Lapsen kanssa

Ystävä pohtii lasten hankkimista.

Miettii että jos päättää kyllä ,niin pitäisi alkaa jo toimia ettei aika päätä puolesta.

Olisi hankalaa oikeasti selittää millaista se nyt sitten on, kun lapsi on.

Vähän kuin selittäisi millaista on ulkomailla jollekin joka ei ole koskaan matkustanut Suomesta muualle.

Että voihan sitä selittää , mutta kaikki on kuitenkin erilaista jos menee itse katsomaan.

Vaikka olisi kaikki matkailuohjelmat katsonut ja matkaoppaat lukenut.

Kaikki tuntuu erilaiselta sillä puolella.

Ja silti en ole sitä mieltä että kaikkien kannattaisi matkustaa.

Suhteet Ajattelin tänään

Aurinko ja viidakko

Talvisin luen kirjoja jotka tapahtuvat Kolumbiassa , tai Kuubassa , tai Meksikossa. Tai missä vain missä on valoa. Sadan vuoden yksinäisyys tai Rakkautta koleran aikaan.

Haluan vain kuvitella millainen aurinko ja viidakko on. Miten häikäisee ja miten ihoa kihelmöi illalla auringon jälkeen. Miten merituoksuu ja  kohisee. Ja talot ovat kirkkaita kuin ne kukat joita on lehdettömissä puissa.

Kuvitella millaista on elämä jonakin toisena jossain kaukana. Sellaisissa paikoissa joissa en ikinä oppisi elämään vaikka miten pitkään siellä asuisin. Vain koska en ole sieltä kotoisin. Aina olisin se kaukaa tullut.

Kuvittelen täältä pimeästä että elämä on siellä kauniimpaa ja kovempaa.

Ja koska kaikki siellä vielä uskovat henkiin ja jumaliin jokin taika leijuu kaiken päällä.

Suhteet Ajattelin tänään