Zombeja ja flunssaa

Tämä päivä on mennyt kotona flunssan takia. Eilen töiden jälkeen olo oli hieman kumma ja kurkkua aristi. Aamulla aristus oli muuttunut kaktukseksi eikä tarvinnut kovin pitkään miettiä lähteäkö töihin vai ei. Pidän todella paljon kauhuelokuvista ja ne sopivat erityisen hyvin sairaspäiviin. Kun itsestä tuntuu pahalta, niin on kiva katsoa kun jostain toisesta tuntuu vielä pahemmalta. Saw-sarjan elokuvat ovat mielestäni aivan järkyttävää skeidaa, mutta muutama vuosi takaperin kun olin ollut viisaudenhammasleikkauksessa, suorastaan nautin Saw’n jatko-osan katsomista.

zombie-flesh-eaters1.jpgJoten mikä sopisikaan kuumeisen päivän ohjelmaksi paremmin kuin zombie-elokuvat?  Kun keksin tälle blogille nimen se antoi kimmokkeen tutustua vielä tarkemmin zombie-lajityypin elokuviin ja huomasin, että tässähän on useampikin merkkiteos katsomatta. Melkein jopa hävettää myöntää, että katsoin vasta tänään ensimmäistä kertaa Lucio Fulcin Zombien (tunnetaan myös mm. nimillä Zombie Flesh Eaters ja Zombie 2). Aivan mahtavaa viihdettä se totta tosiaan oli. Juoni oli ihanan kökkö ja epätasainen, mutta esimerkiksi musiikki oli kertakaikkisen mahtavaa. Elokuvan alussa miehittämätön laiva saapuu New Yorkiin satama-alueelle ja läski zombihan se siellä ainoana matkustajana on. Laivan omistaa Anna Bowlesin isä, jota ei laivasta kuitenkaan löydy. Anna, jota esittää Mia Farrow’n selvästi toistaitoisempi sisko Tisa Farrow, tutustuu Peter Westiin (Ian McCulloch), uteliaaseen reportteriin  ja kohta ollaankin Karibialla voodoo-meininkien ja zombeilujen ytimessä. Eihän tämän nyt missään määrin pelottava ollut mutta muutama vatsaa pyöräyttävä zombiemässäilykohtaus oli mukaan saatu. Parasta antia on kuitenkin erään sukellusretken tapahtumat. Ajoittaisesta kökköydestään huolimatta Zombie oli varsin viihdyttävä ja selvää klassikkokamaa. Elokuvan noin minuutin mittainen alkukohtaus sekä sitä seuraava teemabiisi vievät oikeaan tunnelmaan.

letsleepingcorpsescar.jpg

Päivän toinen zombie-elokuva oli The Living Dead at Manchester Morgue (Non si deve profanare il sonno dei morti), jota myös on siunattu kymmenillä eri nimillä. Tämäkään ei varsin pelottava ollut, mutta aineksia olisi ollut vaikka kuinka moneen B-luokan elokuvaan. Löytyi hipsterin näköinen päähenkilö, pelottavan näköinen pieni kylä, kaunista maaseutua, uhkaavaa teknologiaa, saatananpalvontaepäilyjä, huumeita, änkyräpoliisi ja toki niitä zombejakin. Vaikka näyttelijäntyö on tässäkin ajoittain ontuvaa on elokuvan pääparissa potentiaalia. Etenkin Ray Lovelockin (mikä nimi!) esittämä Gary on varsin charmantti tapaus ja hahmona kiinnostava. Cristina Galbón esittämä Edna taas keskittyi vahvasti damsel in distress -teemaa. The Living Dead… on hyvä esimerkki siitä, ettei aina tarvita varsinaista zombiearmeijaa vaan yksikin huojuva ja örisevä tapaus voi luoda karmeaa tunnelmaa. Kaiken kaikkiaan varsin viihdyttävä elokuva. 

screenshot-lrg-03 copy.png

Seuraavassa postauksessa voisinkin keskittyä blogin skumppaosuuteen ja raportoida viime viikonlopun Barcelonan-matkasta. Aurinko helli, ja kävimme muutamassa kerrassaan ihastuttavassa ravintolassa ja baarissa. Ensin tosin täytyy käydä valokuvat läpi.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *