Hengitä syvään ja ota lonkku
Joka päivä, kun lähden töistä kotiin ajattelen mielessäni, että tänään säilytän tyyneyteni. Pidin hermot kasassa, enkä kiihdy keskellä Amsterdamin iltapäiväruuhkaa. Kotimatka on lyhyt eikä riehuminen auta mitään. Näin päätän joka päivä ja joka päivä myös epäonnistun. Joko se on jatkuvalla toistolla pyörän kelloa rämpyttävä Etelä-Eurooppalainen turisti, suojatieltä ajotielle yllättäen hypähtävä amerikkalainen, vasemmalle ilman suuntamerkkiä kaartava amstedamilaispyöräilijä tai sitten röyhkeä pakettiautokuski, joka melkein liiskaa minut tien poskeen. Tai sitten se olen minä, joka on vaipunut ajatuksiinsa eikä huomaa, että valot vaihtuivat juuri punaiseksi. Tänään homma meni näin. Alussa mainittu tyyneysmantra lausuttu, työpaikan ovi avattu ja yksi askel otettu niin eiköhän ohi kävelevä japanilaisturisti astu suoraan jalkapöytäni päälle. Eihän se tietty kovasti sattunut, kun tyttö painoi varmaan nelisenkymmentä kiloa, ja hänen jalkansakin oli varmaan kokoa 35, mutta jokunen kirosana tuli kuitenkin lausuttua, mutta vain mielessä. Eilen ei mennyt ihan yhtä vahvasti. Olin juuri ohittamassa miespuolista pyöräilijää kun hän päätti yllättäen kääntyä vasemmalle. Hermostuin aika lailla ja ennen kuin huomasinkaan huusin miespololle jotain mikä alkoi avuliaalla, mutta varsin lujaa lausutulla, ohjeella suuntamerkin näyttämisen tärkeydestä, mutta päättyi sanaan ”a-hole”. Tämä käytösmalli varmasti etenee luonnollisia käyriä ja ennen kuin huomaankaan olen se, joka potkii autojen kylkiä pyörän selästä käsin ja toivoo isoon ääneen lähimmäiselle jotain inhottavaa tautia. Niin, suosituimmat hollantilaiskiroilut tosiaan toivottavat törttöilevälle kanssaihmiselle jotain ikävää tautia. Sukupuolitaudit ovat erityisessä suosiossa tässä yhteydessä. Hollantilaiskiroilusta on muuten oma Wikipedia-sivunsakin.
En ole päässyt viimeiseen kuukauteen joogaan enkä lenkillekään pariin viikkoon johtuen matkailusta ja lisäksi superärsyttävästä yskästä, joka on vaivannut jo kolmisen viikkoa. Jos pelkkä hengittäminen laukaisee keuhkoista asti irtoavan megayskän ei syvähengitys taida onnistua. Jotain täytyy kuitenkin tehdä tyyneydentilan saavuttamiseksi ja kuten kuvasta näkyy, hätä keinot keksii. Tämä Suomentuliainen saapui meille kissavahdinpalkkiona. En ole mikään suuri lonkeronystävä, mutta kyllähän se näin ulkosuomalaisena tiettyjä nostalgiafiiliksiä herättää. Tai ehkä se on vain sokerihumala. Huomatkaa supertyylikäs teräksinen nörttipilli. 