Rakas Helsinki

Parina päivänä Helsingissä tuoksuu ja tuntuu siltä kuin lomalla etelässä.Lomat ja kaupungit ovat vähän sekoittuneet toisiinsa ,vaikkei niitä matkoja nyt niin monia ollutkaan. Meri tuoksuu ja ilma on niin kosteaa ,että se on melkein sumuista, mutta koska on päivä sen sana on kai autere. Sellainen sana vanhoista kirjoista. Sana ,jota en ole koskaan käyttänyt. Koko päivän paahtoleivän tuoksu leijailee puiston yllä. Oikeastaan se on kuitenkin se kahvitehdas kauempana.  Sama tuoksu oli Lontoossa silloin joskus ,kun kävelin aikaisin töihin ja hotellin keittiö piti ikkunoita auki. Suurkaupungeissa joka toisella kadulla tuoksuu jokin mauste, ravintola tai se kahvi ja sitten kulman takana haisee aina kaamea viemäri ja metron tuuletusaukkojen kuuma ilma. Kaikkia niitä kaukana olevia katuja mietin juuri tänään ,Helsingissä. On helppo kuvitella itsensä muualle nyt ,kun ilma tuntuu juuri siltä ,miltä se tuntuu etelän illassa. Lämpimältä  ja viileältä yhtäaikaa ja sumuiselta. Semmoiselta ,että tekisi mieli juosta pidempi lenkki kuin koskaan ,koska juokseminenkin tuntuu samalta kuin sukeltaminen ilmassa. Samanlaiselta tuntui joskus Australian illassa ,kun juoksi meren rantaa kummallisen puhtaassa kaupungissa ,jossa ihan vaaleanpunaiset papukaijat huutelivat rannan puista. Voisipa sädettää itsensä johonkin sellaiseen hetkeen ,kaukaiselle kadulle ,missä kaikki linnutkin ovat vieraita.

Välillä kaipaa sitä tunnetta ,miltä tuntuu olla kaikenlaisen vieraan keskellä. Kun on ennen matkaa lukenut jotain ja joku tuttu on kertonut mitä hän näki samassa paikassa, mutta kun pääsee sitten perille ,kaikki on kuitenkin erilaista ja on tuhat yksityiskohtaa mistä kukaan ei kertonut. Miettii ,että vaikka asuisi siinä vieraassa maassa vuosia ,olisi kuitenkin aina se turisti ,vaikka viikon matkalla haluaakin kuvitella miltä tuntuisi oikeasti asua siellä.

Koska olen pohjoisesta ,en koskaan huomaisi kaikkia vivahteita, murteita ja historian jäänteitä siellä kaukana kotoa. Aina vertaisin mikä on erilailla kuin Suomessa. Jäisin miettimään ,mitä Suomessa sanottaisiin tai oltaisiin sanomatta joissakin tilanteissa. Kummastelisin mitä kaikkea outoa ja tuoretta kaupassa myytäisiin ja kuinka ne hedelmät maistuvat Suomessa ihan erilaisilta ,sillä kaiken maku muuttuu ,kun ne kuljettaa maailman ääristä kauas pohjoiseen.” Tältäkö nämä oikeasti maistuvat?”, kysyn aina etelässä ,kun syön avocadoja tai mangoja.

Jos asuisin pitkään etelässä miettisin varmaan vuoroviikoin ,mikä on ärsyttävää siellä etelässä  ja sitten taas mikä on ärsyttävää Suomessa. Silittelisin paikallisten puiden lehtiä ja kummastelisin niiden nahkeaa pintaa. Niihin vieraisiin puihin ja lintuihin en varmaan koskaan tottuisi, vaikka moneen muuhun asiaan tottuisinkin. Jo ensimmäisen kerran ,kun kävin etelässä tuijotin niitä palmuja. Luulin että niitä on vain Afrikassa, mutta niitä olikin jo Italiassa. Minä ,joka tulen arkisten kuusien ja koivujen alueelta ,tuijotin niitä hämmästyneenä.

Australiassa ,hiljaisella bensa-asemalla ,keskellä ei mitään oli puolestaan yksittäinen suuri puu ,joka oli täynnä niitä vaaleanpunaisia papukaijoja. Jokin niin arkinen asia kuin bensa-asema ,yhdistettynä lintuihin jotka olivat kuin satukirjasta oli kummallinen näky jota mietin aina toisinaan. Erikoista ,mitä asioita sitä matkoilta muistaa. Ja mitä ei koskaan muista ,vaikka näkisi valokuvia joissa itse on mukana.

Matkalla sitä voisi vain tuijottaa kaikkea erilaista. Jos kehtaa. Ihmisiä, hiuksia, lapsia, mainoskylttejä, ravintolan listoja, univormuja ja kylttejä,(arvailla mitä niissä kielletään vieraalla kielellä),parvekkeita,ovia ja niitä turisteja rannalla. ”At the beach we are all the same”, luki jonkun T-paidassa kuumana päivänä rantakahvilan jonossa.

Etelän ilma Helsingissä, saa muistamaan kaikenlaista ,mitä en muistanut tallettaneeni. Siellä jossain ne muistikuvat kai vain olivat  hiljaa hyllyllä odottaneet ,että jokin oikea tuuli tai tuoksu sytyttäisi ne uudelleen. Vahva tunne matkalla olemisesta saa vielä epätodellisen päätöksen ,kun harhaudun päämäärättömällä iltakävelyllä tori korttelissa sisäpihan kahvilaan .Keskellä pihaa on suuri puu ,jossa palaa tuhat pientä valoa ja ranskalainen musiikki kaikuu talojen seinistä. Vähän kuin Pariisi olisi kylässä. Oikeastaan en kaipaa mihinkään Helsingistä  kun täällä on tällaista.

Kahvila on La Boheme, jos joku muukin haluaa köydä matkailemassa.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *