Salakuuntelua

Pakosti alan kuunnella ,kun naapuripöydässä on pari ensitreffeillä. Vaikka en suunnitelekaan kuuntelevani ja vaikka koitan keskittyä omaan kirjaan tai puhelimeen. Ensitreffit  tunnista jo parista lauseesta.Kun varovaisesti kerrotaan omista sattumuksista ja siitä onko eläimiä tai pyöräileekö töihin tai mistä on muuttanut. Semmoisia juttuja joita ei jutella tuttujen tai työtovereiden kanssa. Ei ainakaan sillä tavalla tarkkaavaisesti ja toiselta vastaan kysellen. Jännittää , kiinnostaa, arveluttaa, tunnustelee, huvittaa ja  Toivoo. Omista ensitreffeistä on ikuisuus. Aina sen tunteen kuitenkin muistaa ,kun kuulee muiden olevan ensitreffeillä . Hämärästi muistelee missä kuppilassa ja kadulla oli itse joskus treffeillä. Mihin rantaa käveltiin ja kuinka oli vähän tärisyttävä olo ja se johtui varmaankin muustakin kuin siitä että oli syksy ja farkkutakki päällä.

Joskus ensitreffit naapuripöydässä kuullostavat työhaastatteluilta. Silloin aina miettii että onneksi ei tarvitse enää mennä ensitreffeille. Silloin osallistujat ovat yleensä vähän vanhempia . Sellaisia joilla voi olla jo jonkinlainen cv kaikesta mitä on jo ehtinyt: opiskella, olla töissä, matkailla, tuntea muita, asua eri paikoissa. Nuorempien treffit on usein paljon vapaamman kuuloisia, koska puhutaan musiikista ja elokuvista ja sellaisesta mistä pitää ja mistä ei pidä. Ei niinkään siitä mitä on ehtinyt ja onnistunut tekemään.

Vaikka en suunnitelekaan  ,salakuuntelen säännöllisesti kahvilassa viereisiä pöytiä. Ehkä siksi, että tykkään käydä kahviloissa yksin, vähän kuin omalla alueella ,koska perhe ulottuu pienessä kodissa joka puolelle. Suurimman osan aikaa se ei haittaa yhtään mutta joskus sitä haluaa olla ihan omalla tontillaan ,jossa saa rauhassa tuijottaa ulos tai kahvikuppiin ( tai puhelinta ,ettei nyt liikaa kaunisteltaisi). Ja kun on yksin ,sitä pakostakin kuuulee lauseita sieltä tai toisia täältä.

Toissa viikolla jäin kuuntelemaan kun kaksi brittimiestä puhui kahvilassa lapsista ja kasvatuksesta. En yleensä kuule miesten puhuvan keskenään tällaisista asioista ,joten melkein nojauduin niiden pöytää kohti. Jutut saattoivat kuullostaa myös fiksummilta osin sen takia ,että molemmat puhuivat sellaista hyvin artikuloitua yläluokkien englantia ,jossa käytetään paljon sivistyssanoja, sellaisia jotka  itse ymmärrän puheessa, mutta joita en osaisi itse millään viljellä omaan puheeseen.Miehet puhuivat siitä kuinka sietää lasten omaa tahtoa ja raivoakin ja kuinka hankalaa on ,kun vähän vanhempien lasten kanssa näkee jo kaukaa että suunta johon lapsi on menossa  joillain valinnoillaan on väärä ja edessä on jonkinlainen kolari. Kaikkeen vanhempi ei pysty vaikuttamaan ,vaikka ongelman kuinka aavistaisi. Ja kuinka turhautunut olo siitä  tulee ja täytyy vain toivoa  että kolaus ei ole kovin paha kun se tulee.Viereisessä pöydässä suomalaismiehet puhuivat autoista ja putkiremontista. No ehkä ne puhuu sitten saunassa niistä muista asioista.Kuka tietää.

Joskus naapuripöydässä on istunut polyamorisia pareja ,jotka ovat vertailleet kokemuksiaan ja omia parisuhteitaan. Tätä oli pakko jäädä kuuntelemaan vähän pidemmäksikin aikaa ,vaikka kahvi oli jo loppunut. Joskus taas joku pomo ,joka ainakin omien kovaäänisten puheidensa perusteella vaikutta huippujohtajalta, puhuu bisnesslangia puhelimeen tietokoneensa edessä ja mietin vain ,että onneksi en ole tuolla alalla töissä. Ja sitten on niitä uusia äitejä joille koko vauva maailma on ihan uutta. Lastenvaunut ovat vielä tahrattomat ja eläinhahmoiset kuomuverhot ja peitot näyttävät maaiman pehmeimmiltä ja koko vauvakin on ihan pehmeä, raukea ja siinä rajamailla onko se nukahtamassa vai heräämässä. Ihan kliseistä ,mutta aina sitä miettii onko ne oikeasti noin pieniä kun ne tulee.