Jos joku tulisi kävelisi kadulla vastaani ja kysyisi minulta, miksi minä liikun, vastaisin epäröimättä: ”siksi, että siitä tulee niin hyvä olo”. Tottakai liikun myös siksi, että näyttäisin hyvältä ja painoni pysyy aisoissa , mutta useimmiten liikkumaan tulee lähdettyä yksinkertaisesti sen vuoksi, että liikkuminen on niin ihanaa. Myönnän, että minä, jos kuka, olen jäänyt täysin koukkuun liikunnan endorfiineihin.

Onhan niitä päiviä, jolloin en jaksa, halua tai ei kiinnosta. Silloin minäkin haluan vain käpertyä peiton alle, syödä levyllisen Fazerin sinistä ja kulkea päivän yöpaidassa kiukutellen ja huonotuulisena. Mutta onneksi niitä on harvoin. Olen sen verran koukussa liikuntaan, että joskus suunnittelen jo edellisellä viikolla mille kaikille ryhmäliikuntatunneille aion mennä. Se pitävätkö suunnitelmat aina paikkaansa on toinen asia – liikun pitkälti päivän fiiliksen mukaan.

Mutta mikä siinä liikunnassa muka on niin ihanaa? Tulee hiki, nälkä ja askelkuviot sekoittavat pään. Salin suihkussa on ahdasta, kun 20 naista änkeää sinne yhtäaikaa, ja on paljon mukavampaa  maata sohvalla kuin punnertaa sataa punnerrusta kivikovalla lattialla.  Vai onko?

Parasta liikunnassa on pienet onnistumisen tunteet, joita kutsun flow-hetkiksi. Viime aikoina olen kokenut niitä paljon. Se voi olla se tunne, kuin on antanut kaikkensa lukkarin rankimmalla tunnilla ja istuu lopenuupuneena pukuhuoneessa itsensä voittaneena. Tai se voi iskeä spinning-tunnilla, jossa ohjaaja sammuttaa valot ja antaa vain laskevan auringon värjätä huoneen punertavaksi. Silloin koko muu maailma katoaa viereltäsi: on vain sinä, pyörä ja ylämäki. Pusket ja painat kuin viimeistä päivää.

Se voi myös tulla jooga-tunnilla, kun jokin asento on avannut kehostasi lukon ja jotkut tunteet, joita et tiennyt olevan olemassakaan,  iskevät päälle.  Myönnän, että olen pari kertaa joogatunnin loppurentoutuksessa melkein itkenyt, ehkä siksi, että juuri sillä tunnilla tajunut, kuinka kroppa on paras kaverini ja siitä pitää pitää huolta. Flow-hetki voi tulla myös tanssitunnilla, kun musiikki saa sinut unohtamaan estosi ja sen, ettet osaa liikkeitä oikein, ja irrottelet muista jumppareista piittaamatta. Tai kun kehonhallintatunnin loppurentoutus vie sinut japanilaiseen kirsikkapuutarhaan ja seesteisyyteen.

Se voi tulla myös ohjaajasta, joka sanoo jotain niin humoristista, että se piristää koko päiväsi. Tai siitä, kun katsot muita jumppaajia, ja näet liikunnan ilon paistavan heidän kasvoiltaan. Tai siitä kun menet yksin sunnuntai-aamuna salille ja saat tehdä oman treenisi rauhassa kaupungin herätessä elämään.

Mikä asia sitten päällimmäisenä liikunnassa on tavoitteena, toivon, että myös sinulla on omat flow-hetkesi, jotka saavat sinut nousemaan sohvalta kolmenkympin pakkasista huolimatta.

Liikunnan iloa!