Konseptituntien ihanuus ja kurjuus
Ajattelin tänään kirjoittaa aiheesta, jota olen pohtinut jo pitkään. Nimittäin konseptitunneista. Toisaalta liputan niiden puolesta, toisaalta en. Konseptitunneilla tarkoitan konseptoitua ja tavaramerkittyä liikuntatuntia, esim. Bodypumpia, joissa ohjelma on sama kaikilla tunneilla. 
Muistatko millaista oli treenata, kun ei ollut pumppia?
Muistan aikoja, jolloin konseptitunteja ei vielä ollut laajemmin lanseerattu. Tuolloin ohjaajan persoona vaikutti suuresti tunnin sisältöön. Vaikka tunti saattoi olla sama muutaman viikon, tunti kulki silti jokainen kerta omissa urissaan, vaihtelua sai joka viikko, eikä yksikään tunti ollut täysin samanlainen.
Konseptituntien huono puoli onkin, että niiden nimenomaan pitää olla samanlaisia. Esim. olen kuullut, että jotkut konseptituntien lanseeraajat pyrkivät jopa ohjaamaan, mitä sanavarastoa tulisi käyttää. Onneksi suurin osa ohjaajista kuitenkin pistää oman persoonansa likoon ja tekee tunnista ainutlaatuisen.
Konseptituntien suurin synti on se, että ne tylsistyttävät. Jo kuukauden jälkeen saman askelsarjan tai saman musiikin, joka vielä useimmiten esim. LesMills -tunneilla on kierrätetty lajista toiseen (ei enää E-typeä, kiitos) alkaa haukotuttaa. Inspiraatio katoaa. Samoin yllätyksellisyys.
Ohjaajan kannalta konseptituntien ohjaaminen voi olla joko siunaus tai kirous. Tiedän tapauksia, joissa on kyllästytty siihen, ettei oma luovuus pääse esille, koska liikkeitä ja sarjoja ei saa keksiä itse. Toisaalta joskus väsyneenä voi olla helpotus, ettei tarvitse pohtia musiikkivalintoja tai miettiä sopivaa askelkuviokombinaatiota. Ja pakko myöntää, että usein konseptituntien takana on sellainen arsenaali alan tekijöitä, että ne vain yksinkertaisesti ovat hyviä ja toimivia.
Konseptituntien parhaana puolena liikkujana pidän sitä, että tietää mitä tulemaan pitää. Jos menen Bodybalance-tunnille, menen nimenomaan Bodybalance-tunnille. That’s it. Voin laulaa mukana Bodypumpin alkutunnarissa, koska olen kuullut sen jo niin monta kertaa, tai olla takuuvarma, että Bodycombatin jälkeen pakarat ovat kipeinä ja saan tunnista itselleni hyvän treenin.
Periaatteessa treenaan siis tutussa ja turvallisessa treenikuplassa, mikä no, toisaalta on, kind of booring. Asian kääntöpuoli on kuitenkin se, että suurimmalta osin en voi pettyä tuntiin, koska tiedän mitä siellä tehdään. Mutta toisaalta ainakin minulle on suuri helpotus, että useammalla spinning-tunnilla vielä kuulee ohjaajien omia musavalintoja ja core-tunnilla saa liikepankkiinsa uusia liikkeitä – eikä jauheta samaa vatsarutistusta kolmea kuukautta putkeen.
Oli konseptitunti sitten kuinka tarkkaan määritelty tahansa, se on kuitenkin ehkä lopulta kuitenkin se ohjaajan vire, joka tässä asiassa ratkaisee sen, onko tunti elämys, pettymys vai peruskauraa. Hyvä ohjaaja saa tylsästäkin step-tunnista kiinnostavan, kun taas huonosti suunniteltu jumppatunti saa vilkuilemaan kelloa viiden minuutin välein.
Tällä hetkellä konseptitunnit maistuvatkin. Lieneekö syynä siihen uudet LesMills ohjelmat, jotka vastikään lanseerattiin. Katsotaan taas kahden kuukauden päästä, mitkä ajatukset ovat tuolloin.
Mitä mieltä sinä olet konseptitunneista?