Ladataan...
Carla B

Siitä huolimatta että lentomatkat Gian kanssa nosti hien pintaan, keksin enemmän hyviä kuin huonoja puolia vauvan kanssa matkustamisesta. Tässä muutamia omakohtaisia mielipiteitä kolmen ulkomaanmatkan ja yhden Lapin matkan perusteella, miksi vauvan kanssa matkustaminen kannattaa!

Maisemanvaihdos tekee poikkeuksetta hyvää. Etenkin äidille, joka on päivät vauvan kanssa enemmän tai vähemmän samoissa ympyröissä. Se ei tosiaan tarkoita välttämättä erossa oloa vauvasta, vaan pelkästään se, että vauvan kanssa voi olla uusissa maisemissa virkistää ja tuo uutta perspektiiviä päiviin. Loman jälkeen osaa sitä paitsi usein arvostaa ihan eri tavalla niitä omia, arkisia kuvioita.

Lomakohteen näkee eri silmin. Vauvan kanssa kokee ne pienetkin asiat suurempina, kun osaa katsoa maailmaa pienen silmin. Sitä pysähtelee ihastelemaan asioita, joiden ohi saattaisi kulkea mikäli olisi matkassa ilman vauvaa. Kun on matkustellut paljon ennen vauvaa, on ehtinyt tehdä ja nähdä vaikka ja mitä. Nyt Gian kanssa matkustellessa tuntuu että lomat ovat nousseet ihan uusiin ulottuvuuksiin. Aivan kuin saisi aloittaa reissaamisen kokonaan alusta. Aika mahtavaa.

Ulkomailla tykätään vauvoista - paljon. Toki varmasti löytyy kohteita missä tämä ei toteudu mutta ainakin meidän kohdalla Gia on saanut ylettömän määrän huomiota, hymyjä ja kehuja. Toisin kuin täällä Suomessa. Välillä (viimeksi tänään...) tulee pienen puolesta ihan paha mieli, kun hän niin kovasti yrittää hakea kontaktia ja hymyillä ihmisille muun muassa kaupassa, hississä tai junassa, eikä aikuinen suo pientäkään hymynkaretta, vaikka kuitenkin noteeraa vauvan hymyn. Ymmärrän toki ettei kaikki pidä lapsista, eikä tarvitsekaan, mutta ei kai se pieni hymy olisi liikaa vaadittu...

Ei tarvitse hetkeen huolehtia ravinnosta. Kotona täytyy päivittäin miettiä jokainen ateria ja vielä valmistaakin se. Matkalla on ihanaa, kun on mahdollisuus istua valmiiseen pöytään eikä niin halutessaan tarvitse kokata yhtään mitään. Tietenkin vauvan ruokailut huolehtii samalla tavalla kuin kotonakin, mutta lomalla sekin tuntuu helpommalta ja vaivattomammalta. Ehkä juuri siksi, että saa itsekin eteensä kiikutettuna valmiin ruoan.

Hyötyliikunnan määrä kasvaa entisestään. Lenkkeilen täällä Suomessa päivittäin paljon, mutta lomilla sitä ympäriinsä kävelyä tulee harrastettua todella paljon enemmän. Kuin huomaamattaan on kävellyt aamusta saakka iltapuuroon asti ympäri kaupunkia nauttien vieraan kaupungin maisemista ja tuoksuista. 

Yhteinen aika, tietenkin. Matkalla ollaan yhdessä koko ajan, aamusta aina seuraavaan aamuun. On ihanaa että puolison kanssa voi jakaa kaiken vauvaan liittyvän joka hetki - kotona ollessa kun toinen on töissä osaa tätä arvostaa ihan hurjan paljon.

Tulee levättyä, eikä tuijotettua televisiota. Kotona iltaisin vauvan mentyä nukkumaan, rojahdetaan usein sohvalle katsomaan jotain sarjaa. Sekin on ihanaa ja lataa akkuja, mutta on myös mahtavaa että lomalla sitä ei voi harrastaa. Madridissa Gian nukahdettua laitoin kuulokkeet korville, suljin silmät ja kuuntelin hetken äänikirjaa, kunnes uni vei voiton. Unille tuli mentyä hyvissä ajoin ja lisäksi sai kuunneltua hyviä kirjoja unilääkkeeksi.

Vauvan kanssa matkustaminen on parasta! Seuraava reissu odottaakin jo nurkan takana, suunnataan nimittäin ystäväperheen kanssa Kreikkaan ensi viikon perjantaina. Kyseessä on tällä kertaa perinteisempi Bamse-loma ja tiedossa on pääasiassa uimista, rentoutumista (niin paljon kuin nyt tuon natiaisen kanssa voi tällä hetkellä rentoutua) ja hyvää ruokaa. 

 

Ladataan...

Ladataan...
Carla B

Haaveilen lähes päivittäin tilaavani meille siivoojan kotiin. Kun asunto on päässyt siihen tiettyyn pisteeseen, tuntuu ylitsepääsemättömältä aloittaa siivoamista. Kun sen sitten lopulta aloitan, suoriudun siitä toisaalta ennätysnopeasti, mutta kuinka eksklusiivista olisikaan joskus tulla viimeisen päälle puunattuun kotiin. Silloin riittäisi jatkossa pitkään varmasti vain kevyt ylläpitosiivous.

Jatketaan siivouksella vielä, nimittäin mulla on paha tapa siivota sellaisella mentaliteetilla, että poissa silmistä on yhtä kuin siisti koti. Tungen helposti näkyvillä olevia turhakkeita kaappeihin, mikä tietenkin tarkoittaa tursuavia kaappeja. Ja kuitenkin haaveilen siitä, että kaapit olisivat pedantisti järjestyksessä ja tietäisin aina, missä mikäkin asia on. Ehkä vielä jonain päivänä toteutan totaalisen inventaarion kodin kaikille kaapeille.

Saatan syödä näin kesäisin parikin jäätelöä päivän aikana. Ei vain ole oikeampaa aikaa jäätelöille kuin kesä ja erityisesti nämä suhteellisen harvinaiset, oikeat kesäpäivät Suomessa vaativat seuraaksen tuutin tai toisenkin. Tänään aamulenkillä hain Daimin Liquoricen (nam!) ja iltapäivällä, lounaan jälkeen kahvin seuraksi minttu Puffetin. 

Jos nyt en sentään ihan fanita, niin tykkään tosi paljon Arttu Wiskarista. Ei taida olla yhtään biisiä, mistä en tykkäisi tai minkä lyriikoita en osaisi ja se on aika harvinaista se. Lisäksi eräs Artun festarikeikka taitaa olla yksi harvoista festarikeikoista minkä olen seurannut alusta loppuun ja muistan vieläkin miten fiiliksissä siitä olin. 

Muistan hävettävän harvoin sheivata sääret - talvisin kun kintut ovat turvassa pitkien lahkeiden alla en vain jaksa, mutta näillä keleillä voisin vähän skarpata. Muutenkin tuo vartalon ihonhoito kuten kuorinta ja kunnon kosteutus on jäänyt aika retuperälle, joten tänään taitaakin olla tiedossa kevyt koti-spa kun vauva on mennyt unille.

 

Ladataan...

Ladataan...
Carla B

Kuten mainitsin edellisessä postauksessa, eivät lennot tällä kertaa sujuneet yhtä hyvin kuin aiemmilla kerroilla. Luonnollisesti lapsi joka konttaa, heiluu ja nousee seisomaan kaikkea mahdollista vasten - tehden näitä asioita kaiken hereilläoloaikansa - ei ole helpoin mahdollinen matkakumppani lennolle.

Lensimme vauvan kanssa ensimmäistä kertaa hänen ollessaan muutaman kuukauden ikäinen. Tuolloin hän nukkui lennot alusta loppuun. Toisella kertaa nousimme koneeseen helmikuussa, jolloin oli lisäksi jännitystä lisäävä elementti, nimittäin vaihto. Tuolloinkin lennot menivät aivan nappiin, oikeastaan niin hyvin että hämmästeltiin sitä monesti jälkikäteen vielä. 

