Päivä Francesin ja Marcellon seurassa
Olen tässä jo muutaman kuukauden suunnitellut meneväni katsomaan Noah Baumbachin Frances Ha’n, kunnes sitten koitti päivä jona huomasin, että elokuvateatteri Het Ketelhuis ilmoitti enää yhden esityspäivän elokuvalle esitettyään sitä 14 viikkoa putkeen. Se päivä oli sunnuntai 22.9. klo 10.45. Näin saatiin aamupäiväaktiviteettia tällekin päivälle. Ihan mielelläänhän sitä olisi jäänyt loisimaan sänkyyn, etenkin kun katsoin Breaking Bad -sarjaa pikkutunneille asti, mutta ei auttanut. Elokuvafestivaalien markettinäytöksiä lukuun ottamatta, en ole koskaan ollut näin aikaisin teatterissa. Yhteensä meitä oli siellä kymmenkunta. 
Leffa toi kovasti mieleen Lena Dunhamin Girlsin, mutta mikään kopio tämä ei todellakaan ole. Luin ohjaaja-käsikirjoittaja Baumbachin ja leffassa nimiroolia esittäneen ja toisena käsikirjoittajana olleen Greta Gerwigin haastettelun, jossa he kertoivat ettei Girls ollut vielä tullut edes ulos siinä vaiheessa kun Frances Ha’ta tehtiin. Tokihan molemmista löytyy reilu parikymppinen päähenkilö, joka etsii itseään ja paikkaansa ja jolla intiimein suhde parhaan tyttökaverinsa kanssa. Samaa on myös se, että hahmot vaikuttavat aidoilta, hieman outoine tapoineen ja juttuineen eikä kukaan näytä bimbolta ja vitsit ovat hauskoja. Toisin kuin Girls Frances Ha ei kuitenkaan etene sairauskertomukseksi vaan elokuva kertoo enemmän niistä unelmista ja haaveista mitä kaikilla on ja siitä mihin asti tai millä tavoin niitä kannattaa tavoitella. Hauska yksityiskohta on myös se, että Adam Driver esittää molemmissa suht samantyyppistä oudohkoa kiinnostavaa kundia. Parasta koko elokuvassa oli Greta Gerwigin huikea roolisuoritus. Hän loi Francesista aidon, liikuttavan ja välillä aivan raivostuttavan tyypin, jota olisi kuitenkin tehnyt mieli ottaa kädestä ja sanoa, että kaikki menee vielä hyvin, olet ihana. Tarinasta eteni reippaasti ja musiikkivalinnoista leffa saa täydet pisteet. Frances Ha oli kaikin puolin loistava alku päivälle.
Elokuvan jälkeen menimme ”aamu”kahville Het Ketelhuisin vieressä olevaan Espressofabriekiin. Olen käynyt siellä vasta pari kertaa, mutta kahvi on ollut loistavaa, kuten oli tänäänkin. Ei mitään liukuhihnatouhua vaan rakkaudesta kahviin. Myös kaveriksi otettu pähkinämuffinssi oli suussa sulava. Jos liikutte Westergasfabriekin alueella ja kahvihammasta kolottaa niin tuonne ja mars! Ei tosin sovi liikaa suositella, sillä parasta paikassa oli se, että siellä oli todella rauhallista.
Kahvin ääreltä matka jatkui yhteen lempipaikoistani, elokuvamuseo eye’hin, sillä sieltä löytyi toinen aktiviteetti, johon tässä on pitänyt mennä jo muutama kuukausi, viimeistä päivää aukioleva Federico Fellini -näyttely. Mikä siinä on, että museoihin täytyy mennä sinä viimeisenä päivänä? Mutta hyvä että tuli mentyä, sillä näyttely oli upea. Lukuisat elokuvaklipit vyöryivät päälle jo heti sisäänkäynnin kohdalla. Esillä oli myös pienempiä haastatteluklippejä ja satoja valokuvia. Kuten myös kunnon kattaus hieman kummallisempaa kamaa kuten fanien ohjaajalle lähettämiä valokuvia, sekä Anita Ekbergille omistettu seinä, joka oli täynnä lehtien kansikuvia tuosta vaaleasta kaunottaresta. Isossa roolissa olivat myös Fellinin piirtämät visiot omista unistaan. Vietimme tässä mahtavassa maailmassa muutaman tunnin. Seuraavaksi onkin sitten pakko tutkia Amazonin verkkokaupan Fellini Blu-ray-tarjontaa. La Stradankin olen tainnut katsoa viimeksi VHS-kasetilta.
http://www.youtube.com/watch?v=siJMhKBqaP8
Fellini näyttely toi myös hyvän muistutuksen siitä, kuinka upean komea mies tuo Marcello Mastroianni olikaan. Huh. Eli todellakin sinne verkkokauppaan ja pian.