Isossa ruokakaupassa käveli yllättäen vastaan entinen ystävä. Tein väistöliikkeen välittömästi hyllyjen väliin melkein ennen kuin ehdin kunnolla edes tunnistaa. Ja hän ei huomannut minua. Hiiviskelin koko lopun kauppareissun muropakettipinojen ja karkkiständien takana . Aina tähystellen missä olisi turvallinen reitti. Olin hyvin helpottunut kun pääsin livahtamaan ostoksieni kanssa pois ilman ,että jouduin kohtaamiseen kasvotusten. Siitäkin huolimatta ,että entinen ystävä olisi todennäköisesti ollut ihan iloisesti yllättynyt. Koitti joskus aikanaan ottaa yhteyttäkin, mutta väistin senkin.

Olimme aikoinaan monta vuotta hyvin läheisiä. Olen sellainen ,että ystävystyn hitaasti ,mutta olen aika lojaali ja luottavainen kun sitten ystävystyn. Ja silloin kun kellään ei vielä ollut vakavampia seurustelusuhteita, aikaa vieviä työpaikkoja tai perhettä ystävät olivat vähän kuin se perhe. Yhdessä oltiin tosi paljon ,eikä vain joskus viikonloppuisin niin kuin nyt. Eikä tapaaminen vaatinut mitään pidempiaikaisia suunnitelmia ,eikä erityisiä tapahtumia ajanvietteeksi. Teimme paljon ei-mitään,puhuimme ja kikatimme milloin millekin. Meillä oli paljon juttuja, joita kutsuimme inside -jutuiksi. Sellaisia vitsejä ,jotka jatkuivat viikosta ja kuukaudesta toiseen ja ehkä vähän muokaantuivatkin matkalla. Pääasia oli ,että toinen tiesi yhdestä sanasta tai lauseesta mitä toinen tarkoitti kun viittasi siihen. Joitain niistä muistan vieläkin.

Yhtenä kesänä ystävyys sitten loppui yllättäen. En ole koskaan oikein ollut hyvä riitelemään. Ahdistun ihmisistä, jotka helposti hermostuvat tai ovat liian suorasanaisia. En ylipäätään ystävysty sellaisten ihmisten kanssa vaan etsin muuta seuraa. Joillekin kavereitten kanssa riiteleminen ei kai ole mitenkään maata järisyttävää. ”Sitten sovitaan ja jatketaan.” Minä en ole koskaan pystynyt sellaiseen. Väistän jo kauan ennen riitaa. Otan välimatkaa ja koitan sovitella jo ennen kuin se on oikea riita. Ja jos tämä ei onnistu ystävyys ei ole sellainen mitä haluan jatkaa. Tämän ystävän kanssa kehkeytyi yllättävä riita yhtenä kesäiltana,mitä en saanut sammutettua tarpeeksi aikaisin ja hän ei edes yrittänyt sammuttaa sitä. Tiesin heti että ystävyys oli menetetty. Joitain merkkejä oli aiemminkin ollut ja olin koittanut pelastaa ystävyyttä joustamalla, katsomalla sormien läpi joitain asioita ja väistelemällä tiettyjä aiheita. Mutta sinä iltana se sitten meni. Kamala ilta jolloin vahdoin viimeiset sanat hänen kanssaan puhelimessa.

Myöhemmin hän koitti olla yhteydessä pariin kertaan ja pahoitteli tilannetta ,mutta vastasin vain jotain niukkasanaista ja siirryin elämässä eteenpäin. Tiesin etten saa sitä enää korjattua. Tuli pelokas ja ahdistunut olo  enkä halunnut enää ajatella koko ihmistä. Olen kuin norsu ,joka muistaa aina tuollaiset asiat, eikä pääse niistä yli vaikka haluaisikin.

Siitä kamalasta kesäillassa on kulunut vuosia. Niin paljon ,että koen olevani nyt eri ihminen ,kuin silloin joskus. Ja se on yksi syy lisää miksi en halua tavata häntä. Tunsimme hyvin aikoinaan ja mietin että hän varmaan kuvittelisi tuntevansa minut edelleen. Mutta enhän minä ole enää se sama tyttö. Ei hänkään tietysti ole, enkä tiedä mihin suuntaan hän on muuttunut tässä välillä. Tuntuu kiusalliselta ,että sellainen ihminen, joka joskus tunsi millainen oikeasti olen ,tulisi paikalle olettaen ,että tietäisi edelleen kuka olen ja mitä ajattelen. Hän vähän kuin omistaa osan menneisyyttäni. Siellä minä haluan hänet pitääkin. En vain pystyisi muistelemaan jotain vanhoja hauskoja tapahtumia hänen kanssaan ,koska ne olisivat kuin edellisestä elämästä. Jotain mikä meni jo kauan sitten. Samasta syytä en käy luokkakokouksissa tai seuraa mitä vanhoille tutuille kuuluu Facebookissa. Ajattelen että on eri elämänvaiheita, eikä niitä tarvitse yrittäkäähän sekoittaa keskenään.

On minulla ystäviä joiden kanssa olen ollut ystävä jo lapsuudesta ja edelleen olemme ystäviä. Mutta he eivät ole hävinneet välillä mihinkään. Minun ei ole tarvinnut selittää, mitä on tapahtunut kymmenen viime vuoden aikana. Eikä mitä kaikkea olen siinä välillä ajatellut ja tuntenut. He ovat olleet siinä mukana koko ajan ja tietävät kyllä.
Sellaiset ihmiset, joita ei ole tavannut aikoihin aktivoivat jonkin kaukaisen hetken mieleen ,mitä ei ole miettinyt aikoihin. Silloin alkaa miettiä millainen itse oli silloin kun joskus tunnettiin ja miltä kaikki tuntui silloin joskus. Ja haluaisi vähän halatakin sitä itseään joka silloin oli. Ja sitten se hetki menee ja tulee vähän kiusaantunut olo seisoa siinä kaukaisen tutun kanssa kasvotusten. Eihän me enää tunneta oikeasti yhtään toisiamme. Silloin joskus saatettiin tuntea hyvin ja nyt ollaan ihan tuntemattomia, vaikka toinen ehkä haluaisi uskoa muuta.