Näin haluaisin maalata ,jos osaisin maalata

Jossain unen ja hereillä olon välissä on tila ,jossa mieleen liukuu muistoja ,joita en ole tilannut. Huomasin tämän vasta vuosi sitten kun lapsi oli huono nukkumaan ,etenkin päiväunia. Sitä sorttia ,jota pitää työntää tauotta rattaissa jotta se pääsee unen päähän kiinni ja herää sittenkin 40 minuutin kuluttua. Kantorepussa se saattoi joskus nukkua pidemmänkin pätkän.Jos oikein hyvin kävi ,pystyin itse hivuttautumaan makuuasentoon hetkeksi ilman vauvan välitöntä havahtumista, ja irrottautumaan osin repusta ja vauvasta. Kovin kauas vauvasta ei auttanut yrittää ,koska joku anturi sillä oli päällä ja se laukesi heti jos poistumista yritti.

Siinä jossain hankalassa asennossa koitin sitten sulkea silmät edes hetkeksi. Kunnolla ei oikein uskaltanut nukahtaa ,koska tiesi että herätys olisi ihan kohta. Olin kai aika yliväsynyt ,koska mieleen tuntui tuolloin tulvivan kaikenlaista ,mitä en oikein tiennyt muistavani. Kaikenlaisia arkipäiväisiä muistoja sieltä ja täältä. Se niissä olikin niin outoa että muistikuvat olivat hyvin selkeitä joistakin ihan tavanomaisista hetkistä vuosien takaa. Kuten millaista oli jonakin päivänä kävellä koulusta kotiin ,kun oli niin kirkasta ,että asfaltti näytti punaiselta. Se pitkä, suora katu kyllästytti aina. Tai millaista oli jonakin päivänä rannalla kun olimme päässeet kaverin kanssa kahdestaan pidemmälle ulkomaanreissulle. Olimme vitivalkoisia kaikkien muitten rinnalla ja joku tuntematon kävi sitä kommentoimassakin. Ilmeisesti se ei ollut kehu.Tai millaista oli katsella Mehu-Katti piirrettyä kaverin mummon luona ja soittaa kissanpolkkaa siellä yläkerran syntikalla.

Kuvia ei oikein tullut mistään sellaisista suurista tapahtumista, jotka olisi ehkä tärkeämpää muistaa ;kuten juhlista tai sen sellaisista. Vaan kummallinen lajitelma vähän sieltä sun täältä. Vähän kuin olisi katsellut vanhoja valokuvia joita ei tiennyt olevan varastossa. Muutoinkin kummallista ,mitä sitä muistaa menneistä. Usein ihan eri asioita ,kuin joku kaveri tai vanhempi ,joka on ollut paikalla noissa hetkissä. Tai sitten ei muista koko tapahtumaa ,minkä muut muistavat selkeästi ja itse muistaa ihan muita pieniä yksityiskohtia joltain toiselta päivältä ja hetkeltä.

Kutsun näitä tokkuraista hetkiä valveuniksi. Aloin vähän odottaakin aina sitä hetkeä päivästä ,kun oli hetken hiljaista ja hyvällä lykyllä pääsi hetkeksi sukeltamaan tuonne outoon unitilaan . Aloin myös itse ohjailla hiljalleen muistoja ,mitä halusin katsella. Joskus ne muistot sitten muuttuivat ihan oikeaksikin uneksi hetkeksi ja lähtivät ihan omille teilleen. Kunnes sitten havahduin siihen että vauva oli alkanut sätkyttää ja itkeskellä herättyään.

Nykyään kun univelka ei ole enää paha valveunia on vähemmän. Usein nukahdan saman tien kun painan pääni tyynyyn koska päivät ovat niin täynnä kaikenlaista. Nyt ei tule vain käytyä keskellä päivää maate hetkeksi ja painuttua johonkin unen puoliväliin. Vähän on ikäväkin niitä valveunia.

Kävin maaliskuussa katsoma
Anna Retulaisen Kohtaamisia näyttelyä Helsinki Contemporary galleriassa ,josta nämä kuvat ovat.  Hieman tärähtäneen ja liukuvan näköiset kuvat toivat minulle valveuneni mieleen. Retulaisen työt saattavat alkuun vaikuttaa abstrakteilta, mutta kaikissa näyttelyn tauluissa hahmottui selkeästi huoneita ja ihmishahmoja. Tiloja ,joista katsoja voi päätellä osan itse. Retulainen ei kovin tarkasti halunnutkaan selittää taulujaan. Hesarin haastattelussa hän kuitenkin kertoi ,että teoksissa hän on keskittynyt muistoihin ja tuokiokuviin joita hän on kokenut unettomuuden aikana.Ilmeisesti muutkin siis näkevät vastaavia valveunia, kun väsyttää ,mutta ei saa nukuttua. Olisin voinut ottaa minkä vain noista isoista teoksista kotiini. Jos osaisin maalata ,haluaisin maalata näin.

Retulainen osallistui myös Helene Scherfbeckistä kertovan elokuvan Helene tekoon ,opettamalla Heleneä näyttelevälle Laura Birnille  maalausta ja maalaamalla kopioita Helenen tauluista elokuvaa varten. Se vasta olikin kaunis elokuva. Juonella ei oikeastaan olisi ollut mitään väliä . Olisin voinut katsellut vain elokuvan värejä , valoja ja vanhoja esineitä ilman juontakin.