Ladataan...
barbamama

Äitienpäivän aamu oli yhdeksäs uudessa kodissa. Heräsin siihen kun aamuvirkku poikani kömpi viereeni kello kuusi eikä aikonut enää nukkua. Annoin hänen tuijottaa parisen tuntia puhelimestani Mashaa ja Karhua kunnes suvaitsin avata silmäni.

Rakas poikani ja uljas avopuolisoni lähtivät aamupuhteeksi viemään roskia ja tulivat takaisin mukanaan kimppu valkovuokkoja. Herkistelin ja laitoin Sepon rutistamat kukkaparat prässäytymään muistoksi kirjan väliin, loput aseteltiin nätisti maljakkoon.

Siivosin lastenhuoneen elettävään kuntoon.

Kävin anoppilassa lounastamassa ja kuulemassa avopuolisoni 89-vuotiaalta isoäidiltä elämänohjeita. Liitto toimii hänen mukaansa parhaiten kun nainen saa päättää kaikesta.

Seisoin jättimäisen kirsikkapuun alla ja sain muutaman oksan mukaani.

Luin uuden kotini parvekkeella kirjallisuuden historiaa ja poltin naamani.

Soitin äidille ja tajusin miten kovasti häntä ikävöinkään.

Herätin Sepon päiväunilta, koska huomasin että kello on seitsemän illalla ja poika vetelee jo kolmatta tuntia sikeitä. Minusta tuntuu aina vähän hölmöltä herättää nukkuva lapsi.

Söin eilistä pitsaa.

Luin iltasadun Pingviini-Pipsistä ja nukahdin Sepon sänkyyn.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
barbamama

Saimme tiistaina avaimet uuteen kotiimme. Neljäs kerros, kuusikymmentä neliötä. Kolme huonetta ja keittiö. Rakennusvuosi 1951. Vesikeskuslämmitys. Astianpesukone, lasitettu parveke, mäntylattiat. Maalaamista kaipaavat seinät.

Muuttajilla ikävuosia yhteensä 68. Kaksi sinistä ja kuusi ruskeaa silmää. Pahasti risteäviä ruokavalioita ja mieltymyksiä. Kolme ruokapöytää ja sänkyä. Kaksi elettyä murrosikää. Yksi kohtu. Kaksi imuria, sohvaa ja pyykkikonetta. Yksi auto, jonka takaluukku on rikki.

Kevätflunssa ja loputon tehtävälista.

Kaksi viikkoa muuttoon.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
barbamama

 

Noniin. Nyt sitä mennään.

Minä olen rakastunut. Olen päättömän, toivottoman rakastunut kiehtovimpaan mieheen jonka olen kulkiessani kohdannut.

Hän käveli elämääni, katsoi ja näki. Hänellä oli kirjava villapaita ja maailman sinisimmät silmät, minulla kukkahame ja sydän sopivasti auki.

Hän luki Márquezia ja puhui mustista aukoista, rakkaudesta ja tekoälystä. Minä ostin hänelle hammasharjan ja halusin olla kokonaan hänen.

Me kävimme uimassa ja talvipuutarhassa. Istuimme aamuyötä katukivetyksellä ja minä toivoin kellojen pysähtyvän. Rakastuin hänen maailmankokoisiin ajatuksiinsa, avoimeen katseeseensa ja kaikkiin niihin sanoihin, joiden paino saisi varovaisemmat jättämään ne sanomatta. Jossain vaiheessa tajusin olevani mennyttä naista. Huomasin ohittaneeni sen hetken, kun toisen ihmisen voisi vielä jättää arvoitukseksi. Hänen ei enää olisi mahdollista tulla olemaan vain yksi ohimenevä hetki muiden joukossa, hän oli jo kokonaisen tarinan verran. Helsinkiin satoi lunta ja me päätimme uskaltaa rakastaa.

Eräänä tammikuisena maanantaina kapusin lapseni kanssa talon numero neljätoista toiseen kerrokseen ja jännitin: mitä meidän poikamme mahtavat ajatella toisistaan, entä jos he eivät tule lainkaan toimeen? Tunnin tai kahden päästä hänen kahdeksan- ja minun kolmevuotiaani juoksivat ympyrää ja huusivat kilpaa, ja me katsoimme toisiamme kauhusta ja helpotuksesta sekaisin.

Muutaman päivän päästä kannoin heidän kotiinsa repullisen vaatteita. Pyysin hammasharjoille mukin ja ostin toisen kasvosaippuan ettei yhtä tarvitse kuljettaa kahden kodin välillä. Ryhdyimme opettelemaan uudenlaista elämää, joka sisältää koteja ja vanhempia, lapsellisia ja lapsettomia aamuja, koulua, töitä, päiväkotia, kiirettä, uusia sääntöjä, viiniä, turhautumista, iltapaloja, läksyjä, satuja, väsymystä, autuasta hiljaisuutta, itkua, kompromisseja ja hirvittävästi rakkautta.

 

Nyt etsimme kotia neljälle hengelle.

 

 

Share
Ladataan...

Pages