Leffassa: Tracks
Näin Tracksin jo kesällä, mutta olen unohtanut kirjoittaa siitä. Nyt se on siellä Suomessakin ollut teatterissa jo jonkin tovin, joten myöhässä ollaan kaikessa suhteessa. Elokuva oli kuitenkin sen verran hyvä, että pakko nämä myöhäiset hehkutukset on kuitenkin kirjoittaa. En tiennyt Tracksista etukäteen mitään kesällä kun sitä katsomaan menin. Halusin lähinnä nähdä jotain, joka veisi ajatukset pois kurjasta työpäivästä. Näin ne elokuvat kuuluisikin nähdä. Tai no, ei siellä taustalla ole pakko sitä paskaa työpäivää olla, mutta mitä vähemmän etukäteen tietää sen parempi. Paitsi jos kyseessä on ranskalainen gorno-kauhu, mutta se onkin ihan toinen juttu.
Tracks perustuu Robyn Davidsonin omakohtaisista kokemuksista kertovaan samannimiseen kirjaan. Mia Wasikowska esittää huikean pääroolin parikymppisenä Robynina joka haluaa matkustaa 2700 kilometriä Australian aavikolla itse kouluttamiensa kameleiden ja koiransa kanssa. Häntä suorastaan inhotti ajatus muista ihmisistä. Projekti ei kuitenkaan onnistu ilmaiseksi ja täysin ilman apua, joten lopulta Robyn joutuu hyväksymään, että National Geographicin toimittaja Rick (ihanan outo Adam Driver) taltioi matkaa pitstoppien muodossa.
Elokuva totta tosiaan vei minut pois arkisista ajatuksista. Olin alussa hieman huolissani siitä, että paikkani teatterissa oli vanhempien hollantilaisrouvien välissä. Heillä kun on yleensä tarvetta analysoida tapahtumia jo salissa. Sitten tapahtui jotain harvinaislaatuista, jotain mitä en ole todistanut aiemmin.Elokuva vei meidät kaikki mennessään halki paahtavan aavikon, eikä kukaan puhua pukahtanut. Ainoa ääni oli kollektiivinen nauru ja nyyhkintä elokuvan edetessä.
Olen nähnyt John Curranin tuotannosta aiemmin Kirjavan hunnun (The Painted Veil, 2006). Pidin tästä surullisen traagisesta rakkaustarinasta kovasti. Vaikka tarinat ovat hyvin erilaiset oli myös Kirjavan hunnun parasta antia se, että se vei minut jonnekin missä en ole koskaan käynyt.Silloin tapahtumat tosin sijoittuvat Kiinaan ja koleraepidemian keskelle. Ei se elämä siellä aavikollakaan aina helppoa ole. Mutta voi mikä matka. Kyllä siinä itselläkin teki tiukkaa penkissä, kun Robyn kohtasi monenlaisia esteitä reissunsa aikana, niin henkisiä kuin fyysisiä. Lopulta kasvoilla kuitenkin valuivat onnenkyyneleet niin kankaalla kuin katsomossakin. Tracks tuo täydellisen todellisuuden paon talven kylmästä ja viimasta, joten jos et ole sitä vielä nähnyt niin mene!