Tavallisuuden mysteeri

Uimahallit ovat aina olleet kuin tavallisuuden turvapaikkoja. Ne ovat tuntuneet rauhoittavilta ja pysyviltä paikoilta hohtamassa pikkukaupunkien keskustoissa;siinä K-marketin ja koulun välissä.Mielikuvissani niissä paistaa aina helmikuinen aurinko ikkunoiden läpi. Vähän kuin olisi akvaariossa talven keskellä. Siellä sitä on vain yksi kaikista muista kireässä uimapuvussaan, kuin toisessa ihossa,pää muiden joukossa, uimaradalla hitaasti etenemässä. Nimenomaan sillä hitaalla radalla niiden muorien  kanssa ,joilla on uimalakissa röyhelöisiä kukkia .(Aion vielä hankkia sellaisen).

On  jotenkin huojentavaa nähdä kaiken ikäisiä ja kokoisia ihmisiä muhkuroineen ja kulmikkaine luineen ,paksuine tai ohuine kinttuineen saunan lauteilla ,kaikki vähän punoittavina. Muiden joukossa on vähän kuin suojassa ja arkisten , rauhoittavien asioiden keskellä. Vaikka olisikin itsellä jokin ahdistus tai huoli meneillään se jotenkin tasoittuu uimahallikäynnin aikana. Puolet helpotuksesta tulee ehkä siitä muiden joukkoon uppoamisesta ja puolet siitä, että altaassa pelkkä kelluminenkin on jotenkin niin väsyttävää ja tyynnyttävää ,että loppu iltakin menee jotenkin hiljaisemmalla taajuudella.

Uimahalli  on ainakin top kolmen joukossa omassa turva-asialistassani. Ehkä kirjoitan niistä muista  joskus erikseen. Lyhykäisyydessään turva-asiat ovat ovat niitä ,jotka helpottavat kun on jotenkin tuskainen olo. Se onkin vähän erikoinen lista. Mutta oman  listan asioilla  on usein yhteistä se ,että niissä voi tuntea olevansa yksi muiden joukossa; ihan tavallinen. Ja että tavallinen elämä jatkuu. Pyörii jossain omalla painollaan ja että siihen voi päästä kyytiin, jos ei ihan tänään niin ehkä huomenna.

Tavallisuus on yllättävän kiehtovaa ja turvallista. Paradoksista ja puuduttavaa samaan aikaan.Sinne  joukkoon voi mennä kuin suojaan ja huomata olevansa vain yksi versio samasta asiasta. Elän näissä samoissa yleisasetuksissa vain hieman eri versiota kuin joku viereisessä talossa. Sama asia satoina ja tuhansina eri versioina kaikissa muissa valaistuissa ikkunoissa. Ja vaikka kaikki kerromme olevamme erilaisia,silti rakennumme ja rakennamme samoille teemoille.Se miten oma tavallisuus eroaa kaikkien muiden tavallisuudesta jollain pienillä eroilla ja vivahteilla on se kiinnostava kohta. Vai onko kinnostava sittenkin se mikä on kaikissa sitä samaa ja toistuvaa?

Mietin joskus nuorempana onko olemassa sitä ihan tavallista ihmistä. Sitä keskiverroista keskiverrointa, jota joskus lehtijutuissakin haetaan. Jostain Suomen keskeltä, keskikokoisesta kaupungista kai joku Virtanen nimettiinkin Suomen tavallisimmaksi ihmiseksi. Hymyili perheineen lehtikuvassa iloisesti. Ymmärsi vitsin.

Muistan olleeni tuskastunut johonkin lukion luokkakaveriin kun olin ehkä 19. Sillä kun oli kaikki elämän palat  aina järjestyksessä. Kaikki eteni niinkuin kuului ilman poikkeamia. Tavallinen keskiverto todistus, yksi sisarus,ydinperhe ja koira,poikaystävä rinnakkaisluokalta, eka kerta kun oli seurusteltu jo hyvän aikaa, e- pillerit, yhteinen vuokra-asunto , ikean reissut ja opiskelupaikka sinne minne minäkin hain , kun piti jonnekin hakea. (Mutta harmitti vain se yhden päivän ,kun en saanut ”Sinulla on opiskelupaikka”-postia ). Toisaalta olin kai kateellinen ja toisaalta mietin voiko kukaan kestää noin tylsää elämää. Silloin en voinut ymmärtää kuinka kukaan toivoi (tai tyytyi !) kuolettavan tylsään peruselämään. Sellaista joka koostui töihin menemisestä, automarketeista, lauantai saunasta, hiihtolenkeistä ja musiikkiohjelmien  katselusta perheen kesken iltaisin.

Ja nyt ihan täysin ymmärrän. Eri vaiheissa on vain vähän eri toiveet . En olisi uskonut että alan tykkäämään kaikista niistä tylsän listan asioista joskus myöhemmin. ( Paitsi automarketeista en ikinä!)

Joskus viikonloppuaamuna radiosta tulee toiveohjelma ,jossa voi lähettää terveiset ja laulutoiveen jonnekin sukulaiselle siellä kauempana. Sellainen vanhanajan ohjelma ,jonka konsepti ei ole kai muuttunut vuosiin. Nimikin on Onnen sävel. Kuunnellessa niitä toivotuksia ja tervehdyksiä tunnen jotain kummaa yhteen kuuluvuutta soittajiin. ”Hyvää syntymäpäivää sinne pohjoiseen Seijalle toivottavat serkut. Kesällä taas tavataan!” Niin tavalliselta ja perinteiseltä. Samalla tavalla katselen joskus satunnaisia suomalaisia dokumentteja. Tutkin kaikkea tuttua ja tunnistettavaa mitä on kuvattu enkä ehkä oikein kiinnitä huomiota juoneenkaan. ( Tähän aikaan vuodesta voisin aina katsoa Virpi Suutarin Edenistä Pohjoiseen dokumentin. Ihmisten lisäksi kun siinä on puutarhoja). Kesämaisemia, kotipihoja,teitä metsän keskellä ja keskusteluja joissa on pitkiä taukoja.Mitä vain missä kuvataan jotain melko tavallista elämää vähän hitaalla otteella.

Havahduin siihen etten oikein nykyisin   katso juuri mitään ,mikä ei ole jollain tavalla totta. Ei ole oikein aikaa uppoutua Netflixin sarjoihin ja olen ehkä sen verran väsynyt kun  television ääreen  oikaisen ,etten jaksan keskittyä mihinkään juoneen ja henkilöhahmojen rakenteluun ,joten saatan katsoa sohvaperunoita tai Topia Areenasta. En jaksa kiinnostua mistään  lavastetusta, kuten selviytymisohjelmista tai siitä kuinka jossain Levillä paritetaan ihmisiä viinan voimalla. Vlogitkin tuntuvat liian teennäisiltä ja suunnitelluilta.

Koitin selittää itselleni miksi katson juuri näitä ohjelmia tavallisista ihmisistä. Ehkä juuri siksi  ne vaikuttavat käsikirjoittamattomilta ja tosilta. Tuttuja tavallisia asioita, ihmisiä jotka muistuttavat jotain tuttua. Ja kun kuvataan kuinka lapsi puuhaa keskittyneesti omia leikkejään voi muistaa miltä se joskus tuntui tai kuvitella millaista ehkä joskus on olla vanha kun kuvataan vanhuksen kotia ja hidasta liikkumista.

Kaipaan myös sitä että voisi taas katsella ihmisiä vapaammin. Kahviloissa , rannalla ja linnanmäellä ilman maskia tekemässä omiaan tai ainakin jotain muuta kuin tuijottamassa puhelimiaan. Semmoisissa paikoissa eniten tykkään niitä katsella ,kun ne eivät ole kiinni kännykässä koska siinä ei ole mitään kiinnostavaa. Uimahallissa puhelimen käyttö ei oikein onnistu. Siksikin pidän niistä.

kulttuuri ajattelin-tanaan
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *