Kannibaaleja ja lihansyöjäviruksia à la Eli Roth

Kuten tuossa jo ensimmäisessä postauksessa mainitsin, rakastan kauhuelokuvia. Luin 2000-luvun alussa listaa ”kauheimmista kauhuelokuvista” ja Cannibal Holocaust mainittiin lukuisia kertoja. Ensireaktio oli tietenkin kiinnostus, jota seurasi hetkellinen järkireaktio ”ei”, jota taas seurasi uusi kiinnostus. Näin se on mennyt jo lapsesta saakka, ensin ei uskalla, sitten kiinnostaa ja lopulta vain pelottaa. Lopulta sain elokuvan käsiini ja paha mielihän siitä tuli. Elokuva oli hyvin graafinen ja ahdistava, mutta suurimman pahan mielen aiheutti eläimiin kohdistuva julmuus ja kidutus. Hyi. Kaikkeen muuhun sitä oikeastaan olikin varautunut. Eläimien kiduttamisia ei voi millään tavalla selitellä oikeutetuksi, mutta ne toivat Cannibal Holocaustiin sen yllätyksellisyyden, jonka takia se on edelleen yksi hirveimmistä elokuvista mitä olen nähnyt. Pahimmat kauhuelokuvat ovat sellaisia joiden kohdalla olen etukäteen ohimennen ajatellut, mikä voisi olla kauheinta mitä on luvassa ja sitten matto vedetäänkin jalkojen alta jo alkumetreillä. Järkyttävin esimerkki on ehdottomasti Pascal Laugierin Marttyyrit (Martyrs), josta voisin edelleen jauhaa tuntikausia, vaikka elokuvan näkemisestä on kulunut aikaa jo viisi vuotta.

Cannibal Holocaust palasi mieleen tällä viikolla, kun huomasin Toronton elokuvajuhliin olennaisesta kuuluvan ”Midnigt Madness” -osion mainostavan Eli Rothin The Green Infernoa. Ylläoleva promokuva näytti kummasti tutulta ja kyllä, elokuva kertoo opiskelija-aktivistiporukasta, joka matkustaa Amazonille auttaakseen siellä asuvaa alkuasukasheimoa, mutta homma ei sitten menekään kuin Strömsössä. Ei tämä mikään re-make kuitenkaan ole, vaan ennemminkin kunnianosoitus. En onnistunut löytämään edes traileria The Green Infernosta, mikä vain lisäsi elokuvaan kohdistuvaa odotusta. Lisäksi Roth on maininnut inspiraatiolähteikseen italokannibaalielokuvien lisäksi Werner Herzogin ja Terrence Malickin ja heidän tapansa ikuistaa kauniita ja jylhiä maisemia. 

Eli Roth on ohjannut vain muutaman pitkän elokuvan (Cabin Fever, Hostel 1-2), mutta on lisäksi ollut tuottamassa useita muita  (mm. The Last Exorcism, Aftershock). Hänen esikoispitkänsä Cabin Fever on yksi kauhuelokuvasuosikeistani. Senkin  ensiesitys oli aikanaan Midnight Madness -osiossa. Siinä joukko nuoria menee viikonlopuksi mökille (ah, miten originaalia), tapaa paikallisia juntteja joiden kanssa joutuu ongelmiin (mistä se tämän käänteen keksi), ja joutuu tekemisiin, minkäs muunkaan kuin, superärhäkän lihansyöjäviruksen kanssa. Kaikesta edellä mainitusta huolimatta leffa on varsin raikas poikkeus. Ensinnäkin, tuo opiskelijaporukka on käsikirjoitettu siedettävän oloiseksi, he eivät yritä esittää 10 vuotta nuorempia kuin ovat ja sille porukan äälilölle on käsikirjoitettu juuri sopivan kuivaa huumoria, kuten vastaus siihen, miksi varastaa Snickers-patukka kyläkaupasta: Nougat. Heidän lisäksi tarinaan on ympätty iso liuta mahtavia junttihahmoja prinssitukkaisesta pikkupojasta, jatkuvia bileitä etsivään polkupyöräpoliiisiin asti. The Cabin Feverissä on myös hykerryttäviä muille kauhurainoilla kumartavia hauskoja kohtauksia ja huumori muutenkin juuri sopivan ronskia ja yliampuvaa. Ja lihansyöjävirus aiheuttaa juuri niin visvaista tuhoa, kuin kuvitella voi. En millään malttaisi odottaa The Green Infernoa, vaikka todennäköistä on se, ettei leffa ihan heti tänne asti ehdi. Sitä odotellessa voikin tutustua vanhempiin kannibaaliklassikoihin kuten vaikka Cannibal Holocaustia pari vuotta uudempaan Cannibal Feroxiin.