”Äitiblogeja lukee vaan toiset äidit”, sanoi joku blogeja käsittelevässä jutussa. Ehkä niin, mutta äitejä onkin aika paljon. Ja se on alkanut näkyä viime vuosina enemmän ,kun entiset muoti- ja lifestylebloggaajat, jotka ovat pystyneet elättämäänkin itsensä bloggauksella ,ovat alkaneet saada vauvoja. Ihan hyvä ajoitus omien äitiyshommien suhteen ,koska olen ollut aika samaa ikäluokkaa ja aika samalaisissa elämänvaiheissa heidän kanssaan. Vähän etuajassa olin kyllä itse. Esikoisen syntyessä joitain vuosia sitten tilanne oli vielä aika hiljainen äitiblogi rintamalla. Jos jokin huoletti (ja aika usein huoletti kun oli ensimmäinen lapsi),piti googlailla asioita ja sitten päätyi aina jollekin suomi24 -palstalle, missä mikä tahansa vauvan tapa tai oire liittyi jonkun mielestä johonkin mahdollisesti vakavaan sairauteen. Nyt jos saisi esikoisen olisi ihan toisin. Olisi helppo löytää joku blogi, jossa joku äiti kirjoittaisi omasta aika samanikäisestä vauvastaan. Ja se on ihanaa. Kukaan muu ei jaksa olla niin kiinnostunut vauvajutuista ,kuin joku jolla on samanikäinen vauva ja parhaassa tapauksessa vielä se ensimmäinen vauva ja kaikki vielä ihan uutta ja ihmeellistä.

Äitibloggauksen ammattimaistuessa on kyllä tilanne mennyt joissain blogeissa ihan sinne toiseen päähän josta kotikutoisuus on kaukana.  Blogi alkaa tuntua vain mainosalustalta milloin millekin vauvatarvikkeelle. Ja äidit ovat tosi hyvää kohderyhmää myyjille. Lastenvaunuihin saa helposti uppoamaan tonnin ja sitä seuraa jatkuva virta kaikkea muuta tuteista lähtien joka täytyy tavalla tai toisella hankkia. Melkein mitä vain voi myös myydä sillä ajatuksella  että :”Kai sinä nyt haluat lapsellesi vain parasta” ,tai: ”tämä on markkinoiden turvallisin ( ja kallein)  härpäke. Et kai tyydy vähempään?” Joskus on kiva jos joku on tehnyt vertailun vaikka lastenvaunuista omasta puolesta ,koska ei sitä oikein ensimmäisen vauvan kohdalla tiedä mitä sitä lastenvaunuilta  toivoo.Ja koska bloggaaja on kuin joku vähän etäinen tuttu ,postaus ei tunnu oikealta mainokselta vaikka maksettu mainos onkin. Ajattelen huomaamattani että :” Se bloggarikin suositteli niitä. On varmaan hyvät. Ehkä mä sitten otan ne ,kun en jaksa vertailla”. Ja huomaamatta mainonta on saavuttanut minutkin. Toisaalta ymmärrän ,että se on ihan työ joillekin. Bloggaus voi maksaa vuokran ja ruuan pöytään,joten blogin on tarkoituskin näyttää ammattimaiselta. Itse vähän vierastan mainosvirtaa ja usein jätän lukematta ” kaupalliset yhteistyöt”. Koska omat lapset eivät ole enää ihan pieniä en ole myöskään siinä kohderyhmässä missä vertaillaan soseita ja vaippoja. Ne bloggaajat joilla sattuu olemaan omien lasteni ikäisiä lapsia saattavat kuitenkin usein kirjoittaa niistä asioista ,jotka ovat itsellekin ajankohtaisia.Saatan hyvinkin klikata sellaisia juttuja ,joita en ikinä olisi klikannut ennen lapsia, kuten :”Missä voi Suomessa viettää kivaa perhelomaa?” Eli olen kuitenkin kohderyhmää aika monellekin yritykselle.

Ammattimaisessa äitibloggauksessa on kuitenkin se  puoli, että ihmiset  haluavat harvoin kertoa hankalista äitiyteen liittyvistä asioista omilla kasvoillaan. Se on vielä ihan ok että kertoo että väsyttää, tai lapsi nukkuu huonosti tai rintaruokinta epäonnistui. Sellaisiakin asioita on kuitenkin paljon joista ei voi oikein siksikään puhua että ne saattavat olla lapsen yksityisasioita, joista lapsen olisi outoa lukea netistä teini-iässä. Äitiyteen liittyy myös hankalia tunteita ,kuten kiukkua omaa lasta kohtaan. En kyllä muista lukeneeni ,että kukaan olisi omilla kasvoillaan postaillut siitä että lapsi ei tahdo oppia kuivaksi tai mitä tehdä kun oma lapsi kiusaa muita lapsia tai että on itse sortunut huutamaan lapselle. Ihan neutraaleihinkin postauksiinkin voi saada aika kamalia kommentteja varsinkin jos ne liittyvät äitiyteen. En edes halua tietää mitä tuollaisiin postauksiin vastattaisiin.Aina on jossain se joka tietää paremmin ja haluaa kertoa mitä saa ajatella tai tehdä.

Ja sitten on vielä se kauhun tasapaino ,mistä on puhuttu paljon:Saako puhua prisma-arjesta ja hankalista hetkistä vai pitäisikö hehkuttaa lasten tuomaa onnea. Ne molemmat puolet kun on kuitenkin oikeasti läsnä vähän joka toinen tunti. Sekin on vähän tulenarka aihe ,että kaiken pitäisi nykyään olla tasa-arvoista ja jaettua puolison kanssa. Oikeasti suurimman osan kotitöistä tekee kuitenkin se nainen ja varsinkin pikkulapsi vaiheessa äiti on kuitenkin yleensä se ketä lapsi huutaa ensimmäisenä ja joka ei saa rauhassa lukea kirjaa sohvalla toisin kuin mies. Blogin lukijana sitä alkaa sitten miettiä että :”Nyt tää meidän liitto on ihan pilalla kun ei saatu näitäkään tiskivuoroja tasattua ja sen bloggarinkin mies tekee aina ruokaa ja imuroi.”

Suosittelen uusille äideille ehdottomasti hankkimaan myös jonkun oikean äitikaverin vaikka bloggariäitejä onkin nykyään ruuhkaksi asti. Äitikaveriin voi suhtautua vähän kuin työkaveriin. Saman tyyppisiä hommia , samantyyppisessä ympäristössä, yleensä saman tyyppisiä haasteita ja kiinnostuksen kohteita ,vaikka ei ihan sydänystävä olisikaan. Tarkoitukseen käy vaikka joku työkaverin kaveri tai kaverin sukulainen joka sattuu vain saamaan lapsen samoihin aikoihin ja asuu jossain kohtuullisen lähellä ,jotta tapaamisten järjestäminen ei mene kovin vaikeaksi. Vauva ja lapsethan on vähän kuin koiria. Jos sinulla on yksi ,niin aina niistä voi toisen samanlaisen omistajan kanssa puhua ainakin tunnin ilman kiusallisia hiljaisuuksia. Ja kukaan muu ei oikein ole yhtä kiinnostunut kiinteiden aloittamisesta tai unirytmeistä ,kuin joku jolle se on itsellekin hyvin ajankohtaista. Vahingossa voi saada ihan oikeankin ystävän . Jos ei ,niin ainakin vertaistukea ihan livenä. Se on kuitenkin vähän eri tason juttu kuin ne äitibloggarit. Oikea äitikaveri kun voi sensuroimatta kertoa miltä oikeasti tuntuu , pelkäämättä niitä kommenttikentän tuomioviestejä. Äitikaverilta kuulee kuinka kamala jokin päivä on ollut ,kuinka joinakin päivinä se on muuttunut äitihirviöksi ja kuinka kamalaa porukkaa omat lapset ovat joinakin päivinä (tämä selviää vasta kun ne kasvavat hieman isommiksi ja haasteellisemmiksi) .

Tiedän että omalla äitikaverillani on kotona kaikki perusasiat ihan kunnossa ja lapsia rakastetaan ja ne on hauskoja tyyppejä. Mikään ei ole heillä isosti oikeasti vialla.  Siksipä sellaiset avautumiskohtaukset saa itselle tunteen ettei ole maailman ainut ihminen, joka joskus ärsyyntyy, tiuskii  ja on maailman huonoin äiti. Joillekin tulee varmaan siitä hyvä fiilis kun ne lukevat iloisia postauksia ihanista ,hyvin puetuista lapsista,mutta minulle tulee helpottunut olo kun jollakin muullakin on joskus kamalaa omien lasten kanssa. Mutta mä voinkin sanoa tämän tässä ääneen , koska bloggaan nimimerkillä.