Her on kaunista lähi-sci-fiä
Kun nettideittailun suosio kasvoi 2000-luvun taitteessa olivat sähköposti- ja muut etäsuhteet tapetilla. Yhtenä pelkona näissä oli se, että mitä pidempään henkilökohtaista tapaamista panttaa sitä suuremmalla todennäköisyydellä kuva toisesta saattaa vääristyä, koska omalla mielikuvitukselle jää paljon tilaa ja toisesta voi helposti luoda sellaisen ”unelmien kumppanin” kuin haluaa. Sähköposteja ja tekstiviestejä voi tulkita haluamallaan tavalla ja kun lopulta oikea tapaaminen järjestyy voi illuusio särkyä kovinkin nopeasti. Spike Jonzen Her-elokuvan päähenkilön ei tarvitse pelätä sitä, mitä seuraa, jos hän kohtaisi ihastuksensa kohteen, sillä Samantha on käyttöjärjestelmä.
Her kertoo Theodoresta (Joaquin Phoenix), joka elää lähitulevaisuudessa maailmassa, jossa ihmisten keskinäinen kommunikaatio on vähentynyt entisestään. Kaikki kulkevat napit korvassa omissa oloissaan, joko sähköpostia kuunnellen tai ventovieraille chattaillen. Theodore näkee mainoksen uudesta käyttöjärjestelmästä, joka lupaa laittaa ihmisten tietokoneasiat entistä parempaan malliin, koska sen tarjoama keinoäly on oppivaa sorttia. Näin Theodoren elämään astuu Samanthaksi itseään kutsuva käyttöjärjestelmä (Scarlet Johannssonin ääni), joka on koodattu niin hyvin, että mies ihastuu naiseen alta aikayksikön. Mutta mitä tapahtuu, kun ihastuksen kohde on ohjelma, tai onko sillä edes väliä mihin sitä ihastuu ja eroaako tällainen suhde edes tavallisesta etäsuhteesta, jossa oikea tapaaminen ei ole mahdollista? Tai mitä erinäiset ihmiset suhteiltaan edes haluavat?
Elokuva sijoittuu vuoteen 2025 ja lähitulevaisuudelta elokuvan maailma tuntuukin. Tapahtumapaikka on Los Angeles, mutta kaikista futuristisimmat kohtaukset on kuvattu Pudongin kaupunginosassa Shanghaissa. Nämä maisemat ja yleinen alakulo ja irrallisuuden tunne, mikä elokuvassa välillä velloi, tuo mieleen Lost in Translationin. Eikä tunnetta tietenkään vähennä Scarlet Johanssonin äänen kuuleminen.
Her on onnistunut monellakin tapaa. Se on juuri oikealla tavalla hassutteleva, koskettava ja söpö. Erikoisihastuksen kiljahdukset saa elokuvan musiikki, jonka takana on kaks lempibändiäni Arcade Fire ja Yeah Yeah Yeahs. Jälkimmäisen nokkanainen (mikä sana!) Karen O on jopa ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi biisistään ”The Moon Song”. Peukut pystyyn!
Tärkeintä tällaisten elokuvien onnistumisen kannalta on roolitus ja tässä se on mennyt nappiin. Joaquin Phoenixin ja Scarlet Johanssonin kemiat pelaavat saumattomasti yhteen, vaikka toisesta kuullaan vain ääni. Phoenix onnistuu uusimaan nahkansa tässä roolissa täydellisesti, jopa niin hyvin että elokuvan loputtua pidin maailman luonnollisimpana asiana sitä, että hän esittää sympaattista mutta kovin tavallista miestä, joka etsii rakkautta ja hyväksyntää. Meni hetki kunnes tajusin, että ainakin minulle tämä on ensimmäinen Phoenixin esittämä hahmo, joka on aidosti miellyttävä. Viimeksi näin hänet Paul Thomas Andersonin Masterissa ja tuo miellyttävä on se viimeinen adjektiivi mikä hahmosta tulee mieleen.
Olin odottanut Her:in näkemistä paljon eikä se pettänyt odotuksia. Päinvastoin, se nousee suoraan yhdeksi suosikeistani romanttisten elokuvien listalla, vaikka se on paljon muutakin kuin yhden lajityypin elokuva.