Ladataan...

Uudessa The New Normal of Working Lives -kirjassa on luku, joka käsittelee australialaisia design-käsityöläisiä. En ole varma mikä olisi hyvä suomennos design-maker -termille, mutta kyseessä ovat siis kotona töitä tekevät itsensä työllistäjät, jotka myyvät netin kautta tekemiään design-tuotteita, esimerkiksi huiveja tai koruja. Luvun ovat kirjoittaneet Susan Luckman ja Jane Andrew, ja heidän tutkimuksensa pohjaa laajaan haastatteluaineistoon (yli 100 haastattelua).

Luckmanin ja Andrewin tutkimuksessa on omasta näkökulmastani paljonkin kiinnostavaa, mutta erityisesti jäin miettimään erästä heidän esittämäänsä taulukkoa, joka perustuu 59 pidempään alalla toimineen käsityöläisen haastatteluihin. Taulukosta ilmenee, että näistä itsensä työllistäjistä lähes 30 sai haastattelun aikaan taloudellista tukea puolisolta tai perheeltä. Viisi haastatelluista oli vastannut että ei saa tukea, ja 25 osalta tietoa ei ollut. Toisin sanoen yli puolet näistä haastatelluista sai tukea joko puolisoltaan tai perheeltään.

Perhebloggaajien tapaan myös australialaisista käsityöläisyrittäjistä ylivoimaisesti suurin osa on naisia, jotka työskentelevät kotonaan, ja joiden työn nettiteknologiat tekevät mahdolliseksi.

Omissa bloggaajien haastatteluissani en ole suoraan kysynyt, millaisia taloudellisia riippuvuussuhteita kenenkin elämässä on (ehkä olisi pitänyt). Selvää on kuitenkin, että esimerkiksi hoitovapaalla blogista lisätuloja saava bloggaaja ei välttämättä tulisi toimeen ilman perheen toisen aikuisen tukea. Usein on varmaan joka tapauksessa niin, että äidin jäädessä kotiin lapsen tai lasten kanssa perheen isä kantaa isomman taloudellisen vastuun. (Ja päinvastoin, mikäli isä on se joka jää kotiin.) Osalla haastatelluista on puolestaan ”päivätyö”, jolloin blogista saa ylimääräistä tuloa palkan päälle. Kenenkään bloggaajan blogi ei ole varmaankaan perustamispäivästään lähtien tuottanut toimeentuloa, joten aluksi tulojen on täytynyt tulla muualta - ja monille blogi on yksi osa paletista, jossa on erilaisia media-alan silpputöitä.

Käsityöläisistä lukiessani mieleeni muistui taannoinen Visual Diary -blogin postaus #Girlboss vai #miehenelättämä, jossa palautellaan maanpinnalle aika ajoin melko huimissa sfääreissä liitelevää girlboss-puhetta ja muistutetaan, että unelmien tavoitteluun usein tarvitaan taloudellista tukea muodossa tai toisessa. Tässä mielessä Luckmanin ja Andrewin huomio siitä, että yli puolet haastatelluista designer-käsityöläisistä on riippuvaisia jonkun toisen taloudellisesta tuesta tuo konkreettisesti näkyviin itsensä työllistämisen ja luovan yrittämisen toisen puolen, oli se sitten #miehenelättämä tai #pappabetalar. Tämä on minusta tärkeää muistaa ja huomata, etenkin kun puhutaan aloista joilla ylivoimaisesti suurin osa on naisia. Onko Girlboss-unelman ja naisten mikroyrittäjyyden taustalla väijymässä kuitenkin sama vanha sukupuolijärjestys, jossa miehille kasautuu taloudellinen valta? Millainen merkitys toimeentulolla ylipäätään on silloin, kun työtä tehdään ”oikean työn” ja harrastamisen välimaastossa? Ovatko yrittäjyyteen ja itsensä työllistämiseen liittyvät ihanteet ylipäätään realistisia, ja keille ne ovat avoimia?

 

Ps. Osittain sama keskustelu liittyy ikävä kyllä myös tutkimusmaailmaan. On huomattavasti helpompi pärjäillä pätkärahoituksen, työttömyysjaksojen ja pienten apurahojen kanssa, jos puolisolla on vakaa ja riittävä toimeentulo. Ja toisaalta tällainen asetelma ruokkii sellaisia taloudellisia valtasuhteita ja jännitteitä, joista ei välttämättä seuraa mitään hyvää.

 

Share

Ladataan...

Tähän väliin yliopistopoliittinen tiedote!

Täällä minun kotiyliopistossani Tampereella on tällä hetkellä meneillään kuumeinen lausuntojen antaminen ja mielenilmausten suunnittelu. Tällaista meininkiä en muista olleen sitten vuosien 2009 ja 2010, kun uusi yliopistolaki mullisti lähes kaiken ja miltei menimme lakkoonkin.

Nyt on kyse on kolmen yliopiston yhdistymisestä eli säätiöyliopiston perustamisesta. Uuden yliopiston pitäisi aloittaa toiminsa vuoden 2019 alusta, ja siihen tulee kuulumaan Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen korkeakoulu, jotka muodostavat säätiön, joka puolestaan omistaa suurimman osan Tampereen ammattikorkeakoulusta. 

En ole itse ollut millään lailla mukana uuteen yliopistoon liittyvässä suunnittelu- ja hallintotyössä, mutta jopa tänne ruohonjuuritasollekin on aika selkeästi välittynyt se vaikutelma, että prosessissa on ollut yliopistodemokratiaan liittyviä ongelmia koko ajan. Nyt nämä ongelmat ovat ikään kuin kärjistyneet, kun uudelle yliopistolle aiottu johtosääntö tuli julki viime lauantaina. Johtosäännöstä on pyydetty lausuntoja keskiviikkoon eli huomiseen mennessä - eli aika joka eri tahoille on annettu perehtyä johtosääntöehdotukseen ja esittää siitä kommenttinsa on naurettavan pieni. Tätä tärkeämpää on kuitenkin se, että ehdotetussa johtosäännössä on vakavia ongelmia. Toteutuessaan nyt ehdotettu uuden yliopiston johtosääntö murentaisi yliopistodemokratiaa todella pahasti. Yliopistodemokratiassa on kyse siitä, että yliopiston professorit, tutkijat, opettajat ja opiskelijat käyttävät valtaa ja pystyvät vaikuttamaan yliopistonsa hallintoon. Ehdotetussa johtosäännössä on useita kohtia, joiden seurauksena valta siirtyisi yliopistoyhteisön ulkopuolisille toimijoille. 

Tämä on siis syynä, kun ylihuomenna torstaina yliopiston henkilökunta ja opiskelijat marssivat ulos. Itse koen äärimmäisen tärkeänä, että yliopistoa ei johdeta bisnestyyliin vaihtuvien toimitusjohtajien ja ulkopuolisista koostuvan hallituksen toimesta, vaan että päätösvalta säilyy meillä, jotka yliopistossa toimimme, työskentelemme ja opiskelemme. Barrikadeille siis!

Share

Ladataan...

Perjantai-iltapäivän kunniaksi ajattelin että voin vähän nostaa omaa häntää ja kertoa, että ensimmäinen bloggaamisesta kirjoittamani artikkeli tuli hiljattain ulos. Se on luku kirjassa nimeltä The New Normal of Working Lives. Stephanie Taylorin ja Susan Luckmanin toimittama kirja käsittelee työelämän "uutta normaalia" eli nykytyön uusia mutta jo normaaleiksi muodostuneita käytäntöjä erityisesti työntekijöiden itsensä näkökulmasta. Oma lukuni tarkastelee sitä, miten bloggaamisen käytännöissä neuvotellaan ammatillisen työnteon ja "intiimin" eli kotiin ja perheeseen liittyvän elämän rajoilla, ja miten nämä myös sekoittuvat. Myös useampi muista luvuista kertoo erilaisista itsensä työllistämisen ja luovan työn muodoista.

Englanninkielistä tutkimuskirjallisuutta on tietysti mahdotonta saada käsiinsä suomalaisista kirjakaupoista, mutta kiinnostuneille tiedoksi että tämä kirja löytyy ainakin Tampereen yliopiston kirjastosta e-kirjana. 

 

Share

Pages