Jos näin voi edes sanoa, niin ”virallisesti” niskasta kiinni -kauden olisi tarkoitus alkaa syyskuun puolella. Tässä elokuussa on niin paljon muita juttuja vielä ja pehmeän laskun kaltaisesti tässä etenen. Mietin ja varustaudun. Vähän jo aloittelen jotain liikuntoja ja mietin ruoka-asioita. Luon ikään kuin pohjaa sille kuuluisalle uudelle elämälle.

Oletteko kuulleet niistä erilaisista 30 päivän haasteista? Aloitin maanantaina kyykkyhaasteen ja eilen vatsalihashaasteen. Kyykkyhaaste alkoi 50 kyykyllä ja sen lopussa pitäisi mennä muistaakseni 250 kyykkyä. Vatsahaasteessa taas aloitettiin 15 istumaannousulla, 5 vatsarutistuksella, 5 jalkojen nostolla ja 10 sekunnin lankulla. Haasteen lopussa määrät pitäisi sitten olla 125, 200, 65 ja 120.

Ensimmäiset 50 kyykkyä ajoivat kropan sokkiin. Ihan naurettavaa, mutta en sitä paremmin osaisi kuvata. En ottanut aikaa, mutta arvioisin niiden tekemiseen menneen muutamia minuutteja. Näiden minuuttien aikana luulin kuitenkin kuolevani ja hengästyin aivan uskomattoman paljon. Jälkeenpäin minua jollain tavalla huippasi ja makasin maassa keräten itseäni. Siinä ehti miettiä sitä, että miten huonossa kunnossa sitä voikaan ihminen olla?? Ja pystyykö sitä koko haasteeseen edes. Säälittävää. Jo illalla jaloissa tuntui ja lujasti tuntuikin. Seuraavana aamuna jalat oli tohjona ja huomasin myös sen takamuksen saaneen osansa. Illalla kun tuli aika tehdä päivän 55 kyykkyä, ajattelin, ettei se siis t-o-d-e-l-l-a-k-a-a-n onnistu. Vaan onnistuipa kuitenkin! En tehnyt alusta asti kyykkyjä ehkä yhtä syvästi kuin ensimmäisenä päivänä, mutta kun huomasin, että kyllä mä tähän pystynkin niin 40 jälkeen teinkin sitten varsin syviä jo. En hengästynyt yhtään samassa määrin eikä tullut niin huono olokaan jälkeenpäin. Huh! Tästä intoutuneena päätin etsiä sen vatsalihashaasteenkin..

Vatsalihashaasteen aloitus ei ollut onneksi ihan niin ”luulot pois” -luokkaa kuin kyykyissä. Raskauden ja synnytyksen jälkeen en ole noita(kaan) lihaksia käytellyt. 12 istumaannousua meni yllättävän kevyesti ja sitten tsadam! En olisi saanut enää yhtäkään tehtyä. Ihan täysi seinä. Pienen tauon jälkeen sain sitten loput yksi kerrallaan. Kuvastaa kyllä taas sitä, että tarvetta näille treeneille on. Taaperollakin oli hauskaa. Meinasi tikahtua nauruun, kun noiden tekemisen aloitin ja sitten kävi viereen myös ”jumppaamaan”. Heh. Koko perheen yhteinen harrastus, kun mieskin on lähtenyt näihin mukaan. Se totesi eilen, että nostaa mulle hattua, kun saan näitä tehtyä, vaikka SILLEKIN tuottaa kyllä vaikeuksia. Kröhöm, ei se itsekään mikään suuri atleetti ole, mutta onhan sillä nyt paljon parempi yleiskunto..

Hmm. Pitäisikö sitä täksi päiväksi etsiä jokin käsihaastekin aloitettavaksi.. Nämä on onneksi aika nopsia tehdä.