Kirjoja kirjoista


Viime aikainen lukuinnostus: kirjat joissa puhutaan kirjoista. Ja kuinka monta kirjaa sieltä saa ongittua omalle lukulistalle!  Kirjoja joista ei ole oikein ikinä kuullut , tai on kuullut ,mutta pitänyt niitä sen verran raskaina tai vieraina ,ettei ole tullut mieleen tarttua. Ja kuulee kirjailijoista ,jotka kirjoittavat niin kiinnostavasti omista lukukokemuksistaan, että tulee googlattua mitä he ovat itse kirjoittaneet. Nyt onkin jo iso erä kirjoja haettu äänikirjasovelluksesta luettavaksi näiden pohjalta.
Luen kuitenkin mieluummin kuin kuuntelen. Lukiessa kun voi pysähtyä yhteen lauseeseen ja lukea sen uudestaan moneen kertaan. Lisäksi pidän siitä miltä jonkin tärkeän tekstin kohdalla kappale jako näyttää kirjan sivuilla. Kuinka rivit kiemurtelevat sivulla.

Luin muutamia vuosia sitten töissä hiljaisina hetkinä pokkaria ”Kirja joka muutti elämäni”, joka oli ensimmäinen tämän genren kirja mihin törmäsin. En tiennyt silloin että näitä on kirjoitettu paljon enemmänkin . Kirjallisuustiedettä lukeneet tietävät näitä varmaan hyllymetreittäin. Syvällisempiäkin tutkiemia siitä ,mitä joku muinainen kirjailija ehkä joskus aikanaan halusi sanoa teoksellaan. Usein kuvittelen että kirjailija ei ole  ehkä miettinyt ihan kiitä kaikkia nyansseja ja tulkintoja , joita kirjoista on myöhemmin luotu ,mutta kiinnostaviahan ne ovat. Ja kun maallikkona eikä kirjallisuuden professorina näkee jossain tekstissä jotain ,joka koskettaa itseä se on kuitenkin aina oikein. Ei tarvitse akateemisesti vertailla vain voi vain sanoa, että ”Näin tämän ja muistin tämän , kun luin sen”.

Toinen kovin  kiinnostava kirja kirjoista oli Viv Groskopin ” Älä heittäydy junan alle” ,jossa pohditaan venäjän kirjallisuuden klassikoita. Tästä kirjoitinkin jo jossain aiemmassa tekstissä enemmän. Samalta kirjailijalta on tulossa ranskalaisia kirjoja  käsittelevä teos  ”Au revoir, tristesse”, joka on myös ehdottomasti lukulistalla.

Juuri nyt olen uppoutunut Saara Turusen ja Petra Maisosen kokoamaan Suurteoksia-kirjaan.  Kirjassa kirjailijat kirjoittavat kirjoista ,jotka ovat olleet tavalla tai toisella itselle merkityksellisiä. Vasta puolessa välissä kirjaa tajusin ,että kirjat joista kirjoitetaan ovat naisten tekemiä ja samoin kirjoittajat , jotka niistä puhuvat ,ovat kaikki naisia ja Suurteoksia-nimi siis hieman historiaan osoittava.   Onkohan edistyksellistä vai hajamielistä etten huomannut heti tätä feminististä puolta? Jokatapauksessa kirjojen merkitykset ovat hyvin erilaisia kaikkien kohdalla. Se onkin niin kiinnostavaa! Kun saa yhden esseen loppuun ei tiedä ollenkaan mitä seuraava käsittelee. On kirjoittajia ja kirjoja, joista on kuullut ja joistain joita en olisi varmaan ikinä löytänytkään. Ja vähän  kuin oikeassakin kirjakerhossa ,johon olen vasta alkanut osallistua , kuulee kuinka eri asioita joku muu on nähnyt samassa tekstissä ,minkä itse on lukenut. Tässä kuulee vielä  mitä ne ,jotka kirjoittavat työkseen, ovat muiden teksteissä nähneet. Hirmuisen kiinnostavaa!!


Etenkin Meiju Niskalan ja Ranya Paasosen normaaliutta ja masennusta käsittelevät tekstit olivat itselle kovin liikuttava. Varsinkin kun olin samana päivänä kun näitä luin, tavannut hankalista mielenterveysongelmista kärsivää nuorta ja miettinyt tuskaisena miksei mieltä voi vain korjata. Paasosen  teksti käsittelee Leena Krohnin Tainaron novellikokoelmaa, josta en ollut ikinä kuullutkaan. Ajatuksena on kutakuinkin sanonta ,joka on kai alunperin Einsteinin :” Elämässä  kaikki on ihmeellistä tai mikään ei ole ihmeellistä” ja kuinka joskus kaikki voi muuttua ” ei ihmeeliseksi” ,vaikka kuinka taistelisi sitä vastaan. Ajoittain pelkään että niin voi käydö kelle tahansa , itsellekin. Mahdollisuus ikäänkuin leijuu horisontissa. Ettei vain yhtenä hetkenä ole enää mitään mistä kiinnostuisi. Olisi vähän kuin katsonut kaikki laatikot.  Kuinka monta niitä avaamatonta laatikkoa elämässä voi olla ? 200 , 2000, 2 miljoonaa?  Voiko niitä väsyä ihmettelemään?. Että tulee yhtenä päivänä olo ,että on lukenut kaiken mitä on sanottu ja mikään ei enää yllätä. Parasta kun melkein elämässä on ,että yllättyy  ja innostuu jostain.

Seuraavana luen siis Tainaronin ja sen jälkeen Leena Krohnin uuden ”Mitä en koskaan oppinut” -kirjan. Siinä puhutaan lauseista, jotka muuttivat elämää. Nousisipa sieltä taas uusi idea seuraaviin kirjoihin. Ja uusia yllättäviä ajatuksia.

Ikkunalautanäkymiä

kulttuuri kirjat suosittelen
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *