Kuulen kesän nukkuvan

”Kuulen kesän nukkuvan , istun sen viereen”

Siellä ne vielä nukkuvat ; kesäunelmat. Kävelen joskus siirtolapuutarhan kautta vaikka on talvi.  Siellä ne joidenkin muiden maailman ihanimmat paikat vielä odottavat kevättä. Että jotakin alkaa tapahtua. Oma maailman ihanin paikka on kaukana. Voin vain arvailla onko siellä vielä lunta , ovatko jänikset syöneet puita ja onko vesi painanut laiturin vinoon tänäkin keväänä.

Tulee aina kevyt olo kun siirtolapuutarhan läpi kävelee. Kaduillakin on kesän nimet: liljatie, ruusutie, unikkotie. Viime kesän kasvit kuitenkin töröttävät harmaina ja maa on mutaista. Kastelukannut ja kottikärryt odottavat  rekvisiittana nyt kun  kaikki on harmaata, ruskeaa tai oljen väristä.

Sitten tulevat linnut, jonain päivänä valo ja sitten ensimmäiset mökkiläiset saappaat jalassa. Pihatiet alkavat rahista jalkojen alla. Ja maa alkaa tuoksua.

Matti Johannes Koivulla on kappale Kuulen kesän nukkuvan. Keväästä siinä ei oikeastaan puhuta kuin yhdessä rivissä, mutta se jotenkin alkaa aina soimaan päässä täällä:

”Kuulen kesän nukkuvan ,istun sen viereen.”