Ladataan...
Ambitions

Yhteistyössä Parturi-Kampaamo Zeal / Päivi Talvitie

Heinäkuu 2016

Viime keväänä sisuunnuin totaalisesti vaaleaan ja rehottavaan leijonanharjaani, joka oman maantienharmaan viileän juurikasvuni kanssa näytti aina keltaiselta, ja päätin kokeilla hieman tummempaa sävyä. No, heinäkuussa (useamman vuoden blondausoperaatioiden jäljiltä) tukka oli jälleen enemmän oranssi vaalea kuin tumma, ja istahdin äitiyslomalta (vihdoin!)  palanneen luottokampaajani tuoliin blogiyhteistyön muodossa. Päivi taikoi hiuksiin ihanan lämpimän suklaanruskean sävyn, ja laitettiin mukaan pari ihan ohutta vaaleaa raitaa. Sävy oli aivan ihana, ja sainkin onnekseni kuulla tosi paljon, kuinka tumma tukka sopi mulle paljon paremmin kuin vaalea!

Syyskuu 2016

Tällä viikolla sain tosiaan tietää saaneeni töitä, joten marssin suurinpiirtein heti ensimmäisenä varaamaan Päiviltä aikaa! Sainkin ajan onneksi aika pian, ja koska nälkä tunnetusti kasvaa syödessä, laitettiin tukkaan entistä tummempi suklaan sävy. Lisäksi hiuksiin laitettiin osioita ihan vähän vaaleammalla ruskealla, joten hiukset näyttävät eloisilta ja kuultavilta. Koska mun hiuksia on tosiaan vaalennettu niin pitkään, niin niille saa useampaan kertaan laittaa tummaa väriä, ennen kuin se alkaa kunnolla pysymään. Olin kyllä jälleen kerran erittäin tyytyväinen työn jälkeen ja en malttais oottaa, että pääsen viikonloppuna kaverin tupareihin yhdistämään tämän ihanan tumman sävyn kunnon tummaan silmämeikkiin! 

Oon tosiaan käynyt Päivillä vuodesta 2014 (lukuunottamatta yhtä kertaa kun Päivi oli vielä äitiyslomalla viime keväänä). Viimeksi käydessäni sanoinkin Päiville, että on mahtavaa, kun voi luottaa kampaajan ammattitaitoon. Siihen, että hän sanoo, jos joku juttu ei ole realistisesti toteutettavissa (tai ainakaan yhden kampaajakäynnin aikana), mutta ei kuitenkaan tyrmää asiakkaan ideoita - kuten yksi nuoruuteni kampaaja, joka väitti ettei minulle voi leikata otsatukkaa, koska luonnonkiharalla tukallani se vaatisi niin paljon laittamista. Vaihdoin kampaajaa ja viihdyin otsatukassani sen jälkeen useamman vuoden. Mutta siis palatakseni alkuperäiseen aiheeseen, vahva suositus täältä Parturi-Kampaamo Zealille ja Päiville!

Päivi tosiaan palvelee asiakkaita Oulussa Parturi-Kampaamo Zealissa osoitteessa Asemakatu 4! Zealin Facebook-sivuille pääset TÄSTÄ. Jos oot parturin tai kampaajan tarpeessa, niin ei muuta kuin aikaa varailemaan! :)

Mitä mieltä sinä olet tästä uudesta väristä? 

Share

Ladataan...
Ambitions

Heippa vain! Ajattelin ilmoittaa, että mulla on seuraavan parin viikon ajan kirpparipöytä Oulussa Ruskon 1kirpparilla! Löytyy XS-S kokoista naisten vaatetta ja myös tuon komeamman osapuolen muuton tieltä poistuvia vaatteita, sekä kenkiä ja cd-levyjä! Kaikki hinnat 0,20e-5e välillä! :) Täyttelen pöytää tän kahden viikon ajan kun tavara liikkuu, joten käyhän vierailemassa! :)

Share

Ladataan...
Ambitions

Syksy on tullut ryminällä, mulla olisi tässä kuussa edessä vielä muun muassa koko kodin tavaroiden läpikäynti, turhasta luopuminen ja inventaariosta selvinneiden kamojen pakkaaminen muuttolaatikoihin ja siirtäminen meidän uuteen kotiin! Oon yleensä tosi paljon enemmän kevät- kuin syksyihminen, mutta tästä syksystä oon kyllä erittäin innoissani ja virtaakin tuntuu olevan enemmän kuin pitkään aikaan! Syksyhän on usein ihmisille uusien alkujen aikaa, ja ehkä myös tietynlaista kesän jäljiltä uudelleen järjestäytymistä! Kesällä nautitaan vapaa-ajasta, valosta ja lomista, ja useimmiten syksyllä kaivataan jo hiukan tietynlaisia uusia juttuja ja harrastuksiakin elämään. Siksi aattelinkin tässä vähän mainostaa mun hyvän ystävän yritystä, jonka jutuissa oon itsekin saanut olla viimeisen vuoden ajan mukana monenlaisissa jutuissa! Johanna teki mulle muun muassa viime vuoden syksyllä treeniohjelman ja ruokavalion, joiden tuloksista voit lukea TÄÄLLÄ.

Living Fit -liikunta- ja ravintovalmennus on siis pieni oululainen yritys, joka järjestää Oulun seudulla muun muassa liikunta- ja painonhallintaryhmiä, pienryhmävalmennusta, yksilövalmennusta, ryhmäliikuntaa ja tanssitunteja. Yrittäjä Johanna Puonti on valtavan monipuolinen ja ammattitaitoinen valmentaja, joka suhtautuu työhönsä suurella intohimolla ja on oikeasti kiinnostunut asiakkaidensa tavoitteista. Olen myös itse käynyt vetämässä treenejä ja luentoja omasta osaamisalueesta Johannan asiakkaille ja ryhmissä ja tunneilla on ollut mahtava yhteishenki ja fiilis! 

Johannalla käynnistyy ensi viikolla liikunta- ja painonhallintaryhmä, joissa tarkoituksena on päästä eroon siitä ikuisesta laihduttamisesta, ja oppia syömään ja liikkumaan kestävällä tavalla. Ryhmissä on ollut tähän asti naisia ja miehiä ja ikähaarukka on vaihdellut alle kaksikymppisistä seitsemänkymppisiin! Jos siis tuntuu, että haluaisit oppia liikkumaan tai löytää itselle mukavan tavan liikkua, ja/tai haluat oppia syömään paremmin ja sitä kautta myös voida paremmin, ilmoittaudu ihmeessä mukaan tähän ryhmään! Ryhmä soveltuu tosiaan ihan kaikille iästä ja kunnosta riippumatta! Ryhmissä opitaan paitsi paljon ravitsemuksesta, kokeillaan myös erilaisia liikuntalajeja ja kohotetaan kuntoa hyvällä mielellä!

Ryhmien lisäksi Johanna vetää myös kouluilla ryhmäliikuntaa, nyt syksyllä on tarjolla maanantaisin kehonhuoltoa Lämsänjärven koululla ja perjantaisin vähän kovempaa treeniä kaipaileville Teuvo Pakkalan koululla HIIT/intervallitreenit - mikä mahtava tapa startata viikonloppu! Johanna vetää myös sunnuntaisin meidän kotisalilla Crossfit Oululla (♥) omille asiakkailleen crosstraining-treenejä, joissa on myös oiva tilaisuus päästä kokeilemaan ja tutustumaan crossfit-salin välineistöön ja toiminnallisiin treeneihin! 

Jos siis kaipaat uutta potkua syksyysi, käy ihmeessä tutustumassa Living Fitin tarjontaan yrityksen kotisivuilla (linkki) ja Facebookissa  (linkki)! Sivuilta löydät myös ryhmäliikunnan tarkemmat ajat ja paikat sekä hinnaston!

--

Tästä postauksesta puuttuvat yhteistyötagit, sillä minulle ei makseta tämän postauksen kirjoittamisesta. Kyseessä on tosiaan hyvän ystäväni yritys, jonka toiminnassa olen myös itse ollut mukana, joten siinä mielessä teemme kyllä yhteistyötä. :)

Share

Pages