Epäonnistumisen pelko

Ihmistä muokkaa ehkä eniten lapsuus ja nuoruus. Kaikki ne kokemukset, joita silloin saamme. Meitä muokkaa se, miten ympärillämme olevat ihmiset kohtelevat meitä. Myöhemmin, kun aikuistumme, meitä määrittää myös se, miten annamme ympärillämme olevien ihmisten kohdella meitä. Aikuisena voimme tarkastella kriittisesti menneisyyttämme ja päättää, miten käsittelemme sitä, miten käsittelemme niitä asioita, jotka ovat meidät muokanneet.

En ole kasvanut onnellisuutta tukevassa kulttuurissa. En tarkoita, ettenkö olisi ollut lapsuudenkodissani onnellinen: olen saanut kasvaa rakastavan perheen ympäröimänä turvallisessa kodissa. Merkittävää on kuitenkin se, että minut on pienestä pitäen kasvatettu sietämään pettymyksiä, ei niinkään juhlimaan iloisia yllätyksiä ja onnistumisia. -Maria Veitola kirjassaan Veitola.

Tunnistan tästä omankin kasvuympäristöni. En muista, että minusta tai tekemisistäni oltaisiin koskaan oltu ylpeitä. Jos jotain uutta halusin kokeilla niin ensimmäisenä varoiteltiin epäonnistumisesta. Kun jossain onnistuin niin sitä ei oikeastaan edes huomattu mitenkään. Miten tämä on sitten vaikuttanut minuun? Siten, että pelkään kuollakseni epäonnistumista ja koska pelkään epäonnistuvani niin helpompaa on siis vain olla edes yrittämättä mitään. Silloin en ainakaan epäonnistu. En uskalla laittaa itseäni likoon, en uskalla ottaa riskejä. Menen aina sitä polkua pitkin, joka on jo valmiiksi tuttu. Muutenhan voisin eksyä reitiltä. Pohjimmiltaan minusta tuntuu, että minut on tuomittu epäonnistumaan. Koko minun elämäni on.

Olen paljon miettinyt sitä, kuinka epäonnistumisen pelosta pääsee eroon. Seurattuani ympärillä olevia ihmisiä olen tullut siihen tulokseen, että mitä sitten jos epäonnistuu. Ehkä hetken aikaa saattaa hävettää ja nolottaa. Mutta sitten ympäristö unohtaa mokasi ja elämä jatkuu. Luultavasti epäonnistumisesta myös oppii jotain, älä tee näin -tyylisesti. Pelot voi voittaa vain menemällä rohkeasti niitä kohti (tai vuosien mittaisella psykoterapialla, heh). Ehkä voisinkin hankkia itselleni jonkun sparraajan, joka tsemppaisi laittamaan itseäni likoon. Sillä tavalla kivasti, ei painostaen.

Koska opiskelen yrittäjyyttä, niin mietin epäonnistumista senkin takia melko paljon. Tulevaisuuden suunnitelmani ovat vielä auki, toisin sanoen en tiedä, tuleeko minusta isona työntekijä vai yrittäjä. Mutta ajatellessani yrittäjäksi ryhtymistä, yksi ensimmäisistä ajatuksistani, joka mieleeni nousee on epäonnistuminen. Mitä jos mokaankin sitten kaiken? Menetän kaiken? Mitä minusta sitten ajatellaan?

Luulen, että ei auta muu, kuin ottaa siitä selvää.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *