Kun hyvinvoinnista tuli pahoinvointia

Pikkasen enemmän, muutama kilo vielä, pohtii jo alle normaalipainon laihtunut nainen. Kuntosalilla nuori tyttö rehkii kaksi-kolme jumppaa peräjälkeen – joka päivä. Karppaukseen hurahtanut kolmikymppinen nainen ei enää voi nauttia sosiaalisista tilanteista ja on lakannut käymästä ulkona, koska pelkää, että yksi pulla tuhoaa kaiken. Tuttuja tarinoita, joissa alunperin hyväksi tarkoitettu asia: laihdutus, ruokavalion muutos, treenaaminen tai muu terveysintoilu kääntyykin ihmistä vastaan. 

Hyvinvoinnista tulee pahoinvointia kun mennään yli terveen järjen. Silloin kun jokin asia saa pakkomielteiset piirteet, ja elämän sisältö rakentuu vain tämän yhden asian ja sen miettimisen  ja suunnittelemisen ympärille. Silloin kun tulee huono omatunto jos lipsuu omasta hienosta suunnitelmastaan ja rankaisee itseään vielä pahemmalla kuurilla, kielloilla tai pakkoliikkumisella.

Olen kuullut tarinoita ihmisistä, jotka käyvät salilla sekä aamulla että illalla ja lenkillä siinä välissä.   Olen lukenut ihmisistä,  joille terveellisestä syömisestä on tullut pakonomaista ja viikon ruokavalio on koostunut pelkistä kasviksista ja rasvattomasta raejuustosta.  Olen nähnyt, kuinka joku ravaa hampaat irveessä ja pakonomaisesti juoksumatolla kaksi tuntia päivässä vain siksi, että on pakko, ei siksi, että se kivaa.

Toisaalta – joillekin meistä jumpassa käyminen kuusi kertaa viikossa on täysin normalia.  Ja toiset ovat tottuneet syömään pelkkää raakaravintoa eivätkä tee siitä suurta numeroa.  Missä siis menee normaalin terveellisyyden ja pakonomaisen terveysleikkien piirtämätön raja? Mistä tunnistaa, jos on liukumassa väärälle puolelle tai miten sivustaseuraajana auttaa sellaista, jonka terveysintoilu on selvästi mennyt jo yli?