Ladataan...

Viimeinen työpäivä ennen kesälomaa ja sade hakkaa ikkunaan. Sain luettua loppuun Kylie Jarrettin The Digital Housewife -kirjan, josta jo pari viikkoa sitten intoilin. Ehkä päällimmäisenä kirjan pointeista jäi mieleen se, miten kapitalismi ja sosiaalinen ja intiimi elämä kulkevat rinnakkain, niin netissä kuin muuallakin. Facebookin kautta voi rakentaa oikeita ystävyyssuhteita ja tehdä radikaalia politiikkaa, ja toisaalta kaikki mitä Facebookissa teemme on läpikapitalisoitua. Sama pätee aika pitkälti myös niihin blogeihin, joilla on kaupallisia kytköksiä - myös omaani, koska Lily on kaupallinen sivusto. Koitan täällä kirjoittaa kriittisen tutkimuksen näkökulmasta kaupallisuudesta, mutta bloggaukset katkeavat mainoksiin. 

Tämän yhtäaikaisuuden erittelyyn ja analyysiin Jarrett ehdottaa marxilaisen feminismin kotityötä koskevia teoreettisia malleja. Minun on ehkä pakko lukea vielä pari kohtaa kirjasta uudelleen, sillä en ole ihan varma sainko kiinni täsmälleen siitä, miten kaupallisen ja ei-kaupallisen oikeastaan voi erottaa (tai voiko niitä?).

Loman jälkeen lukemista odottaa toinen superkiinnostava kirja, nimittäin Brooke Erin Duffyn (Not) getting paid to do what you love. Duffyn kirja käsittelee sosiaalista mediaa ja työtä, jota englanniksi kutsutaan nimikkeellä aspirational labour – en oikein tiedä mikä olisi hyvä suomennos. Mutta kyse on joka tapauksessa työstä, jota tehdään ilmaiseksi eräänlaisessa toiveikkuuden ilmapiirissä – sijoituksena tulevaisuuteen, jota ei välttämättä koskaan tule. Tällaista toiveikasta ilmaistyötä tehdään erityisesti kulttuurialalla, ja toki muuallakin. Myös tutkijat tekevät sitä, toiveikkaina siitä, että milloin mikäkin korvauksetta tehty homma johtaisi uuteen ja toisi tärkeitä kontakteja.

Ennen Duffyn kirjaan tarttumista jään kumminkin lomalle heinäkuuksi. Hyvää kesää siis, ja kuulumisiin elokuussa!

 

Ladataan...

Viime viikolla täällä Tampereella oli eräs väitöstilaisuus, jota odotin lähes yhtä suuren jännityksen vallassa kuin aikoinaan omaa väitöstäni. Ja ihan superhienostihan se meni, vaikkei vastaväittäjä John O’Neill helpolla päästänytkään. Väitöksen aiheena olivat ei enempää eikä vähempää kuin meidän ihmisten tulevaisuuden ratkaisevat kysymykset, sillä puolisoni Lauri Lahikainen väitteli aiheesta ilmastonmuutos ja yksilön vastuu.

Filosofia näyttäytyy monille ehkä helposti vähän eteerisenä ja abstraktina tieteenalana, mutta tässä hyvä esimerkki siitä, että itse asiassa filosofian metodein on mahdollista kysyä kysymyksiä, jotka ovat mitä konkreettisimpia ja akuuteimpia – silti tinkimättä ajattelun analyyttisyydestä ja hienovaraisuudesta.

Laurin työn lähtökohtana on, että ilmastonmuutos ei ole erillisten yksilöiden sattumalta tuottama ongelma, vaan kapitalismiin ja muihin yhteiskuntarakenteisiin liittyvä ongelma. Yhteiskuntamme on siis rakentunut siten, että sen normaali toiminta tuottaa ilmastonmuutosta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kysymykset yksilöiden vastuusta muuttuisivat merkityksettömiksi, päinvastoin: meillä on vastuu siitä, miten ylläpidämme tai muokkaamme yhteiskunnallisia rakenteita ja valtasuhteita.

Väitöstilaisuuden alussa on aina lektio, jossa väittelijä esittelee väitöskirjansa aiheen yleistajuisesti. Laurin lektio löytyy julkaistuna yliopiston verkkolehti Alustasta, suosittelen!

 

***

ps. Laurin vastaväittäjä saapui Suomeen Englannista junalla, koska hän ei ole ilmastosyistä lentänyt kymmeneen vuoteen. Siinä siis esimerkkiä muillekin tutkijoille – toki nuorempien voi olla paljon vaikeampi järjestää aikataulujaan ja matkustustapojaan yhtä joustavasti. Mutta ainakin voi aina pitää mielessä, että tilaisuuden tullen tarkistaa vaihtoehtoja lentoreiteille.

ps.2. Alustaa kannattaa muutenkin seurailla, jos popularisoitu tutkimustieto kiinnostaa – hiljattain siellä on julkaista esimerkiksi tämä kiinnostava juttu työstä, äitiydestä ja yrittäjyydestä.

 

Ladataan...

Eräs uskollinen lukijani huomautti, että postauksia ei ole tullut yli kuukauteen. Voisi kuulemma olla aika taas kirjoitella. Pahoittelut siis vaikenemisesta! Toivoisin voivani kertoa, että hiljaisuus täällä johtuu ahkerasta tutkimuskirjoittamisesta, kuten huhtikuun lopulla ennustelin. Ikävä kyllä kirjoitussuunnitelmani eivät menneet ihan putkeen. Rehellisesti sanottuna en oikein päässyt edes näköetäisyydelle kyseisestä putkesta. Elämä sotki työnteon enkä kirjoittanut toukokuussa muuta kuin yhden gradulausunnon. Vaan nyt voisi olla taas aika ryhdistäytyä!

Viime aikoina olen miettinyt blogien lukijoita, tarkemmin sitä tekevätkö lukijat oikeastaan yhtä lailla töitä kuin kirjoittajat. Harva blogihan olisi mitään (tuskin edes olemassa) ilman lukijoita. Ja parhaimpien blogien kommenttikentissä ahkerat ja innostuneet lukijat jaksavat käydä keskustelua, tsempata ja kannustaa ja kritisoidakin. He muistavat mitä bloggaajan elämässä on aiemmin tapahtunut, he käyvät lähes päivittäin vilkaisemassa olisiko tullut uutta luettavaa. Kaiken tämä lukijat tietenkin tekevät, koska kokevat saavansa itse jotakin arvokasta blogin seuraamisesta. Se, että itse kokee saavansa jotakin arvokasta, ei kuitenkaan tarkoita etteikö samalla voisi tehdä ilmaista työtä.

Olen tutkimuksessani keskittynyt tosi paljon bloggaajiin ja heidän toimintaansa, ja siksi en ole montakaan ajatusta uhrannut lukijoiden tai seuraajien merkitykselle. Samoin bloggaajat itse, kirjoittaessaan blogityöstä, korostavat usein omaa toimintaansa sekä sitä mitä he ”antavat” lukijoilleen. Jos mietitään blogeissa rakentuvaa rahataloutta, on lukijoilla ja heidän toiminnallaan kuitenkin lopulta todella iso merkitys ja taloudellinen arvo. Myös lukijat antavat bloggaajille aikaansa ja työtänsä.

Yksinkertaistetusti ilmaistuna bloggaajat myyvät yhteistyökumppaneilleen pääsyä tai suhdetta tiettyyn lukijakuntaan. Kaupallinen yhteistyö blogeissa on kannattavaa, koska blogin välityksellä kaupallinen toimija saa yhteyden isoon joukkoon ihmisiä, jotka parhaassa tapauksessa ovat juuri haviteltua kohderyhmää. Merkityksellistä ei ole kuitenkaan pelkkä yhteys, vaan se suhde joka bloggaajan ja lukijoiden välille on rakentunut: vaikuttajamarkkinoinnin idea kai on nimenomaan ”vaikuttajan” vaikutusvallassa. Tietyn bloggaajan suositus painaa enemmän kuin satunnainen sanomalehtimainos.

Lukijoiden tai seuraajien merkitys askarruttaa minua nyt, koska olen paraikaa lukemassa Kylie Jarrettin kirjaa The Digital Housewife, joka käsittelee digitaalista työtä ja erityisesti kuluttajien tekemää ilmaista työtä. Digimaailman kuluttajina tuotamme ilmaista sisältöä, ja samalla myös dataa, jota voidaan kerätä ja myydä edelleen (mm. tapaus Facebook). Jarrettin pointti on, että tämä on itse asiassa ilmaista työtä, jota erilaiset kaupalliset toimijat hyödyntävät (jopa riistävät).

Aivan mahtavaa Jarrettin kirjassa on, että hän soveltaa marxilaisen feminismin teorioita tämän ”kuluttajatyön” miettimiseen. Digital Housewife siis viittaa siihen, että digitaalisessa taloudessa ja siihen sisältyvässä palkattomassa uusintavassa työssä on yhtäläisyyksiä feministien teoretisoimaan kotityöhön - tai ainakin feminististä kotityötä koskevaa teoriaan voi käyttää digityön ymmärtämiseen. Tämä on mielestäni ihan todella kiinnostava lähtökohta, ja iloitsen kovasti että löysin kyseisen kirjan – marxilaiset feministit ovat omaakin sydäntä lähellä, ja toisaalta Jarrettin projekti eli feministisen teorian tuominen digitaalisen talouden ja kulttuurin tutkimuksen keskiöön on niin sanotusti asioiden ytimessä.

Pages