sitä lipeämään jonkin turhan syyn takia. En kuvittelisi että tilalle voi tulla aina joku parempi milloin vain.

Nyt ajattelen että jos saisin tyttären toivoisin ettei hän teini-iässä olisi kovin kaunis. Toivoisin että hän olisi muuta . Kauneus voi olla ansa ja onkin usein. Kauneudella voi päästä vähän liian helpolla silloin kun oikeasti pitäisi kasvaa ja oppia. Unohtuu että elämä jatkuu  yläasteen, lukion ja kotikaupungin jälkeenkin .Ja monelle meistä jotka emme olleet luokan kauneimpia tyttöjä se vastaa alkaakin silloin.

Ne kauniit tytöt minun luokaltani alkoivat seurustella jääkiekon pelaajien kanssa viimeistään lukiossa. Opiskelivat hetken ja menivät töihin. Saivat nuorena lapsia ja hankkivat talon jostain siitä läheltä missä olivat aina pyörineet. Ja hyvä elämähän se on. Mutta onneksi pääsin sinne asti vasta vuosien kiertelyn ja muiden tarinoiden jälkeen.