20,000 Days on Earth + yksi ilta Amsterdamissa
Osallistuin tänä vuonna ensimmäistä kertaa ulkoilmaleffafestari Pluk de Nachtiin, joka järjestettiin 11. kertaa Amsterdamissa. Festivaali kiertää myös Utrechtissa, Arnhemissa ja Den Haagissa. Vaikka osallistuminen ei maksa mitään voi tapahtumaa tukea lahjoituksella. Vastineeksi saa istumapaikaksi rantatuolin. Viime vuonna Pluk de Nacht jäi välistä, mutta tänä vuonna mikään ei voinut pitää minua poissa, kun huomasin, että keskiviikkona esitettäisiin upouusi Nick Cave -dokkari 20,000 Days on Earth. Elokuva alkoi vasta kymmenen maissa, mutta meidän piti saapua paikalle jo seitsemän maissa, koska olimme varanneet tuolit etukäteen ja ne piti lunastaa ajoissa. Onneksi eilen oli kaunis ja lämmin ilta, joten odotteluaika meni mukavasti tuolissa löhöillessä ja ihmisiä tuijotellessa. Paikalla oli myös muutama ruokakoju, joten ruokailukin onnistui mukavasti samalla. Koska kyseessä oli ilmainen tapahtuma oli monilla ja myös minulla mukana omat juomat.
Lopulta ilta pimeni ja näytös alkoi. Kun katselin elokuvaa tähtitaivaan alla viinilasi kädessä tajusin, että tämä oli täydellinen paikka juuri tämän leffan katsomiselle. Illassa oli jotain todella maagista. Yleensä hollantilaiset hölisevät leffoissa, mutta nyt oli yllättävän hiljaista. Ilma oli tyyni ja elokuvakangas ja sen takaa näkyvä tähtitaivas olivat yhtä. Nick Cave on ollut itse käsikirjoittamassa tätä Iain Forsythin ja Jane Pollardin ohjaamaa elokuvaa. 20,000 Days on Earth oli mieletön yhdistelmä draamaa ja todellisuutta. Katsoja oli yhtäaikaa Caven pään sisällä ja sen ulkopuolella. Yhtenä hetkenä olit ihan iholla asti ja toisena tuntui, kuin olisi leijunut jossain hieman yläpuolella tai muuten etäämpänä. Elokuva esittelee sitä luovaa prosessia, minkä Cave yhdessä bändinsä kanssa käy läpi musiikkia tehdessään. Mukana nähdään Bad Seedsin jäseniä ja erityisesti soitinvelho ja säveltäjäkumppani Warren Ellis on myös vahvasti mukana. Caven uusin Push the Sky Away albumi on ollut todella kovassa soitossa siitä asti kun se julkaistiin vuoden 2013 alkupuolella. Levy paranee jokaisella kuuntelukerralla. Onneksi samaa musiikkia kuultiin myös tässä. Välillä piipahdettiin myös keikalla. Näin Caven livenä Heineken Music Hallissa viime vuoden lopulla. Mies oli kuin jeesus tai vähintään raivoisa saarnaaja ja sai fanit käden känteessä hurmoksiin. Hän kertoi dokumentissa siitä, mitä hänen omassa päässään noina hetkinä tapahtuu. Elokuva sivuaa myös Caven huuruista menneisyyttä jolloin jokainen päivä alkoi huumeannoksella jota seurasi kirkkovisiitti. Mielenkiintoisia olivat myös ne kohtaukset, joissa Cave ajelee autollaan ja pelkääjän paikalla ja takapenkillä vilahtaa tuttuja kasvoja. Kyytiläiset ilmestyvät kuin tyhjästä ja häviävät yhtä yllättäen. 20,000 Days on Earth on niin hieno kokonaisuus ettei sitä voi kutsua musiikkielokuvaksi tai dokumentiksi. Se ansaitsee enemmän kuin yhden luonnehdinnan ja erityisesti Caven fanit eivät voi sitä ohittaa.
Elokuvan loputtua raahustimme alueelta ulos muiden mukana. Portilla käteen työnnettiin lappu, jolla pystyi antamaan leffalle pisteitä. Siinä ei mitään poikkeavaa ollut, mutta sen jälkeen tapahtui jotain todella odottamatonta. Samantien kun äänestyslapun oli tiputtanut laatikkoon sai käteensä matkamuistoksi pikkuriikkisen Duvel-pullon. Näitä 18cl:n Duveleita on mainostettu paljon, mutta enpä todellakaan odottanut saavani sellaista haltuuni tuolla tavalla. Aikamoista markkinointia. Suomalainen minussa tosin huomasin miettivänsä sitä, kuinka tämäkään ei kotimaassani toimisi, ei sitten mitenkään.
Otin illasta muutamia kuvia ja kyllä, onnistuin spottaamaan taas yhden karvaturjakkeenkin, joka oli ensimmäistä kertaa vastassa portilla sen jälkeen se nähtiin leffakankaan edessä ja jopa vessajonossa. Festarikatti.
