Sinkkuäitikö
Ei, tä ei oo avoin kirje mun eksille -eikä myöskään tuleville. Tai no, tulevalle: kai tässä lähtökohtasesti pitäis lähteä oletuksesta, että seuraava Mr. Täydellinen on se, jonka kanssa jaksetaan kattoa toisiamme elämämme loppuun asti, vaikka se erittäin epätodennäköseltä nykymaailmassa tuntuukin.
Sinkkuäiti. Jotenkin en osaa mieltää itseäni sellasena, vaikka sitähän tässä ollaan, isolla ässällä. Olen sinkku. Olen äiti. Mutta sinkkuäiti? Mulla on niin pitkään ollu Vernerin äitinä toimimisen ohella ihan oma sivullinen elämä, johon ei kuulu lasta jo ihan vaan yhteishuoltajuuden tuottaman pakollisen oman ajan takia, etten oikein miellä itseäni äidiksi sillon, kun oon liikenteessä ilman Verneriä. Silloin mä oon vaan mä -yksin ja onnellinen. Toisaalta myös se fakta, että Vernerillä on jo isä, tekee sen, ettei mulla oo tarvetta yhdistää mun seura- ja perhe-elämää, mikäli oliskin sellanen tilanne.
JA onhan noita tilanteita syntyny. Lähtökohtasesti oon ollu hyvinkin onnellinen yksinäni erottuani Vernerin isästä. Toisaalta taas välillä sitä tietty kaipais ehkä jotakuta sit kuitenki välillä siihen viereen höpisemään turhanpäiväsyyksiä. Ja riitelemään. Ei tarttis yksinään aina tapella. Eikä se läheisyyskään ihan kamalaa aina oo.
Olen myöskin huomannut, että koska oon niin tyytyväinen mun elämään, mun ei tuu kauheesti tosissaan kohdattua ketään. Kavereitten kanssa käytän mun energian niihin ja niitten kanssa hauskanpitoon, etten varmasti edes huomais, jos vaikka tapaisinkin jonkun. Mähän olen toki ihminen joka ihastuu kaikkeen. Ja kaikkiin. Ominaisuus, joka on ehkä saattanu pilata joskus menneisyydessä jokusenkin hyvän ystävyyssuhteen. Ihastun tosiaan kaikkiin ihmisiin, eli siis niihin tyttöihinkin, vaikka pojista tässä onkin puhe. Ihastun, eli näen jotain ihailtavaa. Ja mä oon ihminen, joka näkee kaikissa jotain ihailtavaa. Tässä ei tosin oo mun puolelta mitään seksuaalista vibaa. Valitettavaa on ollu se, etten oo aina ihan ajoissa ymmärtäny, et parisuhde kai vaatis jotain muutakin, kun sen, että ihailee toisessa jotain ominaisuutta, ja että se toinen ajattelee olevansa kiinnostunu susta. Vaikka voihan silläkin päästä joskus aika pitkälle.
Kyllä, olen kokeilli nettideittailua. Jostain syystä siellä taas en ihastu keneenkään. Mulla on ollu useemmankin kerran profiili suomi24:ssa, mut joka kerta päädyn poistamaan sen. Aluks se on aina jännää, kunnes ei ookaan: Oho, kaikennäkösiä tyyppejä sitä kirjotteleeki. Pitääköhän näille vastata? Miks täällä lukee paino? Jos on 170 senttinen ja painaa 85 kg, ni onks toi nyt sit lihava vai vaan lihaksikas? Vai jotain siltä väliltä? Harrastuksena kuntosali. Tarkottaakohan se ihan totista lihaskunnon kasvattamista vai sitä et käy siellä kerran vuodessa… Tykkää koirista. Ei. Ei osaa kirjottaa… huoh. Miks ton profiilina on auto? Ai ei kuvaa…no ei tuu kyllä vastaustakaan.
Tinderiäkin on tullu kokeiltua. Sekin oli huisin jännää aluks. Sivusto täynnä miehiä, joista valita. Noniin. Ihan söpö mut ei. Ei toikaan jotenki sytytä. Iso nenä. Liian pitkät hiukset. Liian lyhyet hiukset. Kalju. Vanha. Nuori. Väärän värinen paita. Kissaihminen. Hitto, toi olis ollu ihana, mut meni tässä refleksinä jo. Koiraihminen. Oudot silmät. Lapsia. Nainen profiilikuvassa. Pleieri.
Listaa olis voinu jatkaa loputtomiin. Ihmettelin itekin, miten pinnalliseks sitä muuttukaan, ku ihmisiä piti arvioida vaan kuvien perusteella. Tai miten sitä yhtäkkiä arvioi ihmisiä sellasten asioiden perusteella negatiivisesti, jotka ei todellisuudessa merkkaa yhtään. Toki jokunen match tuli myös. Mut mähän en voi kirjottaa eka. En tinderissä, enkä suomi24:ssa. Eihän mul oo ees mitään sanottavaa. Tai mitä, jos se vastaaki, ja onki joku ihan outo. Tai jos se ei vastaakaan? Jos joku kiva kirjottikin, ni tietty olin niin kiireinen pari viikkoa, et ei kerenny ees muistamaan mitään sovelluksia. Se nyt olis menny, että kerran pahottelee kiireitä parin viikon vastaamisajan jälkeen, mut ku se kävi toisen kerran, tajusin et nettitreffailu ei oo vaan nyt ehkä kuitenkaan mua varten. Vaikka eihän sitä tiiä, ehkä vielä joskus epätoivon hetkellä? Ja tulihan mun melkein joskus joku tavattuakin. Ei ihan, mutta melkein. Sehän kai lasketaan? Yritys hyvä kymmenen.
Summa summarum. Kyllä mä vielä joskus taas rakastun, siihen asti matka jatkuu onnellisesti. Sinkkuna. Äitinä. Sinkkuäitinä.
