Keskeneräiset ajatukset

”Ajattelen sitä myöhemmin,sitten kun tämä on ohi”, sanoi Scarlett O’Hara Tuulen Viemässä useampaan kertaan. Aika usein sitä on olo , että on oman elämänsä Scarlett O’Hara. Ajatukset jäävät aina lähtöviivoille ,kun tulee taas jokin keskeytys. Ärsyttävintä äitinä olemisessa on ollut juurikin se ,että kaikki ajatukset jäävät aina kesken. Juuri kun on tehnyt jonkin havainnon ja löytänyt jonkin langan pään ,se putoaa kun on siirryttävä ratkomaan jotakin minikriisiä lapsen elämässä. Kaikki tehtävät asiatkin jäävät aina kesken, mutta tuskastuttavampaa on se ,että ajatuksetkin putoilevat mielestä. Sen verran paljon kyllä kokoajan tapahtuu ,että ajatuksen alkuja tulee usein, mutta juuri kun olen sen ajatuksen löytänyt tulee taas jokin keskeytys.

Äitihommiin kuuluu oleellisena asiana ennakointi, josta en ollut ollenkaan tietoinen ennen lapsen saapumista. Aina on ennakoitava jotain ja tehtävä riskinarviota. ”Mihin se seuraavaksi kiipeää ja voiko siitä pudota? Aikooko se ulkoillessa seuraavaksi sännätä lokin perässä autotielle?  Nyt jos se kaataa tuon päälleen pitää vaihta kaikki vaatteet. Nopeasti jotain ruokaa ennen kuin kaikki on liian nälkäisiä!” Jos ennakointi epäonnistuu ,se tarkoittaa itselle kasaantuvia hankaluuksia: loukkaantumisten ja hepulikohtausten määrä kasvaa eksponentiaalisesti. Niinpä toisella aivopuoliskolla pyörii ikäänkuin jatkuva rulla ennakoitavia ja muistettavia asioita. Tämä rasittaa sitä toista puolta päästä ,joka haluaisi keskittyä johonkin yksityiskohtaan, johonkin ajatuksen alkuun ilman jatkuvia häiriötekijöitä.

Olin ihan varma, (niinkuin kaikki muutkin äidit alussa),että musta tulee sitten semmoinen rentoäiti ,joka keskittyy myös omiin juttuihinsa. ”Sama elämä jatkuu, porukkaa vaan tulee lisää.” Niin kuin joku ensimmäistä lastaan odottava haastattelussa usein kertoo. Olin justiin se tyyppi.Sitten lapsi tulee ja muuttaa kaiken ja valtaa ison osan myös ajatuksista ( jos ei  ihan kaikkea). Ja se on ihana mahdollisuuskin. Toivottavasti. On vähän kuin tilaisuuskin olla joku muu.

Pidemmän päälle se kyllä välillä tuskastuttaa. Ja hiipii epäily ,että unohtaa millainen on ilman lapsia. Joskus sitä muistaa millainen tyyppi on ,kun on turvallisen parin sadan kilometrin päässä lapsistaan pari päivää ja saa etsiskellä niitä pudonneita ajatuksen pätkiään. Tai ainakin olla miettimättä sitä ennakointikelaa joka vaimenee välimatkan päässä. Onneksi olen kirjoitellut pieniä ajatuksen alkuja ja ihmisten ohimennen sanomia lauseita puhelimeen niinä kiireisinä hetkinä kun mietin: ” Ajattelen tätä sitten myöhemmin.” Sieltä niitä joskus sitten poimii ja ehkä kirjoitaakin niistä jotain. Tai sitten nauttii vain hetkestä kun mitään ei virtaa mielessä ja voi vain tuijottaa ohi käveleviä ihmisiä jossain kahvilassa ,kun on kerrankin itsekseen.

Asioitahan ei voi miettiä koskaan ihan loppuun. Tai siinä hetkessä voi , mutta sitten kuluu viisi vuotta ja huomaa että on muuttanut mieltään. Olen ollut aina sitä mieltä ,että on ihan viisasta kääntää kelkkansa melkein missä vain asiassa ,kun omat tiedot muuttuvat. Hölmöhän se on ,joka ei mielipidettään tarvittaessa muuta. Jotkut omat vanhat mielipiteet tuntuvat melkein jonkun muun mielipiteiltä. Jännityksellä odotan mistä seuraavaksi muutan mieleni.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *