Kymmenen vuoden suunnitelmat

Kesän alettua käyn kaverin kanssa lounaalla  ja onnittelen häntä asuntokaupoista. He ovat löytäneet juuri sellaisen asunnon kuin toivoivat, juuri oikealta alueelta ja vielä ihan järjelliseen hintaankin. Olivat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kaikki on käynyt juuri kuten suunnitelmissa. Vanha asuntokin on onnistuneesti myyty ja muuttoajat täsmäävät hyvin. Kuuntelen sujuvasti asunnon sisustussuunnitelmat ja olen iloinen kaverin puolesta. Koko lounaan kuitenkin mietin ,miten joillakin ihmisillä asiat etenevätkään juuri kuten 10 vuotissuunnitelmiin olisi voitu  kirjata. Kaverini on niitä järkeviä ihmisiä, jotka todella miettivät ,missä aikovat olla töissä viiden  tai kymmenen vuoden päästä, milloin on hyvä hetki tehdä lapsi, mikä on sopiva ikäero lapsille, millaisia vakuutuksia kannattaa ottaa ja miten eläkesäästäminen ja sijoittaminen kannattaa toteuttaa. Eri elämän alueet etenevät kuin junat omilla raiteillaan. Ja mikä kummallisinta; yleensä asiat menevät hänellä aina suunnitelmien mukaan. Vuodet vaihtuvat, asunnot ja lapset tulevat, säästöt kertyvät. Olen yllättynyt eniten siitä, ettei mitään yllätyksiä tule hänen kohdalleen. Ei vesivahinkoja, ei hankalia naapureita, ei lapsettomuushoitoja, ei sairauksia, ei eroja tai hermoromahduksia. Sellaisia tavallisia ja raivostuttavia mutkia ylä- ja alamäissä.

Suhtaudun itse tulevaisuuden suunnitteluun vähän samoin kuin lomasuunnitelmiin. Keksin vaikka mitä asioita ,mitä olisi kiva loman aikana nähdä ja tehdä. Saatan kerätä niitä pitkäksi rimpsuksikin johonkin muistilapulle, mutta harvemmin sovittelen niitä minkään päivämäärien kohdalle. Jos näkisin kesän viikonloput kalenterissa täyteen merkittyinä, alkaisi tuntua ,että kesä on itseasiassa jo eletty. Täytetty ja eletty.  Täytyy siis olla paljon suunnitelmia, ja varsinkin B-suunnitelmia, mutta A-suunnitelman valitseminen tuntuu uhmakkaalta. Uhmakkaalta siihen sanontaan nähden: ”Jumala nauraa ,kun ihminen tekee suunnitelmia.”

Minua alkaa etäisesti ahdistaa sitoutuminen johonkin projektiin vuodeksikin. Inhoan myös lauseita, kuten ” Se aika kuule menee niin nopeaan”,”Lapset on pieniä vain hetken” ,”Kohta ne lapset on kuule jo koulussa ja sitten ne on omillaan” ,”Mitä aiemmin sitä eläkekertymää alkaa ajattelemaan sen parempi”. Nyökkäilen aina  ja hymisen jotain  myötäilevää vastaukseksi. Todellisuudessa ajattelen ,että kuka hullu tuollaistakin haluaa miettiä?  Vähän sama kuin miettisi , että kohta sitä kuitenkin on jo toinen jalka haudassa ja sitten molemmat. Pankkivirkailijan hahmotellessa laina-aikoja tietokoneen ruudun käppyrälle tuijotan epäuskoisena vuotta 2038 , jonka kohdalla käyrä päättyy viimein nollaan.Vuoden 2038  ajatteleminen saa minut yhtä hämmentyneeksi, kuin kaikki ohjelmat missä puhutaan avaruudesta. Luulen hetkeksi hahmottavani mistä on kyse, kunnes epäusko jälleen valtaa mieleni kuin valtava peitto. Tulevaisuus leijuu ilmassa, kuin  abstraktit palaset, joita en pysty hahmottamaan. Ja jotkut puhuvat  tulevaisuudesta yhtä arkisen asiana kuin huomisen kauppalistan sisällöstä.

Mietin Homer Simpsoia, joka saadessaan ohjeita lopettaa kaljan juominen ja parantaa ruokailutapoja miettii, että siirtää sen ongelman sitten tulevaisuuden Homerille. Sille eri henkilölle, jonka terveys on vaarassa. Ajattelen tulevaisuuden minääni yhtä etäisenä henkilönä. Ainakin sitä vuoden 2038 minua. En ole varsinaisesti kuolemanpelkoinen ,enkä oikein pelkää vanhenemistakaan , mutta ihmettelen miten  jotkut muut pystyvät kuvittelemaan tulevaisuuden ja siihen itsensä niin ongelmitta. Yksi ystäväni puhui jo 30 vuotiaana millaisia eläkesuunnitelmia hänellä oli. Aurinkorannikkoa ja sellaista.  Olin mykistynyt. Jonkun toisen silmien kautta tämäkin näyttää ihan yksinkertaiselta asialta.

Sadekin on muuttunut kesäsateeksi. Sellaiseksi mikä ei haittaa, eikä palele. Helsingissä kaikki keltaiset kukkivat.