Käsityksiä hiljaisuudesta

Kun oli lapsi sai rauhassa tarkkailla aikuisia. Aikuiset keskittyivät aina toisiin aikuisiin ja muihin tärkeämpiin asioihin. Muistan että usein vanhempien sukulaisten luona vieraillessa sai rauhassa katsella kun ne joivat vain kahvia ja miettivät omiaan.Kello tikitti seinällä.Kahvikuppi ehkä hieman kilahteli. Vanhempi pariskunta katseli ikkunasta ulos ,eikä juuri puhunut toisilleen. Ajattelivat omiaan.Mietin pitkään että tuollaiseksiko ne ihmiset sitten menevät ,kun ne ovat olleet pitkään yhdessä?  Eivät puhu enää mitään toisilleen ,vaan tuijottelevat vain yhdessä ulos. Se oli omasta mielestä vähän ankean oloista ja myös vähän koomista.

Sukulaiseni kertoi vasta olleensa miehensä kanssa ravintolassa pitkällä illallisella. Kun he olivat poistumassa ,naapuripöydästä tuntematon nuorempi nainen oli kysynyt saisiko tiedustella ,kuinka kauan sukulaiseni olivat olleet naimisissa. Kun sukulaiseni vastasi että 40 vuotta ,oli nainen hämmästellyt kuinka heillä vielä riitti niin paljon puhuttavaa keskenään ,että koko pitkän illallisen ajan oli puhetta riittänyt. Hän sanoi vahingossa tarkkailleensa heitä. Kaikkia oli naurattanut. Sukulaiseni sanoi ,että vielä ainakin on hyvin juttua riittänyt. Että jännityksellä odottelee muuttuuko tilanne jos 50 vuotta tulee vielä täyteen.Sukulaiseni on kyllä aina ollut niin vilkas ja kova puhumaan ,että välillä ihmettelen että olemme edes sukua.

Erilaisia käsityksiä hiljaisuudesta oli myös tutuillani , jotka pitkästä aikaa mökkeilivät yhdessä. Mökki viikon jälkeen toinen kertoi minulle , että oli ahdistavaa ja outoa kun toinen oli niin hiljainen. Toinen taas kertoi tietämättä toisen kommenteista , että oli ihana reissu ja niin mukavaa seuraa.

Toivoisin kyllä ,että vuosien päästäkin sitä pystyisi höpinöillään olemaan toisen mielestä kiinnostava ja että ne toisen höpinät edelleen kiinnostaisivat. Vaikka eivät ne jutut mitään kovin syvällisiä aina olisikaan. Ja vaikka sitä alkaisi toistaa itseään kuin vanha levy. Sekin kyllä jollain tavalla tuo lämpimän aallon ,kun toinen kertoo jonkun jutun aina uudelleen. Vaikka olen kuullutkin sen. Ja vaikka se taitaa muistaa sen kertoneensakin. En keskeytä tietenkään sitä. On kamalaa kuinka jotkut tekevät sitä puolisoilleen porukassa. ”Sä olet jo kertonut ton”. Kuka niin tekee? Siinähän pitäisi vaikka vaan apuna vähän liioitellakin juttua ,että siitä tulee entistä parempi.

Olen alkanut tosin ajatella eri tavalla niitä vanhoja pariskuntia ,jotka tuijottelevat yhdessä ulos eivätkä puhu mitään. Juovat vain kahvinsa ja jossain taustalla radio soi.Siinähän on parhaimmillaan rauhaa ja ymmärrystä. Ehkä mielikin on jo vähän sama. Eikä kumpaakaan haittaa se ettei toinen puhu mitään. Kaikki on ihan niin kuin pitääkin heille.

Se on kyllä jollain tapaa eri asia ,että molemmat ovat hiljaa ja pläräävät puhelimiaan. Se näyttää minulle siltä ,että kumpikin etsii jotain parempaa seuraa tai parempaa tekemistä. On eri asia katsella yhdessä ulos. Ja jostain syystä myös lukea kirjaa yhtä aikaa hiljaisuudessa. Taidan olla vain vanhanaikainen. Mies joutuu kärsimään tästä vanhanaikaisuudesta ,kun joutuu laittamaan puhelimen aina uudestaan pois iltaisin jos katsotaan jotain televisiosta yhdessä. Ja miten se television katselu yhdessä on sitten niin eri asia? No ,siinä katsotaan samaa asiaa ja voidaan puhua siitä. Ollaan samassa paikassa ,samaan aikaan , keskitytään samaan asiaan ,eikä toinen ole puoliksi jossain twitterissä tai whatsup-keskustelussa.

Suosikki tapani olla hiljaa yhdessä on kävellä. Siinä ollaan samassa paikassa , nähdään samat asiat ja keskeytyksiä puhelimen tai minkään muunkaan taholta on vähemmän. Kävellessä tulee myös jostain syystä mieleen tuhat ja yksi asiaa joista sitten alkaakin puhella. Ja jos kävelee jonkun vähän tuntemattomamman kanssa ,tuntuu että tutustuu aina paljon paremmin siinä jutellessa, kuin jossain kahvilassa tai työpaikan ruokalassa jutellessa. Kummallisesti tuntuu ,että asiat joista kävellessä puhutaan ovat aina paljon mielenkiintoisempia ja innostavampia kuin mistä puhutaan jossain pöydän molemmin puolin.Tulee kupliva olo ja seuraava asia tulee aina mieleen ,kuin jokin lanka ,joka lähtee harhateille aiemmasta aiheesta. Kun hyvin käy ,tulee olo ,että voisi vain kävellä ja jutella niin kauan kuin tietä riittää ja pettyy vähän kun ollaankin jo perillä. Ja sitten jos kummallakaan ei olekaan äkkiä mitään sanottavaa ,se on kävellessä vähemmän hankalaa.

Vanhan tutun kanssa se hiljaisuus on ihanaakin.

Suhteet Parisuhde

Äitibloggaajat

”Äitiblogeja lukee vaan toiset äidit”, sanoi joku blogeja käsittelevässä jutussa. Ehkä niin, mutta äitejä onkin aika paljon. Ja se on alkanut näkyä viime vuosina enemmän ,kun entiset muoti- ja lifestylebloggaajat, jotka ovat pystyneet elättämäänkin itsensä bloggauksella ,ovat alkaneet saada vauvoja. Ihan hyvä ajoitus omien äitiyshommien suhteen ,koska olen ollut aika samaa ikäluokkaa ja aika samalaisissa elämänvaiheissa heidän kanssaan. Vähän etuajassa olin kyllä itse. Esikoisen syntyessä joitain vuosia sitten tilanne oli vielä aika hiljainen äitiblogi rintamalla. Jos jokin huoletti (ja aika usein huoletti kun oli ensimmäinen lapsi),piti googlailla asioita ja sitten päätyi aina jollekin suomi24 -palstalle, missä mikä tahansa vauvan tapa tai oire liittyi jonkun mielestä johonkin mahdollisesti vakavaan sairauteen. Nyt jos saisi esikoisen olisi ihan toisin. Olisi helppo löytää joku blogi, jossa joku äiti kirjoittaisi omasta aika samanikäisestä vauvastaan. Ja se on ihanaa. Kukaan muu ei jaksa olla niin kiinnostunut vauvajutuista ,kuin joku jolla on samanikäinen vauva ja parhaassa tapauksessa vielä se ensimmäinen vauva ja kaikki vielä ihan uutta ja ihmeellistä.

Äitibloggauksen ammattimaistuessa on kyllä tilanne mennyt joissain blogeissa ihan sinne toiseen päähän josta kotikutoisuus on kaukana.  Blogi alkaa tuntua vain mainosalustalta milloin millekin vauvatarvikkeelle. Ja äidit ovat tosi hyvää kohderyhmää myyjille. Lastenvaunuihin saa helposti uppoamaan tonnin ja sitä seuraa jatkuva virta kaikkea muuta tuteista lähtien joka täytyy tavalla tai toisella hankkia. Melkein mitä vain voi myös myydä sillä ajatuksella  että :”Kai sinä nyt haluat lapsellesi vain parasta” ,tai: ”tämä on markkinoiden turvallisin ( ja kallein)  härpäke. Et kai tyydy vähempään?” Joskus on kiva jos joku on tehnyt vertailun vaikka lastenvaunuista omasta puolesta ,koska ei sitä oikein ensimmäisen vauvan kohdalla tiedä mitä sitä lastenvaunuilta  toivoo.Ja koska bloggaaja on kuin joku vähän etäinen tuttu ,postaus ei tunnu oikealta mainokselta vaikka maksettu mainos onkin. Ajattelen huomaamattani että :” Se bloggarikin suositteli niitä. On varmaan hyvät. Ehkä mä sitten otan ne ,kun en jaksa vertailla”. Ja huomaamatta mainonta on saavuttanut minutkin. Toisaalta ymmärrän ,että se on ihan työ joillekin. Bloggaus voi maksaa vuokran ja ruuan pöytään,joten blogin on tarkoituskin näyttää ammattimaiselta. Itse vähän vierastan mainosvirtaa ja usein jätän lukematta ” kaupalliset yhteistyöt”. Koska omat lapset eivät ole enää ihan pieniä en ole myöskään siinä kohderyhmässä missä vertaillaan soseita ja vaippoja. Ne bloggaajat joilla sattuu olemaan omien lasteni ikäisiä lapsia saattavat kuitenkin usein kirjoittaa niistä asioista ,jotka ovat itsellekin ajankohtaisia.Saatan hyvinkin klikata sellaisia juttuja ,joita en ikinä olisi klikannut ennen lapsia, kuten :”Missä voi Suomessa viettää kivaa perhelomaa?” Eli olen kuitenkin kohderyhmää aika monellekin yritykselle.

Ammattimaisessa äitibloggauksessa on kuitenkin se  puoli, että ihmiset  haluavat harvoin kertoa hankalista äitiyteen liittyvistä asioista omilla kasvoillaan. Se on vielä ihan ok että kertoo että väsyttää, tai lapsi nukkuu huonosti tai rintaruokinta epäonnistui. Sellaisiakin asioita on kuitenkin paljon joista ei voi oikein siksikään puhua että ne saattavat olla lapsen yksityisasioita, joista lapsen olisi outoa lukea netistä teini-iässä. Äitiyteen liittyy myös hankalia tunteita ,kuten kiukkua omaa lasta kohtaan. En kyllä muista lukeneeni ,että kukaan olisi omilla kasvoillaan postaillut siitä että lapsi ei tahdo oppia kuivaksi tai mitä tehdä kun oma lapsi kiusaa muita lapsia tai että on itse sortunut huutamaan lapselle. Ihan neutraaleihinkin postauksiinkin voi saada aika kamalia kommentteja varsinkin jos ne liittyvät äitiyteen. En edes halua tietää mitä tuollaisiin postauksiin vastattaisiin.Aina on jossain se joka tietää paremmin ja haluaa kertoa mitä saa ajatella tai tehdä.

Ja sitten on vielä se kauhun tasapaino ,mistä on puhuttu paljon:Saako puhua prisma-arjesta ja hankalista hetkistä vai pitäisikö hehkuttaa lasten tuomaa onnea. Ne molemmat puolet kun on kuitenkin oikeasti läsnä vähän joka toinen tunti. Sekin on vähän tulenarka aihe ,että kaiken pitäisi nykyään olla tasa-arvoista ja jaettua puolison kanssa. Oikeasti suurimman osan kotitöistä tekee kuitenkin se nainen ja varsinkin pikkulapsi vaiheessa äiti on kuitenkin yleensä se ketä lapsi huutaa ensimmäisenä ja joka ei saa rauhassa lukea kirjaa sohvalla toisin kuin mies. Blogin lukijana sitä alkaa sitten miettiä että :”Nyt tää meidän liitto on ihan pilalla kun ei saatu näitäkään tiskivuoroja tasattua ja sen bloggarinkin mies tekee aina ruokaa ja imuroi.”

Suosittelen uusille äideille ehdottomasti hankkimaan myös jonkun oikean äitikaverin vaikka bloggariäitejä onkin nykyään ruuhkaksi asti. Äitikaveriin voi suhtautua vähän kuin työkaveriin. Saman tyyppisiä hommia , samantyyppisessä ympäristössä, yleensä saman tyyppisiä haasteita ja kiinnostuksen kohteita ,vaikka ei ihan sydänystävä olisikaan. Tarkoitukseen käy vaikka joku työkaverin kaveri tai kaverin sukulainen joka sattuu vain saamaan lapsen samoihin aikoihin ja asuu jossain kohtuullisen lähellä ,jotta tapaamisten järjestäminen ei mene kovin vaikeaksi. Vauva ja lapsethan on vähän kuin koiria. Jos sinulla on yksi ,niin aina niistä voi toisen samanlaisen omistajan kanssa puhua ainakin tunnin ilman kiusallisia hiljaisuuksia. Ja kukaan muu ei oikein ole yhtä kiinnostunut kiinteiden aloittamisesta tai unirytmeistä ,kuin joku jolle se on itsellekin hyvin ajankohtaista. Vahingossa voi saada ihan oikeankin ystävän . Jos ei ,niin ainakin vertaistukea ihan livenä. Se on kuitenkin vähän eri tason juttu kuin ne äitibloggarit. Oikea äitikaveri kun voi sensuroimatta kertoa miltä oikeasti tuntuu , pelkäämättä niitä kommenttikentän tuomioviestejä. Äitikaverilta kuulee kuinka kamala jokin päivä on ollut ,kuinka joinakin päivinä se on muuttunut äitihirviöksi ja kuinka kamalaa porukkaa omat lapset ovat joinakin päivinä (tämä selviää vasta kun ne kasvavat hieman isommiksi ja haasteellisemmiksi) .

Tiedän että omalla äitikaverillani on kotona kaikki perusasiat ihan kunnossa ja lapsia rakastetaan ja ne on hauskoja tyyppejä. Mikään ei ole heillä isosti oikeasti vialla.  Siksipä sellaiset avautumiskohtaukset saa itselle tunteen ettei ole maailman ainut ihminen, joka joskus ärsyyntyy, tiuskii  ja on maailman huonoin äiti. Joillekin tulee varmaan siitä hyvä fiilis kun ne lukevat iloisia postauksia ihanista ,hyvin puetuista lapsista,mutta minulle tulee helpottunut olo kun jollakin muullakin on joskus kamalaa omien lasten kanssa. Mutta mä voinkin sanoa tämän tässä ääneen , koska bloggaan nimimerkillä.

Perhe Ystävät ja perhe Vanhemmuus Tasa-arvo