Mistä nykyään ei saa enää kirjoittaa?
Minulla on rasittava ongelma: vanhoja kirjoja lukiessa sellainen punakynätyyppi mielessäni iskee välillä paikalle. Se alleviivaa kaikkia sellaisia lauseita noista kirjoista mitä ei enää saisi kirjoittaa. Että jos tämä kirja julkaistaisiin tänään, nämä kaikki asiat aiheuttaisivat mielipahaa jollekulle ja kirjoittajalle tulvisi loukkaantunutta palautetta. Kuten että: Juoni on liian ennalta arvattava? Miksi päähenkilön pitää olla kaunis ja täydellinen? Miksi päähenkilö on aina hyvin moraalinen ja kuten vanhoissa kirjoissa sanotaan ”kirkas otsainen”.Miksi sankari pelastaa aina lopussa neidon hädästä ja sankarin tunnistaa jos sivulla 35? Miksi naiset eivät ole kiinnostuneet urastaan ja miksi he ovat liian kilttejä? Miksi sivuhahmot kuten ystävät ja vanhemmat ovat niin stereotyyppisiä. Miksi pahis on niin pahis? Miksi ei kerrota miksi se on pahis? Ehkä sillä oli huono lapsuus? Koitan sanoa tälle punakynätyypille mielessäni että rauhoitu nyt vähän ,kirjahan on kirjoitettu joskus 40-luvulla. Maailma oli vähän erilainen silloin. Mutta silti se punakynätyyppi joka on lukenut paljon kirjoja ja osaa haistella juonen käänteet jo 50 sivun päästä ,varsinkin vanhoissa romaaneissa ,pyörii vain ärsyttävästi paikalla ja osoittelee ongelmakohtia.
Teininä luin tietysti Anna Ystävämme ja kaikki sen jatko-osatkin. Muistan kuinka uppouduin siihen maailmaan ja Runotyttöihin myös. Muistan että ihailin sitä kuinka hyvä Anna aina oli. Jos hän sattuikin tekemään jotain väärin hän heti katui ja meni sovittelemaan väärinkäsityksiä. Nyt Annaa selaillessani mietin että kuinka kiltiksi se opettikaan. Sellaista kiltteyttä pidettäisiin nykyään vaarallisenakin. Koska kyllä naisen täytyy pitää puolensa ,eikä olla mikään ovimatto! Anna olisi todennäköisesti myös äärimmäisen rasittava oikeana ystävänä. Aina oikeassa ja kunnollinen. Myöhemmän tuotannon Baby-sitters-club ja Tiina kirjatkin olisivat nyt julkaistuina liian stereotyyppisiä. Liian kiltteja ja reippaita ja miksi niitten tyttöjen pitäisi olla lastenvahteina , eikö ne voisi mennä vetämään vaikka jotain fudiskerhoa. Muistan lukeneeni myös Helena sininen sisar- sarjaa joka taitaa olla alunperin 40 -luvun julkaisuja. Jos nyt kirjoitettaisiin vastaavaa pyrkisi Helena suoraan lääkikseen eikä todellakaan rakastuisi nuoreen komeaan lääkäriin ,koska se olisi liian ennalta-arvattavaa. Bridget Joneskaan ei ole niin kovin vanha hahmo ,mutta kyllä kaloreitten kyttääminen on naisia alentavaa eikä kukaan oikeasti enää tupakoi. Tupakkahan haiseekin ihan järkyttävälle.
Tällainen se punakynätyyppi on kun se iskee paikalle. Ei anna minun uppoutua tarinaan.
Kun se on oikein aktiivisella tuulella se ilmaantuu lukemaan myös lasten iltasatukirjaa: Meillä on uusi painos ,jossa on Tammen kultaisia satuja koottuna jostain 50-luvulta. Kertomuksissa on hyvin perinteisiä perhemalleja joissa tyttö leikkii nukeilla, poika rajuja ulkoleikkejä ja äiti on huoliteltu kotioloissakin ja tietysti aina ymmärtäväinen ja aurinkoinen. Maatilasaduissa eläimet haluavat palvella isäntää: kana haluaa antaa munia isännälle ja lehmä, vasikka vierellään ,kertoo antavansa maitoa isännälle koska hän on niin hyvä isäntä. Ei mennä tässä nyt niihin possuihin. Punakynätyyppi hermostuu ja nostaa jostain esiin artikkeleita tehomaataloudesta vaikken kasvissyöjä olekaan.
Kaikkea tällaista epäsovinnaista ovat vanhat kirjat pullollaan. Tuntuu hassulta käyttä termiä ”epäsovinnainen” ,koska sehän se vasta vanhankuuloinen termi onkin. Ja nykyään kun pitäisi olla ihan sopivaa sanoa melkein mitä vain. Kunhan se vain ei ole rajoittavaa, vanhanaikaista tai stereotyyppistä. Aina joku sattaa loukkaantua. Melkein voisi palkata päivystävän loukkaantujan ,jolta voisi aina tarvittaessa kysyä kommenttia aiheeseen kuin aiheeseen.
Mutta jos oikein hyvin käy punakynätyyppikin nukkuu välillä:
Olin muutaman päivän maalla sukulaisen mökillä. Sellainen vanha rintamiestalo jossa on tallella kaikenlaista vanhaa vuosikymmenien varrelta. Missä kukaan ei ole päässyt liikaa raivaamaan ja stailaamaan ja maalaamaan. ( Pitäisi suojella kaikki ne paikat lailla). Oli vanhoja oven nuppeja , kukkaverhoja ja koriste-esineitä joilla ei saisi voittoa kirpputorilla. Kaappikello ja narisevat portaat ja muurahaisten polku eteisessä. Sen sellaista. Ja sitten oli kirjahylly yläkerrassa täynnä kirjoja vähän vinksin vonksin. Ei pelkästään klassikoita vaan sellaisia vanhoja kirjoja joita ei keräillä vaan jotka ovat vain vuosien mittaan kerääntyneet. Vanhimmat oli painettu jo 20 – luvulla. Osa kirjoista oli sellaisia mitä itsekin muistan joskus lapsuuden kodissa tai sukulaisilla selailleeni: Kari Suomalaisen sarjakuvia, Koululaisen vitsikirjoja, Valittuja Paloja, repaleisia Aku Ankkoja. Ja paljon romaaneja joista jonkun tunnisti nimeltä. Tuli tartuttua useampaan sellaiseen kirjaan mitä en ole lukenut aikoihin. Ja olihan se ihanaa.
Oli paljon niitä kirjoja joissa ei ollut esittelytekstiä sisä- eikä ulkokannessa ja kirjoitustyylikin oli sellainen ettei ensimmäisen 30 sivun aikana selvinnyt oliko kyseessä dekkari vai rakkausromaani. Piti vain alkaa lukemaan ja katsoa mihin tie vei. Ehkä 50-luvulla joku aina suositteli kirjaa sen tuodessaan ja kertoi vähän mistä kirjassa oli kyse ,että lukijan oli helpompi päästä juonesta kiinni. Nykyään tuntuisi oudolta alkaa lukemaan kirjaa josta ei saisi mitään ennakkotietoja takakannesta. Pitäisi itse päätellä kaikki ensiriveistä alkaen.
Vaikka on olemassa vaikka mitä klassikoita jotka ovat kestäneet aikaa hyvin ,kuten Victor Hugon Kurjat ( Olin sijoiltani viikkoja kun luin sen) tai Yatesin Revolutionary road ( viime kesän löytö!), on suuri osa vanhoista kirjoista kyllä varsin outoja matkoja menneisyyteen, mutta niissäkin saattaa kieli ja vuorosanat nostaa mieleen jotain sellaista mitä ei ole aikoihin miettinyt. Kirjakieli on muuttunut paljon parissa kymmenessä vuodessakin. Vanhoissa kirjossa on aina se hyvä puoli ,että vaikka kirja ei olisikaan hyvä se saattaa päästää kurkistamaan jonkin muun ajan toiveisiin ja uskomuksiin.Tai ihan vain siihen millaista arki oli aikoinaan. Viime aikoina minua on kiinnostanut erityisesti se tavallinen arki. Ja miten se on muuttunut vaikkapa sadassa vuodessa. Kun kaikki pikku asiat muuttuvat arjessa muuttuu sekin mitä on arkipäivä ja tavallisuus. Vanhan ajan arkinen päivä olisi kaikissa yksityiskohdissaan nyt eksoottista.Vanhat kirjat avaavat portin siihen . Vaikka paljasta mistä keittiönpöydän ääressä ehkä oikeastikin puhuttiin aikoinaan .
Ja jos oikein hyvin käy saattaa kirjojen joukosta löytyä joku oikea helmikin ,johon ei ole aiemmin törmännyt . Ja näiden kohdalla se punakynätyyppi nukahtaa ja antaa sukeltaa rauhassa tarinaan ja aikaan ja ihmisiin.
.