Luontodokumenttiahdistus

Minulle luontodokumentit ovat kuin listoja asioista jotka ovat häviämässä. Siksi en katso niitä. En ole katsonut ala-asteen jälkeen. Ala-asteelta asti olen ollut ahdistunut ilmastonmuutoksesta ja muusta ympäristötuhosta. Muistan että tein viitosluokalla ilmastonmuutoksesta esitelmänkin maantiedontunnilla. En muistaakseni itse valinnut aihetta ,mutta kaikkien piti pitää esitelmä ja tuo kai arpoutui minulle. Olin piirrellyt kalvoille nuolia siitä kuinka auringonsäteet tulivat ensin maahan ja sitten eivät heijastuneetkaan pois koska pilvet estivät sen. Ja tästä seuraa tunnetusti isoja ongelmia. Asiasta oli kyllä varmasti puhuttu aikaisemminkin ,mutta ehkä pelko asiaa kohtaan alkoi kasvaa noissa main. Eikä se koskaan oikein lakannut.

Aloin kokea kovaa ahdistusta ilmastonmuutoksesta ,enkä pystynyt ohittamaan sitä yksittäisenä asiana, kuten kaikki muut tuntuivat tekevän. Olen syntynyt 80-luvulla ,enkä oikein tuntenut ketään joka olisi ollut asiasta samassa mittakaavassa huolissaan. Luulen että nuoremmista ikäpolvista aika moni on laillani huolissaan ,jopa paniikissa , koska tilanne ei varsinaisesti ole parantunut ja tietoa on nyt niin paljon enemmän saatavilla.

 

Muistan miltä tuntui ,kun uutisissa mainittiin että etelämantereesta oli lohjennut jäävuori. Rintaa puristi ja voimat tuntuivat valahtavan jäsenistä. Tai kun säätiedotuksessa sanottiin että nyt on vuodenaikaan nähden normaalia lämpimämpää ,tuijotin kauhuissani sääkarttaa peittäviä punaisia ja oransseja läikkiä. Erityisesti ahdistuin kuumina kesäpäivinä. En muutenkaan tykännyt lämmöstä eikä meidän perhe matkustellut etelässä, mutta aina silloin tällöin se 30-asteen helle iski Suomeenkin. Suhtauduin siihen kuin lopun alkuun. En muista ,että olisin koskaan pystynyt olemaan rannalla aurinkoisena päivänä ajattelematta ilmaston lämpenemistä ja vain nauttimaan auringonpaisteesta, jäätelöstä ja muiden ilosta. En tästä syystä tosin rannalla juuri viettänytkään aikaan kesäisin.

Lopetin myös luontodokumenttien katsomisen. Ne kun loppuivat aina ahdistavaan litaniaan, jossa kerrotiin ,että tämäkin eläinlaji on ihmisen takia vaarassa kuolla sukupuuttoon. Sen verran mitä olen ohimennen dokumentteja nähnyt viime vuosina ,ei tyyli ole muuttunut. Olisi hienoa kuulla ja nähdä kuinka monimuotoista luonto on jossain siellä ,mihin en varmasti tule koskaan matkustamaan, mutta en pysty katsomaan niitä ajattelematta sitä uhkaavaa tuhoa.

Ilmastonmuutoksesta olen kyllä lukenut paljon. Olen sen tyyppinen ,että haalin mielelläni itselleni kaikkea tietoa ja vertailen sitä keskenään. En todellakaan ole vältellyt aihetta vaan enemmänkin lukenut koko jutun jos sellainen on sattunut vastaan. Jopa niin ,että ahdistus kasvoi viime vuosina hallitsemattomaan kokoon kun erehdyin lukemaan David Wallace-Wellsin Asumiskelvoton Maapallo -kirjan. En suosittele herkille. Sen jälkeen en voinut oikein millään irrottautua ahdistuksesta ja kaikki arkipäiväisetkin havainnot alkoivat liittyä ilmastonmuutokseen. Lumettomat talvet eivät varsinaisesti parantaneet asiaa. Asia tuli eteen heti aamulla ulos lähtiessä ,kun vieläkään ei ollut sitä lunta. Joka paikassa pohdittiin tuleeko talvi ja milloin. Eipä se tullut.

Tuskaisen olon takia luin sitten vastalääkkeeksi Matti Virtasen kirjan Ilmastopaniikki- Hoito-opas, koska ajattelin että täytyyhän sitä tietää mitä se skeptinen toinen puolue miettii asioista. Virtanen on ns. ilmastonmuutoksen kieltäjä. Tai omien sanojensa mukaan ei kiellä muutosta ,mutta on sitä mieltä ettei se ole niin nopeaa kuin väitetään, ettei ihminen yksin aiheuta sitä ja että muutosta on luonnossa ja maapallolla aina ollut. Olin ilmeisesti sen verran ahdistunut ,että kirja hieman rauhoitti oloani.

Kun nyt uhkaavasti alkaa ahdistaa mietin, että mikään tila ei ole ikinä ollut stabiili maapallolla. Aina asiat ovat liikkuneet johonkin suuntaa. Joskus myös kylmään tai lämpimään. Joskus tundarallakin on ollut lehtimetsää ja etelämantereellakin reilusti kasvillisuutta. Olisipa ihana satu jos huomattaisiin että lämpeneminen vain muuttaa kasvillisuutta pohjoisemmaksi. Että voisi olla innoissaan koillisväylän avautumisesta ja viiniviljelysilmaston saapumisesta Suomeen. Tiedän että tämä on tällaista itsepetosta, mutta joskus täytyy päättää että alkaa uskoa epätodennäköisyyksiin ihan vain että voi jatkaa elämää ,eikä käpertyä sen pelon ympärille.

Nyt olen siirtynyt siis johonkin vähän erikoiseen välitilaan. Teen kyllä luonnon kannalta edelleen paljon valintoja. En tykkää matkustaa ulkomailla ,vaan lähinnä pysyn kotimaassa. Vältän tavaroiden ostelua ja kaupassa mietin mikä olisi pakkausten ,ruuan raaka-aineen ja tuontimatkojen kannalta ympäristöystävällisin valinta. Opetan lapsilleni ettei kaikkea tarvitse omistaa vaan hyvin voi lainata ja suuri osa heidän vaatteistaan ja tavaroistaan onkin kierrätettyjä. Mutta suljen television jos luontodokumentti alkaa ja vaihdan kanavaa jos jossain puhutaan sulavista jäätiköistä.  En klikkaa ilmastonmuutos-otsikoita enää. Se että murehtisin enemmän ei pelasta mitään, tekee vain omasta olemisesta vaikeaa. Koitan  ajatella ,että maailma on niin arvaamaton paikka ,ettei koskaan muutoinkaan tiedä mitä on tulossa. Joskus saatettiin pelätä ihan vain sitä riittääkö ruoka yli talven. Tämän päivän pelot olisivat olleet kummallisia aikoinaan. Se mitä tiedettiin sata vuotta sitten on suurimmaksi osaksi myös muuttunut tähän päivään mennessä. Ehkä taas sadan vuoden päästä ihmetellään kuinka vähän silloin tiesimme. Ehkä tiedetään paljon enemmän lämpenemisestä, infrapuna-aalloista, jäätiköistä ja pieneliöistä . Mikä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ja mikä oli turhaa pelkoa ja mikä ei.

Tänään taidettiin taas puhua jostain lämpöennätyksestä radiossa.  En nyt niistä enää ahdistu. Joka kesässä on se kesän kuumin päivä ja joskus se on kuumempi kuin viime vuoden.Harvoin mikään on täysin se keskiarvo. Kaikista niistä poikkeamistahan se keskiarvo lasketaankin. Koitan jopa oppia nauttimaan hellepäivistä ,vaikka en oikein tiedä miten päin olisin kun on hikinen ja nihkeä olo aamusta aamuun. Jos koittaisin kerrankin käydä uimassa monta kertaa päivässä ja juoda kylmää colaa niin kuin kaikki muutkin. Laittaisin aurinkolasit ja bikinit ja menisin auringonvarjon alle enkä miettisi niitä kalvokuvia jotka ovat jääneet ala-asteelta asti mieleeni kummittelemaan. Vaan ajattelisin vain :onpa ihana kesäpäivä, juuri hyvä rannalle lähtöön.

Tästä tuli nyt ihan liian pitkä , mutta tämä piti saada kirjoitettua pois.