Yö junassa Mattiesko Hytösen kanssa – Johannan kasiluokan irvokas kouluaine

Johanna Laitinen 8 i (kirjoitettu välillä 1996–97)

Yö junassa

Nousin Helsinkiin menevään yöjunaan. Minä olin lähtenyt matkaan yksikseni. Matkani määränpää oli hyvän ystäväni luo Vantaalle. Minua jännitti, koska tiesin että joku toinen tulisi samaan makuuhyttiin kanssani.

En saanut unta alkumatkasta, joten lueskelin juorulehtiä. Taas oli Matti Nykäsestä (tai Paanalasta nykyään) pitkä juttu. Aina samaa. Ei tarvinnut kyllä pitkään odotella, kun juna pysähtyi Kuopiossa. Odottelin, tulisiko ketään.

Ovi kolahti. Viiksekäs, pitkähiuksinen mies silmälaseissaan katsoi minua varman tuntuisena. Hän oli lihaksikas, mutta aika vanha.

– Iltaa, olen Mattiesko Hytönen,  mies sanoi matalalla äänellään, ja tarjosi kättään.

Mattiesko Hytönen! Minun suosikkikolumnistini. En ollut uskoa silmiäni ja korviani.

 – Johanna Laitinen Iisalmesta, hihkaisin iloisesti ja kättelin Mattieskoa.

– Näytät aika nuorelta, Mattiesko totesi, kuinkas vanha olet?

– Neljäntoistahan minä…, änkytin, entä sinä?

Lause lipsahti vahingossa ja valahdin punaiseksi. Mattiesko naurahti ja avasi matkalaukkuaan.

– Höh, no voinhan minä sen oikeastaan sanoa, viisikymmentäkolme.

Kului tovi. Me kummatkin järjestelimme omia asioitamme.

– Johanna, oletko ikinä lukenut juttujani? Mattiesko kysyi ja säpsähdin.

– Aaaah… tuota… totta puhuakseni luen joka sunnuntai palstasi, sanoin hätäisesti.

– En ole kuullutkaan että nuoret ovat noin kiinnostuneita ajatuksistani, tokaisi Mattiesko ja hänen suupielensä nousivat hieman.

– Arvostelet aika reippaasti, sanoin suoraan ja Hytönen kääriytyi peittoonsa.

– Totta kai. Siksi artikkeleistani pidetäänkin.

Hetken mietittyään hän kysäisin minun suureksi yllätyksekseni erittäin kivaa asiaa.

– Haluaisitko, että kirjoittaisin ensi sunnuntaiksi tästä yöjunamatkasta ja sinun aatteistasi?

 Olin todella iloinen. Harva tavallinen ihminen pääsee oikean kolumnistin palstalle.

– Saisivat nuoretkin hieman intoa lukea, jatkoi Mattiesko.

Suostuin todella mielelläni.

Ja niin alkoi Hytönen kysellä minulta taustastani, ja räpsäisi minusta pari kuvaa, tosin näytin niissä varmaan vanhukselta yöpukuni tähden. Pelasimme korttia. Hytönen halusi nähtävästi tietä osaako nykyajan nuori pelata vanhaa kunnon pokkaa.

Havahduin. Kello oli jo kaksi yöllä, ja minä vain keskustelin siinä Mattieskon kanssa. Ei menisi enää kuin kaksi ja puoli tuntia niin juna olisi jo Helsingissä. Mattiesko teki muistiinpanojansa.

– Pitäisiköhän minun vielä yrittää nukkua, hihkaisin väsyneesti.

– Anteeksi, että olen valvottanut sinua, sanoi Hytönen valittelevasti ja alkoi itsekin työntää kirjoituksiaan ruskeaan, aika vanhan näköiseen salkkuunsa.

– Minusta oli tosi hauskaa tavata, minä taas kiittelin. Kohta olin jo unessa.

Kop, kop, kop!

– Herätys! kurkkasi konduktööri ovestamme.

 En olisi jaksanu herätä. Kahden tunnin yöuni on liian vähäinen aika nukkua. Katsoin peilistä itseäni. Näytin aika surkealta. Silmieni alla olivat mustat silmäpussit ja naamani näytti muutenkin pahalta.

– Huomenta, sanoi Mattiesko, pistäpäs meikkiä naamaasi.

Naurahdin ja otin meikkipussini.

Juna pysähtyi puoli viiden maissa. Uninen ystäväni Noora ja hänen isänsä olivat vastassa.

– Kun ollaan kotona, niin saat mennä heti nukkumaan, Noora sanoi.

Ja niin meninkin.

Kului perjantai, lauantai ja vihdoin koitti sunnuntaiaamu. Kuulin Nooran äidin iloisen hihkaisun.

– Mattiesko Hytönen on kirjoittanut sinusta jutun! Tämähän onkin hauska yllätys.

– Joo, saanko lukea sen? kysyin unenpöpperössä.

– Tietysti, tämä onkin hieno artikkeli.

Luin jutun. Siinä kerrottiin mukavasta yöjunailustamme ja nykynuoren elämästä Mattieskon todella hauskalla tavalla. Ja ette ikinä arvaa otsikkoa. Se oli ”Yö junassa”.

Opettajan arvio: 9. ”Todellisessa elämässä ei tyttö Suomessa voi joutua samaan makuuvaunuun tuntemattoman  miehen kanssa!”

***

Pohdintoja:

  • HUUTONAURUA!
  • Tässä jostain syystä säilyneessä kouluaineessa merkittävää on se, että olen kirjoittanut sen tosissani. Nyt kun luen tätä aikuisen silmin, niin kyllähän tämä aikamoisen kaksimieliseltä vaikuttaa. 😀 Naurattaa ihan hulluna, mutta itse sen täysin viattomasti kyllä kirjoitin. Mieleeni ei silloin tullut mitenkään, että 53-vuotias miehen ja 14-vuotiaan tytön yhteinen junamatka suljetussa kopissa olisi jotenkin arveluttavaa. Kaikki pokerin peluut ja kuvien ottamiset ja muut… huhhuh! Onneksi tämä tarina on vain kasiluokkalaisen mielikuvitusta. Pahempaa olisi, jos tämä olisi 53-vuotiaan miehen kirjoittama.
  • Vieläkin: HUUTONAURUA! 🙂 Niin ja terkut Mattiesko Hytöselle. Luin 90-luvulla kaikki ilkeät kolumnisi Hesarin sunnuntaisivuilta ja ihailin kirjoitustyyliäsi. Minulla oli näihin aikoihin monia kirjoitusidoleita, koska rakastin kirjoittamista. Kouluaineiden kirjoittaminen oli parasta mitä tiesin. Kuinka ollakaan, minusta tuli viestinnän ammattilainen.
  • Jos et tiedä tai muista, kuka on Mattiesko Hytönen, tsekkaapa täältä.

Rakkaudella (+ vähän hävettää), Johanna

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *