Motivaatiota syyllistämisestä?
Voi pojat, blogimaailma kohisee kun Pauliina ihan hiukan sohaisi ampiaispesää. Ihan amatööritouhua lähteä ärsyttämään pienten lasten äitejä 😉
En tiedä mistä alkaa, koko soppa on aikamoinen vyyhti ja Pauliinalla taisi tulla vähän huomaamattaankin liian monta näkökulmaa yhteen postaukseen. Pakko tähän on silti minunkin tarttua, koska aihe koskettaa minua läheltä ja tiedän miten paljon vahinkoa tuollaiset julistukset voivat saada aikaan. Lähdetään nyt vaikka siitä, mihin on aina aiheesta riippumatta kiva tarttua kommenttibokseissa. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Paljon tuosta on totta, ehdottomasti, mutta sekin älähtää, joka pystyy asettumaan toisen ihmisen asemaan. Ne älähtää, jotka haluavat puolustaa niitä, joita kohtaan hyökätään. Ja hyökkäyshän se oli, vaikka ei ehkä tarkoituksellinen. Kuitenkin kun tekstistä riisuu ylimääräiset koristeet, karu viesti on tämä: jos olet läski, se on oma vikasi. Jos halutaan oikaista. Niin tuntui Pauliinakin tekevän.
Sitten ne näkökulmat. En oikein tiedä, mikä loppujen lopuksi oli se perimmäinen viesti, johon hän todella pyrki. Oliko kyse liikkumattomuudesta vai ruokavaliosta? Oliko kyse terveydestä ja hyvinvoinnista vai lihomisesta? Oliko kyse siitä, että jos jotain haluaa, sen voi saavuttaa? Vai että ei saa olla epäterveellinen läski? Oliko koko ydin sittenkin siinä, että omasta maailmankuvasta poikkeavaa näkemystä ei voida ymmärtää tai hyväksyä? Nämä kaikki tuntui tekstin innoittamana vilahtelevan kommenteissa, en oikein tiedä mihin itse tarttua.
Minä kuitenkin sanoisin aiheesta seuraavaa, koska postauksessa oli kyllä aavistus ideaakin, vaikka lopputuotos oli hivenen epäonnistunut, paitsi jos tavoite oli tosiaan tämä metakka: se on totta, että lapsi tai puoliso ei ole suoraan syy lihomiseen tai siihen johtaneisiin huonoihin valintoihin. Sen sijaan lapsiperhearki voi ja yleensä on syy siihen, miksi niitä voimavaroja omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen ei ole samassa mittakaavassa kuin ennen. Vielä aivan oma lukunsa ovat ne äidit ja isät, joilla ei ennestäänkään ole olemassa tottumusta hyviin ruokavalintoihin ja itselle sopivaa liikuntatapaa, vaan ne pitäisi opetella uudestaan. Uudenoppiminen ilman voimavaroja on mahdotonta.
Kukaan ei voi kiistää liikunnan tai tasapainoisen ruokavalion terveydellisiä hyötyjä, se on ihan selvää. Fakta on kuitenkin myös se, että henkistä hyvinvointia voi lisätä monella muullakin tavalla, mikä voi taas vaikuttaa myönteisesti fyysiseenkin jaksamiseen, etenkin kun puhutaan juuri siitä lapsiperhearjessa jaksamisesta. Vaikka hyvä fyysinen kunto varmasti myös lisää sitä jaksamista, se ei ole ainoa tekijä.
Vanhemmuus on heittämällä raskain rooli, mitä tiedän. Siihen ei ole koulutusta ja yksi ohje toimii jota kuinkin yhteen lapseen yhtenä päivänä. Se on jatkuvaa metatyöllä ylikuormittumista. Uupumus on helppoa, ehkä jopa ennemmin sääntö kuin poikkeus. Väsyneenä, saati uupuneena, oikeiden valintojen tekeminen on vaikeaa. Kun on päivän käynyt kaikenlaisia taisteluja sisäisesti ja päälle vielä lasten kanssa, ehkä vähän puolisonkin, on todella vaikea enää vastustaa niitä helppoja valintoja esimerkiksi siellä kaupassa. Uskon, että ihmisellä on rajallinen määrä tahdonvoimaa päivää kohden ja kun se loppuu se loppuu. Vanhemmat tietävät tämän erityisen hyvin. Valitse taistelusi, meidän lapsellisten motto.
