Telkkarissa: The Walking Dead
Kaksi kysymystä tuli tässä tänään mieleen. Miksi et kirjoita sitä sun blogia, vaikka se on mukavaa puuhaa ja pitäisikö sun edes joskus valita aiheeksi nuo otsikossakin mainitut zombit? Nyt tässä sitten tulee kaksi kärpästä yhdellä visvaisella elävän kuolleen läimäisyllä. The Walking Dead -sarjan viides tuotantokausi alkoi viime viikolla. Zombie-teema on ollut tämän kauhufanin sydäntä lähellä jo pidemmän aikaa, joten odotukset olivat kovat silloin kun sarja vuonna 2010 alkoi. Yleistunnelma on ahdistava ja juonenkäänteet välillä jopa lamaannuttavan synkkiä. Juoni perustuu suurimmaksi osaksi toimintaan ja vaikka mukana on muutakin kuin zombien mätkimistä katsoisin tämän kuuluvan ainakin itselleni kertakäyttöviihde-kategoriaan. Varsin tasokasta sellaista kuitenkin, mutta kertakäyttökamaksi se joutaa siksi, että sarjassa on todella paljon säikyttelyelementtejä, jotka eivät toisella katsomiskerralla toimi. En pidä tätä millään tavalla negatiivisena, vaikka joillekin kyseinen termi negatiivisesti kalahtaakin. Kertakäyttöviihdettä on hyväkin olla. Lisäksi nykypäivänä tarjonta on sen verran laajaa, ettei sitä olisi aikaakaan katsoa sarjoja moneen otteeseen. Paitsi jos ne ovat todella hyviä (lue: Sopranos, Breaking Bad ja Wire). Nyt oli kuitenkin puhe The Walking Deadista.
The Walking Deadin lähtöasetelma ei ole millään muotoa erikoinen kyseisen lajityypin sarjalle. Poliisipäällikkö Rick Grimes herää sairaalasta. Nopeasti käy ilmi, että sillä aikaa kun mies ollut koomassa on maailma sellaisena kuin Rick on sen tuntenut, lakannut olemasta. Ihmiskunta on yhden askeleen päässä täystuholta zombie-epidemian takia. Rick lähtee etsimään perhettään, vaikkei edes tiedä, ovatko he elossa. Zombiet ovat tälläkin kertaa visvaisia ihmislihaa himoavia örisijöitä. Ja ihmiset yrittävät selviytyä. Kiinnostavinta sarjassa on ryhmädynamiikka sekä se, mitä yksilölle tapahtuu ahdistavassa, tai mahdottomassa tilanteessa. Alussa on selvää, ketkä ovat ns. hyviksiä ja pahiksia, mutta tämä muuttuu sarjan edetessä, kuten sekin mikä on pahiksen määritelmä. Jos kaikki toivo on menetetty, niin mitkä keinot ovat silloin sallittuja? Tai, miksi kukaan jaksaa edes yrittää selviytyä, kun missään ei näy helpotusta? Positiivista juonessa, etenkin kun on kyse amerikkalaisesta sarjasta, on se, että maailma ei ole mustavalkoinen, joten varsinaisia sankareita ei sarjassa ole. Aina kun päätät auttaa omiasi se kostautuu jollekin toiselle. Kun kehenkään ei voi luottaa ovat valinnat monesti sen mukaisia.
The Walking Deadissa on mielestäni ollut välillä ongelmia rytmin kanssa. Se on toki normaalia mille tahansa pitkälle sarjalle. Välillä on vain tuntunut siltä, että sarjaa vain halutaan pidentää, vaikkei juonta ole tarpeeksi. Sitten se tapahtuu. Tulee jakso, jonka jälkeen kestää taas pari keskinkertaista jaksoa helposti ja matka zombie-apokalypsissa jatkuu. Etenkin edellinen neloskausi oli hajanainen ja sisälsi toisaalta taas sarjan parhaimpia jaksoja, mutta myös niitä huonoimpia. Molemmat perustuivat melkeinpä pelkästään vuoropuheluihin. Nyt ollaan edetty viidennnelle tuotantokaudelle ja vaikka hahmoja on tullut ja mennyt on Rick edelleen mukana. Viikko sitten nähty ensimmäinen jakso oli kuin isku palleaan. Luulot pois heti ja kertaakista. Jatkoa seuraa tänään.