Kevät tulee, ihanaa!

Räntäseula seudun päällä,
saappaan alla lotinaa,
lantajuova järven jäällä-
kesä tulee, ihanaa

Tämä ei tietenkään ole oma luomukseni vaan Lauri Viidan runo Kevät. Kuulin tämän joissain juhlissa vuosia sitten vanhemman miehen lausumana. Hän herkistyi runosta ja varmaan juhlistakin niin että sai juuri ja juuri liikutukseltaan runon lausuttua. Ja silloin oli tietysti kevät. Sen jälkeen tämä on aina palannut mieleen kun aurinko alkaa paistamaan niin kuin se keväällä paistaa.

Ei jaksaisi odottaa enää, että pääsee mökille haistelemaan miltä talo tuoksuu talven jälkeen. Katsomaan miten kaikki jäikään viime syksynä. Tarkastamaan onko laituri pahasti vinossa talven jäljiltä ja kuinka korkealla vesi on tällä kertaa. Heliseekö rannassa jäitä? Joskus ollaan oltu niinkin aikaisin liikkeellä.

Kaikki on vähän nukuksissa ja luontokaan ei oikein minkään näköinen vielä. Ruskeita lehtiä, ruskeaa maata ja se maa tuoksuu juuri sille keväälle.

Jos voisin jäisin sinne itsekseni viikoiksi . Pukisin ne vanhat verkkarit , toppatakin ja nyppääntyneen pipon mitkä olen aina aiemminkin siellä pukenut. Joka päivä vähän jotain kulmaa haravalla ruopsuttelisin ja kasaisin talven katkaisemia oksia  pihalta.  Kuuntelisin Radio Suomesta mitä sieltä sattuisikin tulemaan jos hiljaisuuteen kyllästyisin. Joisin saunaoluen jo lämmitys vaiheessa ja istuisin odotellessani saunan terassin kiikkerällä tuolilla. Katselisin tuttuja kuvioita hirsiseinissä ja vähän vinossa olevia oven pieliä.

Kaikki on juuri hyvin hieman ränsistyneenä ja sellaisena kuin se on aina ollutkin. En kaipaa mitään uutta ja hohdokasta. Ja piha ja luontokin on jollain tavalla kaunista kun se on vielä melkein nukuksissa.