Mielenrauha tarvitsee tilaa

Kun kotimme ahtaus alkoi konkretisoitua toden teolla, aloin miettiä tilaa ylipäätään: mihin sitä tarvitaan, mikä sen todellisuudessa täyttää ja kuinka paljon sitä pitäisi olla. Nykyinen asumistrendi tuntuu olevan enemmän ja isommin. Olen miettinyt sitä sekä taloudellisesta että ekologisesta näkökulmasta. En halua maksaa ylimääräisistä neliöistä ja niiden ylläpidosta, jotta voisin säilyttää tavaraa, jota en tarvitse. En myöskään halua ylimääräistä tilaa alleviivatakseni jotenkin itseäni tai leimatakseni itseeni jonkin statuksen. En halua tilaa, jota en tarvitse.

Kun aloin silmäillä asuntotarjontaa, tilapohdintani näkökulma siirtyi pintaan: miltä uuden kotimme pitäisi näyttää? Samoihin aikoihin satuin törmäämään johonkin tekstiin, muistaakseni blogisellaiseen, jonka kirjoittajan olen aivan tyystin unohtanut, jossa nostettiin esiin remontoimisen epäekologisuus. On yksi asia remontoida rikkinäistä, mutta aivan eri asia remontoida toimivaa vain estetiikan nimissä. En halua ketään osoitella tai syyllistää silmän ilo -rempoista, mutta tajusin, että itse en halua tehdä sitä. En aikoinaan halunnut kihla- ja vihkisormuksista mitään tuhansien, edes satasien, sijoituksia, koska tunsin itseni: kyllästyn helposti ja muutan mieltäni vähän väliä. Minulla onkin kaksi settiä niitä. Toiset tosin olen tietenkin hukannut. Miksi siis remppaisin kotiani kasalla vaivaa ja rahaa saadakseni aikaan ilmeen, johon voisin kyllästyä muutamassa vuodessa? En halua ottaa sellaista vastuuta. Samasta syystä en haluaisi suunnitella ja rakentaa omaa taloa: en kestäisi kantaa sellaista mahdollisten huonojen valintojen taakkaa. Joten oivalsin, että jos pinnat vain olisivat siistit, niistä ei tulisi deal breakeria eikä remontin katalysaattoreita.

Oivalsin, että vaikka pidän kauniista asioista, en tarvitse kotiani varsinaisesti täyttämään jotain esteettistä tarvetta tai edes edustamaan jotain henkilökohtaista tyylimieltymystä. Vaikka vanhassa kodissa kaakelit ärsyttivät minua välillä sekopäisyyteen asti, ne eivät olleet lopulta kovinkaan iso ongelma. Lyhyen kodinetsintäprosessin aikana oivalsin, että minä etsin ensisijaisesti paikkaa, jossa on tilaa meidän elämälle perheenä ja myös yksilöinä. Ei liikaa tilaa, mutta ei missään nimessä liian vähänkään.

Nyt asetuttuamme sattumalta löytämäämme uuteen kotiin, ymmärrän tilantarpeeni kirkkaammin kuin koskaan ennen. Ensimmäisten päivien aikana huomasin keveän tunteen rinnassa, pitkään jatkunut henkinen puristava tunne oli poissa. En kuitenkaan kiinnittänyt siihen hirveästi huomiota, oletin sen liittyvän uuden kodin alkuhuumaan. Tänään kuitenkin tajusin, ettei kyse ole vain alkuhuumasta. Viime yönä tuli valvottua kuopuksen ”unikoulun” takia ja alkuviikkokin oli todella raskas, joten odotin tästä päivästä katastrofia. Luvassa oli vapaapäivä lasten kanssa kotona, ja olin varma, että hermoni eivät kestäisi yhtäkään nahistelua tai kiukkukohtausta. Täysin vastoin odotuksia, päivä oli rento ja mukava. Jaksoin ja maltoin touhuta lasten kanssa, olla heille läsnä aidosti, kantaa heidän kiukkujaan ja tehdä KAKSI ruokaa ilman kummempia oikoteitä. En muista milloin viimeksi tällaista olisi tapahtunut. Olo oli itsellä koko päivän hyvä je kevyt. Se johtui tilasta.

Vaikka tavaroita on vielä hiukan hujan hajan, osa odottaa vielä sijoituspaikkojaan ja puolet kalusteistakin ovat koristamassa vanhaa asuntoamme, epäjärjestys ei ahdista. Se ei ahdista, koska se on hallittua. Epäjärjestys ei ole syntynyt siitä, että tavaraa olisi liikaa tai ettei kaikelle olisi tilaa, vaan jostain ihan muusta. Sotkua ei synny samalla tavalla ja kodin ylläpito on helpompaa, kun kaikelle on (odotettavissa) järkevä paikka. Mitään ei ole tarvinnut ahtaa ja sulloa, kaikki asettuu ilmavasti paikoilleen. Sama ilmavuus ulottuu meihin ihmisiinkiin. En halunnut isoa taloa, jossa jokainen voisi kadota omiin siipiinsä, mutta täällä meillä on riittävästi hengitysilmaa, vaikka olisimme samassa tilassa. Kenenkään kyynärpäät eivät ole toisen suussa riitelevät sisarukset on helpompi erottaa toisistaan. Jokaisella on myös mahdollisuus vetäytyä kauemmas häslingistä, jos siltä tuntuu. Meillä on tilaa.

Tulinkin siihen tulokseen, että ainakin oma mielenrauhani tarvitsee tilaa, ihan konkreettisesti. Ajatukseni kulkee täällä paremmin, ja olo on energisempi. Tänään ymmärsin kunnolla, kuinka ahtaasti ennen elimme ja kuinka huonosti siellä voin, vaikka parhaani mukaan pyrin sopeutumaan. Eihän sillä hetkellä ollut muitakaan vaihtoehtoja. Ongelma oli kuitenkin siinä, että kaikki aika ja energia valui juuri siihen sopeutumiseen. Olin koko ajan loppu, lomillakin. Täällä ei enää tarvitse tyytyä sopeutumaan, joten energiaa on jäänyt tärkeämpiin asioihin, kuten esimerkiksi lapsiin. Lastenkin kanssa on mukavampi leikkiä, kun siihen on oikeasti tilaa, eikä ensimmäisenä silmiin pistä lattian peittävät leluvuoret. Täällä on hyvä.

Zenmäistä uutta vuotta toivottaen,

 

– D

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *