Oodi arthouse-teatterin kassalle

spike-jonze-her-joaquin-phoenix.jpg

Riensin suoraan töistä kohti elokuvateatteri Kriterionia, joka sijaitsee työpaikasta katsottuna tois pual jokke, eli Amstelin itäpuolella. Kassalla aloin kaivamaan lompakosta rakasta Cineville-kantiskorttiani, jota ei löytynyt sitten millään.  Minulla on kaikki yleensä enemmän ja vähemmän hukassa, joten yritin olla hermostumatta. Levitin kuitenkin koko lompakkoni sisällön tyttönimellä varustetusta Finskin kortista sairausvakuutuskorttiin tiskille todetakseni, ettei kantiskortti ollut mukana. Takanani jonottavat mummot alkoivat tässä vaiheessa puhista jo siihen malliin, että ilmoitin kassalle ostavani kaksi lippua yhden 12 Years a Slaveen ja toisen Her:in. Kassa katsoi minua hölmistyneenä ja sanoi ”Sehän maksaa saman verran kuin yhden kuukauden kuukausimaksu!”. Ilmoitin tulleeni katsomaan kaksi elokuvaa ja sen etten näe muutakaan vaihtoehtoa. ”No, sitten laitan ne sulle opiskelija-alennukselle, säästät siinä kolme euroa”, vastasi poika. Voin toki olla väärässä, mutta pidän hyvin epätodennäköisenä tilannetta, jossa kaupallisen teatterin kassa yrittäisi estää minua ostamasta lippuja, jos ilmoittaisin jättäneeni kantiskortin kotiin. Kriterionin kassaa taas suorastaa hävetti ottaa minulta täysi hinta lipuista. Yritin hänelle vakuutella, että asia on täysin kunnossa ja kuinka käytän korttia muutenkin niin paljon, ettei talous kaadu, vaikka joutuisinkin joskus ostaa lipun erikseen. 

12 Years a Slaven näytös alkoi jo klo 16.30. Tuollaiset alkuillan näytökset tuntuvat ihanalta arkipäivän luksukselta erityisesti siksi, että yleensä olen tuohon aikaan töissä ja toiseksi näytökset ovat melkein tyhjiä. Ainoa huono puoli illan tuplanäytöksessä oli se, etten ollut tarkistanut elokuvien kestoja ja huomasin kauhukseni ensimmäisen elokuvan kohdalla, että lopputekstejä ei ollut vielä edes odotettavissa kun seuraavan elokuvan alkutekstit olivat alkamassa jo muutaman minuutin kuluttua. Jouduin lähtemään 12 Years a Slavesta muutaman minuutin etuajassa pois. Hipsin pala kurkussa viereiseen saliin, jossa pitikin sitten vaihtaa taajuus välittömästi orjakaupan kauhuista kohti tekoälyn täyteistä tulevaisuutta. Tunnen itseni tänään todella onnekkaaksi kun sain katsoa peräkkäin kaksi todella erilaista, mutta helvetin hienoa elokuvaa.   

Kovasti aina puhutaan, että tässä kaupungissa saa osakseen huonoa asiakaspalvelua ja olen itsekin siitä avautunut moneen otteeseen, mutta tämä kassalla tapahtunut kohtaaminen oli niin piristävä, että piti jakaa se. Tilanne olisi tosin voinut loppua toisinkin, jos poika olisi oikeasti kieltäytynyt myymästä lippuja minulle.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *