Karvainen vieras
Kaikki jotka tuntevat minut tietävät, että rakastan kissoja. Tätä rakkautta on jatkunut 80-luvun alkupuolelta asti, vaikka ensimmäinen tuttavuus, Kati-kissa, taisikin räpätä pariinkin kertaan, kun tein siihen liian läheistä tuttavuutta. Äidin vanha Lasse-kissa taas suhtautui lapsiin rauhallisemmin. Se oli vanha ja viisas kissa, joka tiesi, että olisi voinut varmaan raapia minulta kaulavaltimon auki halutessaan, mutta tiesi myös sen, että siitä olisi vain tullut sanomista ja turhaa huutamista, joten sain retuuttaa vanhaa herraa rauhassa. Ensimmäisen oman kissan, Topin, sain kun menin ensimmäiselle luokalle. Kun Topi tapasi Lasse-kissan ensimmäistä kertaa sen vieraskoreus loppui välittömästi ja se yritti viedä pienen Topi-paran yhdeksän henkeä siltä seisomalta. Onneksi ehdimme väliin. Sen jälkeen karvahousuja onkin ollut sekava lauma, enimmillään yhdeksän, johon kyllä kuului parit pennut. Nyt katteja on Suomessa yhteensä viisi. Varsinaista omaa kissaa minulla ei ole ollut sen jälkeen kun muutin pois kotoa 90-luvun lopulla. Hirveä kissakuume sen sijaan tulee ja menee vaihtelevina aaltoina.
Siksi ei tarvinnutkaan miettiä pitkään, kun kaveri etsi kissallensa hoitopaikkaa pariksi erilliseksi viikoksi. Nyt tämä karvavieras on kylässä toista kertaa. Kuten näkyy kyseessä on erittäin kaunis yksilö ja hyvin kissamainen sellainen. Koska olen myös erittäin allerginen kissojen ystävä saa tämä turjake oleilla vapaasti vain keittiö-olohuoneessa ja vierashuoneessa. Makuuhuoneeseen ei ole pääsyä. Vaikka tilaa ei ole paljon niin siitä huolimatta käytin tänään kotiin tullessa aika pitkän tovin kissan etsimiseen. Sohvan takaahan se sitten lopulta löytyi. Mustaa kissa ei heti huomaakaan, mutta kaksi välkkyvää pyöreää valopalloa paljasti olinpaikan.
Kuten kuvista näkyy herra on kotiutunut ihan mukavasti, ja käymme aamuisin ja töistä tullesta pitkät tovit kuulumisten vaihtamiseen. Juttua riittää. Otus on varmasti kuitenkin enemmän kuin onnellinen päästessään omaan kotiin. Siellä sitä odottaa piha, kaverit ja tietysti rakkaat vanhemmat. Kissa vaikuttaa rauhalliselta ja hyvinvoivalta, mutta syliin se ei kuitenkaan tule. Se saattaa kuitenkin vaivihkaa hiipiä istumaan viereen tyynylle. Kissan hoito on toki rennompaa verrattuna koirien hoitamiseen, mutta ei kissaakaan voi heitteille jättää ja kotiin on hyvä tulla ajoissa ruokaa tarjoilemaan ja rapsutuksia antamaan. Vaikka kissa ei ollut täällä viimeksi kuin viikon tuntui koti yllättävän tyhjältä vierailun päätyttyä.
Kissakuume tosiaan koputtelee aika ajoin, mutta allergian takia ei voi kuitenkaan voi tehdä hätiköityjä päätöksiä. Vaikka tuleehan sitä aina välilä käytyä paikallisessa kissalaivassa paikan päällä tai ainakin heidän FB-sivullaan tutustumassa ”tarjontaan”. Kaikista järkevimmät ajatukset, joita ei usein tule, sanovat että elä ny herran isä soikoon hanki mitään kissaa. Helpompaa on ilman olla. Saa mennä ja tulla ja etpä ainakaan tukehdu karvoihin. Seuraavan asteen ajatukset taas sanovat, että josko sitä jossain vaiheessa olisi niin iso asunto että se kissakin sinne mahtuisi. Ja sitten on se kolmas aste eli ”kissa tänne heti ja sassiin!”. Aika näyttää kuinka käy.