Miksi toiset onnistuvat ja toiset eivät? Pauliinakin käytti esimerkkinä tuntemiaan äitejä, jotka kyllä pystyvät pitämään itsestään huolta fyysisesti. Nyt palaan hieman taaksepäin niihin voimavaroja lisäävien tekijöihin. Vanhempien aika on rajallinen. Kaikki lähtee siitä, onko molemmille vanhemmille pystytty edes järjestämään harrastusaikaa, se on usein järjestelykysymys, mutta palataan siihen vielä myöhemmin. Tämä on kuitenkin nyt tärkeää: kaikille liikunta ei ole mieluisin harrastus. Liikunta onkin jotain, mitä olisi pakko tehdä ja vaikka sen tietää olevan hyväksi kenelle tahansa, pakko ei enää riitä motivaatioksi. Liikunta ei enää lisääkään hyvinvointia, koska oma vapaa-aikakin on kulunut pakkoon ja ulkoa tulevien odotusten täyttämiseen. Liikunnasta tulee rasite ja energiasyöppö. Tiedän tämän omasta kokemuksesta. Vanhempikin tarvitsee vapaa-aikaa ja silloin kuuluu tehdä sitä mitä haluaa. Ne, jotka onnistuvat, ovat ensisijaisesti niitä, jotka todella haluavat liikkua ja se tuo heille iloa jo itsessään. Aikaa on helpompi järjestää, kun sitä haluaa.
Itse olen tilanteessa, jossa olen juuri selvinnyt uupumuksesta ja joka päivä täytyy tehdä valintoja sen mukaan, että en joudu enää samaan kuiluun. Olen liikkunut koko ikäni, mutta nyt olen tehnyt tietoisen päätöksen olla urheilematta. Hyötyliikunta on nyt ainoa liikunta. Nautin liikunnasta, mutta se ei täytä vapaa-ajan tarpeitani. Olen kotiäiti ja akateemikko. Kaipaan älyllisiä haasteita, muunkinlaisia kuin mitä jo vanhemmuus toki tuo tullessaan. Minulla on myös tulevaan työuraani liittyviä haaveita, joiden toteuttaminen edellyttää panostustani nyt. Kaikkeen ei riitä aika, joten olen priorisoinut harrastukseni. Lukeminen ja kirjoittaminen sekä opiskelu tuovat minulle tällä hetkellä niin paljon iloa ja voimavaroja, että käytän vapaa-aikani niihin silloin kun en ole täyden levon tarpeessa. Liikunnalle tulee vielä aika.
Tämän haluan myös sanoa muille asian kanssa painiskeleville: syyllistäminen ja syyllistyminen eivät johda mihinkään. Mieti, mitä sinä oikeasti haluat. Mikä on juuri sinulle juuri nyt tärkeää. Onko se liikunnan lisääminen? Terveellisemmän ruoan valmistaminen? Vai jotain ihan muuta? Mitä ikinä se onkaan, mieti seuraavaksi, mitä sen toteuttaminen konkreettisesti tarvitsee. Varusteet, aika, olosuhteet, tiedonhaku jne. Tuntuuko tavoite vielä mahdottomalta vai voisiko sen toteuttaa? Mikä estää toteuttamista? Voiko esteille tehdä jotain? Pidä mielessä myös se, että elämä on liikkuvaista, tilanteet muuttuvat ja sen myötä mahdollisuudet. Lapset kasvavat, ennen pitkää he pyyhkivät itse pyllynsä, keksivät itse itselleen tekemistä, joka ei automaattisesti vahingoita mitään tai ketään ja osaavat valita itselleen eri tilanteisiin sopivat vaatteet.
Sitten vielä pikkuvinkki, jonka moni olisi varmaan toivonut olevan Pauliinan tekstin ydin: aloita pienestä, etenkin jos kyse on sinulle uudesta asiasta. Jos haluat muuttaa ruokailutottumuksia, aloita pienistä helpoista asioista. Vaihda esimerkiksi valkoinen makaroni tummaan/täysjyvään. Tee muutos itsellesi niin helpoksi kuin voit, älä vaadi liikaa itseltäsi. Älä vertaa itseäsi muihin. Jokaisen voimavarat ovat yksilölliset. Jokaisen tilanne on omanlaisensa.
Tsemppiä siskot ja veljet!
– D