Tällä kertaa kiitin mielessäni ties ketä siitä, ettei Gia vielä helmikuussa liikkunut samaa vauhtia kuin nyt. Silloin oli mukana äitini, jonka käsi oli paketissa, eikä tietenkään voinut olla apukätenä (heh) samalla tavalla kuin olisi voinut olla toimintakykyisen käden kanssa. Silloin Gia viihtyi hyvin sylissä katsellen ympärilleen ja leikkien leluillaan. Toista oli nyt.

Lennolla Madridiin kysyimme heti alussa lentoemännältä oliko kone täyteen buukattu ja mikäli ei, voisimmeko saada mahdollisesti oman penkkirivin. Lentoemännällä oli pelisilmää ja tarjosi vieressäni istuneelle miehelle paikkaa hätäuloskäynnin kohdalta mikä tarkoitti hänelle parempaa jalkatilaa ja vauvavapaata lentoa. Me huokaisimme, sillä kokonainen rivi mahdollisti sen, että vauva pääsi liikkumaan vapaammin. Gia nukkui tunnin sylissäni ja kaiken muun ajan örisi, murisi, kiljui ja kikatti. Näiden lisäksi hän punttasi itsensä seisomaan meitä vasten, tuolin selkänojia vasten ja pöytää vasten. Kurkki takana istuvia, tuijotti vieressä istuvia ja kalasteli hymyjä ohikulkijoilta. Suloista, kyllä. Mutta sangen hengästyttävää. Ja tietenkin päätti kakata kolme kertaa sen yhden lennon aikana - vaipanvaihto kun ei myöskään ole helpoimmasta päästä tänä päivänä.

Lennolla Helsinkiin puolestaan emme saaneet kokonaista riviä itsellemme. Gia oli aivan järkyttävän väsynyt ja siitä syystä kävi ylikierroksilla itkien ja kitisten vuoron perään. Yritin tarjota rintaa luottaen että siihen hän ainakin rauhoittuisi. Mutta ei, huutaminen yltyi ja käytimme kaikki mahdolliset keinot jotka keksimme rauhoitellaksemme häntä. Oli lelua, vettä, naksuja, sosetta ja syliä. Mikään ei kelvannut. Eikä asiaa auttanut se, että vieressäni istunut mies ei erityisesti pitänyt tilanteesta ja Gia tietenkin yritti kaikin keinoin päästä hänen luokseen. Olin hiestä märkä ja oikeasti aika epätoivoinen, eikä lentoa ollut kulunut kuin tunti ja tiesin edessä olevan vielä muutama lisää. Niinä hetkinä kun vauva huutaa, minuutit tuntuvat loputtomilta. Suljetussa tilassa, ilman mahdollisuutta poispääsyyn, tuntuvat ne minuutit vielä loputtomaakin pidemmiltä. Luojalle kiitos, Gia nukahti lopulta itkemisestä ja riekkumisesta uupuneena syliini ja nukkui siinä kaksi tuntia. Kädet, jalat ja selkä puutuneena en uskaltanut liikahtaa mihinkään, ettei vain heräisi. 

Sitten kuitenkin laskeuduttuamme mietin että eihän tämä nyt niin paha ollutkaan. Että vaikka mietin pahimman itkukohtauksen äärellä ettei kyllä lennetä enää koskaan, ei seuraava tuleva lentomatka tunnukaan huonolta ajatukselta. Koska se on juurikin niin, että oma suhtatuminen on avainasemassa kun matkustaa vauvan kanssa. Eihän sitä voi kuvitella saavansa lukea rauhassa kirjaa saati ottaa nokosia lennon aikana, kun mukana on alle vuoden ikäinen vauva. Ja kyllä vain, vauvat sattuvat itkemään aina välillä eikä se voi olla syy olla matkustamatta, että pelkää vauvan itkevän ja muiden matkustajien vihaavan. 

 

Ladataan...

Pages