Hikoilemattomat humanoidit

 

Kävin eilen myöhään illalla jumpassa. Liioittelematta voin sanoa, että paita oli aivan läpimärkä ja kropan alla oli ainakin lammikko, jos ei nyt järvi. Vieressäni oleva kaunis, blondi neitokainen näytti puolestaan siltä, kun voisi lähteä jumpan jälkeen suoraan terassikierrokselle. Yritin metsästää hänestä yhtä hikipisaraa tai täydellisen ponnarin alta eksynyttä hiussortuvaa, turhaan.

Olenkin aivan varma, että meidän tuiki tavallisten verkkareihin pukeutuvien jumppaajien joukossa liikkuu hikoilemattomia humanoideja. Sellaisia, joiden meikki pysyy täydellisenä kolmen spinning-tunnin jälkeen. Sillä eihän mikään muu voi selittää sitä, miksi jotkut näyttävät salilla siltä, kuin olisivat lähdössä yökerhoon, ja minä näytän siltä, kuin olisin juuri pudonnut vesisaaviin.

Minun naamani helottaa jumpan jälkeen vielä pari tuntia paloautonpunaisena, ja hikoilen niin paljon, että läpimärkätukka liimautuu kiinni päähän.  Vedenkestävä ripsivärikin kummallisesti katoaa ja rajauskynän jäljet ovat jossain kulmakarvojen kohdalla. Jumpan jälkeen minun on ihan turha kuvitella meneväni jonnekin ilman kunnollista tuokiota peilin ääressä.  

Mielessäni pyörii joskus ajatus, treenaavatko nämä täydellisissä, trendikkäissä vinolettikampauksissaan täysillä vai onko treenin tarkoituksena (ainakin osittain) tuoda naamaa näytille. Liikaa ei saa siis huhkia, jotta ulkonäkö kärsii. Tai ehkä  treenaan itse vain  niin kovaa, tai sitten minulla on poikkeuksellisen huonot geenit.

Mikä merkitys teidän mielestä on ulkonäöllä kuntosalilla? Paljonko satsaatte siihen? Joskus kieltämättä yritän itsekin kohennella meikkiä ennen jumppaa. Useimmiten en kuitenkaan ehdi välittää siitä, onko tukka askelkyykkyä tehdessä ojennuksessa vai ei.